Kerho on perustettu vuonna 1930 ollen eräs maamme vanhimmista kerhoista. Kerhon vuonna
2005 julkaistun 75-vuotishistoriikin löydät tästä
ja muuta tietoa ylhäällä olevista otsikoista.
OSALLISTUVA BUDJETOINTI HYÖDYNTÄMÄÄN RADIOAMATÖÖRIKERHOJEN TOIMINTAA
MA 27.1.2025 KLO 18:00
”Osallistuva budjetointi” eli ”OSBU” on kulovalkean tavoin levinnyt kunnissa ympäri Suomea. Osallistuva
budjetointi on toimintatapa, jossa kunnan asukkaat otetaan mukaan yhteisiä verovaroja koskevaan keskusteluun,
suunnitteluun ja päätöksentekoon. Jokainen kunta toteuttaa sen omalla tavallaan.
Radioamatöörikerhot voivat hyödyntää osallistuvaa budjetointia tekemällä ehdotuksia, joissa
radioamatööritoiminta tulee esiin tai jopa saamaan kunta rahoittamaan jotakin ra-toiminnan haaraa.
Kyläradiot ja turvallisuus ovat nyt in!
Lahden Radioamatöörikerho ry., OH3AC; pitää maanantaina 27.1.2025 klo 18:00 Teams-esitelmän
osallistuvasta budjetoinnista. Esitelmän pitää OSBU-kummi, puoliamatööri Marko Helin. Esitelmään toivotaan osallistuvan ja vihjeitä antamaan erityisesti sellaisia henkilöitä, jotka jossakin ovat olleet jo mukana OSBU:ssa.
   Mitä ja mikä on klusterin ja bandin täyttävät "www"-suffiksiset asemat
   Äänestä viime vuoden parasta DX-peditiota!
   Valtakunnallinen 5 min radiohiljaisuus joka tunti marsilaisten kuunteluun
   Satelliittihakkerit uusi ilmiö, brassit ja venäläiset hyödyntävät?
   Saako Trump Panaman kanavan, ex-KZ5; takaisin Yhdysvalloille
Kerhokirjeen voit lukea myös tekstiversiona kerhon keskustelupalstalta:
tästä linkistä
Voit lukea myös aiemmat kerhokirjeet kotisivun vasemmassa palkissa olevasta linkistä, tai suoraan
tästä linkistä
Lahden Radioamatöörikerho ry:n, OH3AC; pikkujouluja vietettiin ma 2.12.2024. Kutsuun tarttui monia vanhoja
kerholaisia, joista joitakin ei ollut nähnyt kymmeneen vuoteen. Ja paikalla oli myös viisi vielä virallista
nuorta. Hienoa!
Meidät nyt valitettavasti jättävä kerhomestari Tuula oli loihtinut hyvät glögit, piparit, kahvit, pullat ja muut
härvelit. Varsinaista ohjelmaa ei pikkujouluihin järjestetty, mitä nyt Jari, OH2BU; piti pienen tervetuliaispuheen
tämän vuoden tapahtumista ja loppuvuodesta. Tämän jälkeen Tuula tietenkin kukitettiin.
Vieraskirjan ja päässälaskennan mukaan paikalla oli tai kävi yhteensä 41 kerholaista. Hieno määrä!
Jo perinteisen tavan mukaan Vanhalla Radioasemalle tuleva tie juhlistettiin joulutulilla! Klikkaamalla saat kuvan suuremmaksi.
OH3AC KERHOKIRJE 2024-6 Ti 19.11.2024
"Radiotekniikan Maailman" tämän vuoden 6. ja alkavan talven ensimmäinen jättiteos!
Voit lukea
sen tästä linkistä
Tärkeimmät otsikot:
Kerhokirjeen voit lukea myös tekstiversiona kerhon keskustelupalstalta:
tästä linkistä
Voit lukea myös aiemmat kerhokirjeet kotisivun vasemmassa palkissa olevasta linkistä, tai suoraan
tästä linkistä
   DXCC-maiden taiteilua: Rotat, hiiret, kissat, linnut ja hamit kiusana
   Opi lukemaan ja ymmärtämään kelibanneria
   Mitä tarkoittaa, että 6 metrin keli saattaa muuttua F2-keliksi?
   Mikset antaisi tekoälyn suunnitella QSL-korttiasi?
   Kuuntele koko H.G. Wells'in "Maailmojen sota" sähkötyksellä!
   Ovatko hakkerit sittenkin ra-toiminnan tulevaisuuden pelastus?
   FT8: Kuuntele kahdella eri ohjelmalla, lähetä yhdellä. Kätevää!
   Kutsu FT8-modella CQ:ta oikealla periodilla
   Miksi kutsua tyhjällä bandilla?
Kerhokirjeen voit lukea myös tekstiversiona kerhon keskustelupalstalta:
tästä linkistä
Voit lukea myös aiemmat kerhokirjeet kotisivun vasemmassa palkissa olevasta linkistä, tai suoraan
tästä linkistä
YLI 40 OSALLISTUI ANTENNIKURSSIN RAKENTELUPÄIVÄÄN 7.9.2024
Lahden Radioamatöörikerho ry., OH3AC; järjestämän kaksiosaisen antenninrakennuskurssin rakentelupäivä oli la 7.9.2024.
Radiomäelle saapui melko tarkkaan 30 antennien rakentelijaa ja yli kymmenen henkeä jotka imivät oppia tai auttoivat
muita rakentelussa. Osanottajat tulivat ainakin Turusta, pääkaupunkiseudulta (x6), Kotkasta, Lappeenrannasta ja Keski-Suomesta
asti.
Kurssin koordinoi Jesse, OH3CTB; joka parin viikon aikana ajoi varmaan 2000 km ympäri Suomea hakemassa
tarveaineita jonka
lisäksi ulkomaanposti toi useamman paketin. Rakentelijoilla olikin helppoa - kaikki tarvittava oli vieressä, sen kun
sahasi tai juotti.
Rakentelijat jaettiin kahteen ryhmään: a) yagi- eli alumiinimiehet ja b) lanka-antennimiehet. Ryhmät olivat
hyvin itseoppivia ja -ohjautuvia, toinen toisiaan auttaen. Kummastakin ryhmästä syntyi 10-15 antennia. Tällä kurssilla
lanka-miesten paino oli paljon balunien tekemisessä.
Kari, OH2DEL; oli rakentanut hienon, patenttia ehkä odottavan
killunhalkaisulaitteen. Toimi aivan mahtavasti!
Late, OH3RL; hoiti grillimakkaran paiston ja yhdessä Vesan OH3VT; kanssa rakensivat katapultilla lanka-antennien
virityspaikan noin 11 metrin korkeuteen. Kerhomestari Tuula huolehti koko päivän jatkuneesta kahvi- ja virvoitusjuomatarjoilusta.
Kerholla on nyt niin paljon antennien tarveaineita, että sieltä löytyy jokaiselle jotakin. Alumiiniputkea kului
ehkä noin 100 m, mutta 3 km on jäljellä. Seuraava Antenninrakennuskurssi IV pidettäneen ensi kevään puolella?
Kiitos kaikille rakentelijoille, mukana olijoille ym. Suomalaisten hamien kuuluvuus parantui nyt ainakin 12 dB
Ajan ehtiessä rakennamme laajemman selostuksen tästä kurssista. Sitä odotellessa voi hakea makua edellisistä:
   Uusi FT8 SuperFox yllättää ja ärsyttää – tositesti Jarvis-peditiolla
   Baofeng on kapinallisten radio
Kerhokirjeen voit lukea myös tekstiversiona kerhon keskustelupalstalta:
tästä linkistä
Voit lukea myös aiemmat kerhokirjeet kotisivun vasemmassa palkissa olevasta linkistä, tai suoraan
tästä linkistä
LAHDEN RADIOAMATÖÖRIKERHO ry, OH3AC; VUOSIKOKOUS 6.5.2024
Lahden Radioamatöörikerho ry:n, OH3AC; vuosikokous pidettiin 6.5.2024 Vanhalla Radioasemalla
Radiomäellä. Osanottajia oli 29, joista kuusi etäyhteydellä.
Jari, OH2BU; kertoi avauspuheenvuorossaan, että vuosi 2023 on ollut ehdottomasti merkittävin vuosi Kerhon
historiassa. Kerho järjesti paljon kiitoksia saaneen PäijätHami-leirin 837 vieraalla sekä järjesti 18.11.2023
SRAL:n syyskokouksen. Lisäksi pidettiin kaksi radioamatöörikurssia.
Nyt on kuitenkin näiden projektien ym jälkeen aika katsoa tulevaisuuteen,
jatkaa Kerhon positiivista toimintaa uusilla tempauksilla, esim paikallisradiossa pidettävällä kurssilla.
Pidettiin hiljainen hetki viime ja tänä vuonna poistuneiden kuuden Kerhon jäsenen muistoksi:
Kokouksessa käytiin läpi vuoden 2023 pitkä, 67-sivuinen "Vuosikirja ja toimintakertomus", jossa on paljon
uutta taustaa vuoden tapahtumiin. Myös tietenkin viime vuoden tilinpäätös käytiin läpi ja hyväksyttiin.
Samoin 2024 toimintasuunnitelma ja talousarvio hyväksyttiin. Alla olevista asiakirjoista löytyy
keskeiset tämän vuoden tavoitteet.
Jäsenmaksu on edelleen 20 €. Nuoret, opiskelijat, työttömät ja perhejäsenet 10 €. Yli 70 -vuotiaat vapautettu jäsenmaksusta. (OT-vapautus)
Kerhon puheenjohtajana jatkaa Jari, OH2BU. Hallitukseen valittiin Saku, OH3BKL; Hanna, OH7TO;
Mika, OH3BZK; Antti, OH8TO; sekä uusina Harri, OH3WK; Miko, OH3CYT; Veijo, OH3FWJ; ja Jesse, OH3CTB
Kerhokirjeen voit lukea myös tekstiversiona kerhon keskustelupalstalta:
tästä linkistä
Voit lukea myös aiemmat kerhokirjeet kotisivun vasemmassa palkissa olevasta linkistä, tai suoraan
tästä linkistä
KERHON KUNNIAPUHEENJOHTAJA PENTTI LAREVA, OH3TY; SILENT KEY
Kerhon kunniapuheenjohtaja Pentti ”Pena” Lareva, OH3TY; menehtyi 6.3.2024. Tässä Timon, OH1TH; muistokirjoitus. Kerhon
muistokirjoitus julkaistaan myöhemmin. Jos klikkaat kuvaa, nuori upseeri Pentti Lareva on eturivissä kolmas oikealta
-------------------------------------------
Kun jouduin varusmiespalvelukseen Viestirykmenttiin Riihimäelle, Pentti Lareva oli 1. eli radiokomppanian päällikkö. Kesti kuitenkin useita kuukausia, ennen kuin minulle selvisi, että hän on myös OH3TY.
Viestirykmentissä oli 1960-luvun alussa melkoinen hamiporukka niin kantahenkilökunnan kuin varusmiesten joukossa. Viestissä kuten muissakin aselajeissa oli meno ja meininki kuitenkin sellainen, ettei siellä kantahenkilökunta ”kaveerannut” varusmiesten kanssa, vaikkei se ilmeisesti kiellettyäkään ollut.
Alokasaikana ponnistelin tavoitteena piankin edessä olevan 2. luokan radioviestittäjän tutkinnon suorittaminen. Siitä oli tarjolla 7 päivän kuntoisuusloma, mutta se ei ollut houkuttimena. Halusin vain tulla paremmaksi radistiksi, ja kiinnostus oli todella kova viestikomppanian tarjoamaan koulutukseen.
Jouduin tietysti tekemisiin – eri yhteyksissä – myös komppanian päällikön kanssa. En onneksi missään mokailussa, vaikka varusmiehen ja erittäinkin alokkaan käytöstä valvottiin niihin aikoihin tarkasti.
Edessä oli kuitenkin päällikkö Larevan puhuttelu, koska olin ilmoittautunut pätevyyskokeeseen alokkaana. ”Uskotteko te tosiaankin pärjäävänne kokeissa”, kysyi Lareva tiukasti. Maalaispojalla varmaan polvet hieman tutisivat, mutta vastasin yksikantaan pärjääväni. Siihen päällikkö onneksi tyytyi. Painuin kokeisiin, jonka sitten suoritin.
Seuraavissa kokeissa meni 1. luokka läpi ja sitten istuinkin jo pätevyystutkijakunnassa. Päällikkö Lareva teki minusta CW:n kouluttajan. Sillä tuntuu olleen vaikutusta siihen, että allekirjoittaneesta tuli ”ihan oikeasti” ammatillisen viestinnän opettaja.
Toinen oli aika ja tyyli, kun menin myöhemmin kertausharjoituksiin Viestirykmenttiin. Kapteeni Pentti Lareva oli silloin harjoituksen varajohtaja (kuvassa kolmas oikealta). Jouduin puhelinkomppanian päälliköksi, kun kuulemma ”radioasiat jo osasin”. Toiminta-alue oli Riihimäki-Hämeenlinna.
Elettiin metsässä, telttamajoituksessa ja tietenkin satoi lähes koko ajan. Meillä oli hyvä systeemi ainakin omalta kannaltani. Kun olin tehtävät jakanut ja puheet pitänyt, Pentti ilmestyi jostakin puskaan takaa ja otti joukot haltuunsa.
Myöhemmin tapasimme sattumalta junassa, ja yhteinen matkamme sujui rattoisasti. Oikeastaan vasta silloin oli mahdollista vaihtaa mielipiteitä harrasteestamme, ja totesin OOT Penan, OH3TY; myös DX-jahdin osaavaksi.
Emme häviä tästä maailmasta, ennen kuin meidät unohdetaan.
Pentti oli erään elämänvaiheeni merkittävä vaikuttaja. Nyt myöhemmin on ollut mukava pitää yhteyttä entiseen päällikköön menneitten aikojen ja yhteisen harrasteen puitteissa. Pentti Lareva, OH3TY oli eräs viestiaselajin CW-aikakauden vanhoista tekijöistä, joka jää valoisiin muistoihimme.
Timo Kiiski, OH1TH/OH5TA
OH3AC KERHOKIRJE 2024-2 Su 3.3.2024
Hei ....
Postitimme sähköpostilla su-iltana 3.3.2024 yli 1300 kpl uutta OH3AC Kerhokirjettä 2024-2. Noin 93 sähköpostia
bongasi takaisin, koska osoitteena oli vielä 2.3.2024 lakkautettu "@sral.fi"-omakutsu.
Jos siis olet aiemmin saanut OH3AC Kerhokirjeen sähköpostilla eikä se su-iltana tullut sinulle, sinulla
saattoi olla "@sral.fi"-omakutsu meidän rekisterissä. Jos haluat jatkaa (tai jos kuka muu tahansa haluaa mukaan)
OH3AC Kerhokirjeen tilausta, ilmoita uusi toimiva osoite vaikka tästä oh3ac@oh3ac.fi
"Radiotekniikan Maailman" tämän vuoden 1. mutta jo hyvän kuvan tulevasta vuodesta antava ...
Voit lukea
sen tästä linkistä
Tärkeimmät otsikot:
   "Self spotting" tuli sallituksi ARRL:n järjestämissä kilpailuissa
   6 metrin ja FT8-OH-Honor Roll
   Kuka varasti 60 metriä korkean maston ja radioaseman kaluston?
   Ghostbustersien-Haamujengi uusi radio hämmentää ja hämmästyttää
Kerhokirjeen voit lukea myös tekstiversiona kerhon keskustelupalstalta:
tästä linkistä
Voit lukea myös aiemmat kerhokirjeet kotisivun vasemmassa palkissa olevasta linkistä, tai suoraan
tästä linkistä
Kerhokirjeen voit lukea myös tekstiversiona kerhon keskustelupalstalta:
tästä linkistä
Voit lukea myös aiemmat kerhokirjeet kotisivun vasemmassa palkissa olevasta linkistä, tai suoraan
tästä linkistä
Joulun Radiorauhan julistus annettiin Jouluaattona 24.12.2023 välittömästi Turun Joulurauhan julistuksen jälkeen.
Julistuksen antoi Heikki, OH6ZS.
OH3AC KERHOKIRJE 2023-6 Pe 15.12.2023
"Radiotekniikan Maailman" vuoden 6. mutta tämän vuoden viimeinen avartavan merkittävä julkaisu ilmestynyt.
Voit lukea
sen tästä linkistä
Tärkeimmät otsikot:
    -Joulun Radiorauhan julistus jouluaattona su 24.12.2023 klo 12:15 SA 3685 kHz
    -Yllätysnimi Viestintäviraston pääjohtajaksi - virassa ollut syrjäytettiin
    -Lahdessa Suomen ensimmäinen radioamatöörikaupunginjohtaja
    -Henni Hiirsalmi, OH1ESI; IARU:n Nuorisotyöryhmän puheenjohtajaksi
    -Suomen etelänapamantereen asema OJ1ABOA ääneen joulunpyhinä
    -Suuri Puskavuosi 2024: "Puska-aloittelijan opas" ja "Puskajahti 2024"
    -”Lue ja ihmettele” - hullunhauska ja -vakava kirja Joukolta, OH2QF
    -WRTC ratkaisi 23 cm:n lähikohtalon: "Happamia ovat pihlahanmarjat"
    -Brittien uudet määräykset: "second operator" ja uusia vapauksia
    -Valkeakosken Radioamatöörit, OH3AB; nousi kerhojen kärkiluokkaan
    -Keijo, OH2BOZ; kannustaa kaikkia sijoittamaan
    -Pirteä ja aikaansaava Valkeakosken Radioamatöörit, OH3AB 70 vuotta
    -Mitä on "CQ CQ SAX CQ CQ SAX"- pidä vähintään 10 min CW-yhteys!
    -Heikki, OH6ZS; "Väärinajattelija" ja "Toisinajattelija"-haastatteluissa
    -Entä jos naapurit eivät siedä minkäänlaista näkyvää antennia?
Kerhokirjeen voit lukea myös tekstiversiona kerhon keskustelupalstalta:
tästä linkistä
Voit lukea myös aiemmat kerhokirjeet kotisivun vasemmassa palkissa olevasta linkistä, tai suoraan
tästä linkistä
SRAL SYYSKOKOUS LAHDEN RADIO- JA TV-MUSEO MASTOLASSA 18.11.2023
Suomen Radioamatööriliiton sääntö- määräinen Syyskokous pidettiin la 18.11.2023 Lahden Radio- ja tv-museo Mastolassa
Lahden Radiomäellä. Mutta jo ennen vuosikokousta ja sen jälkeen oli illanviettoja mm Kerholla. Myös Romua vai
retroa-näyttely mm radio- ja tv-korjaamoista avautui samana päivänä.
Selostuksen ja runsaasti Jessen, OH7CK; ottamia kuvia vuosikokouksesta löydät alla olevasta linkistä.
Kokoukseen osallistui Radiomäellä 38 henkilöä sekä noin yhdeksän kerhovaltakirjaa. Etänä osallistujia oli parhammillaan
89.
Voit lukea Syyskokousselostuksen
tästä linkistä
OH3AC KERHOKIRJE 2023-5 Ma 6.11.203
"Radiotekniikan Maailman" vuoden 5. ja avartavan merkittävä julkaisu ilmestynyt.
Voit lukea
sen tästä linkistä
Tärkeimmät otsikot:
    -Uusilla PäijätHami -kesäleirisivuilla esitelmät ja 300 kuvaa leiriltä
    -Transceiverin ostosta verovähennys – kannatusta löytyy ja asia etenee!
    -OH3AC teki nyt sopimuksen myös Smartum-työsuhde-eduista
    -Radio antanut elämän, uran, rakkauden Michael Monroen äidille OH1MK
    -Softaradistikurssi tuli tutkintoihin Lahteen ja tutustui Radiomäkeen
    -Perusluokan radioamatöörikurssi XVI alkoi ti 31.10.2023
    -Uudet 2x3 kolmekirjaimiset radioamatööritunnukset nyt D-sarjasta
    -Radioamatöörikurssi Valkeakoskella alkaa to 23.11.2023 klo 18:00
    -Nyt se on totta: 30 m korkean maston voi kohta rakentaa ilman lupaa
    -Harjoittele Eznec-antennisuunnitteluohjelmaa nyt helposti netissä
    -Avolinjojen ja antennien porsliinisia nuppieristimiä löytyy edelleen
    -Asemat ja tunnukset, jotka eivät kelpaa DXCC-awardiin
    -OH7AB Hamsterix: Yksinkertainen suunnanosoitus pyörivään mastoon
    -Suomessa vuosittain 2–3 sähkökuolemaa – yleensä nuorten hölmöilyä
    -Lisäarvoa harrastukseen - pelaa shakkia bandilla
    -Miksi radiosignaali kulkee huonosti vedessä?
    -"What to Expect of 6 M Propagation in Cycle 25" -loistavat piirrokset
    -Älä hölötä radioliikenteessä. Muista Ukrainan sota ja katso Elso-kuvat
    -Missä painaa QSL-korttinsa? Kaksi vaihtoehtoon: UX5UO ja LZ1JZ
    -WSJT-X -ohjelman parannetut versiot
Kerhokirjeen voit lukea myös tekstiversiona kerhon keskustelupalstalta:
tästä linkistä
Voit lukea myös aiemmat kerhokirjeet kotisivun vasemmassa palkissa olevasta linkistä, tai suoraan
tästä linkistä
PÄIJÄTHAMI-KESÄLEIRISIVUT PäijätHami-kesäleirillä 837 kävijää! *** Lähes 300 kuvaa, esitelmää ja tallennetta *** Leirin järjestelyt ja kommellukset, ohjelmat ja esitykset ja runsaasti kuvia
PäijätHami-kesäleirin järjestelyistä, ohjelmasta, tunnelmista ja kävijöiden mielipiteistä kertovat sivut ovat
valmistuneet, mutta pieniä täydennyksiä tulee vielä lähipäivänä.
Sivut sisältävät lähes 300 kuvaa, esitelmää, tallennetta ym leiristä. Tuskin koskaan leiristä on
tehty näin laajaa jälkiraporttia. Otamme mielellämme lisää kuvia, kommentteja tai korjauksia liittyen sivujen
sisältöön.
Useimmista leirillä pidetyistä esityksistä löytyy sivulta esitysmateriaali, monesta myös kuva- tai äänitallenne.
Kaikki
kuvat avautuvat klikatessa näyttöön suurempina tai niiden takaa tulee video- tai äänitallenne.
Raportti on jaettu neljään osaan: järjestelyt, ohjelma ja esitelmät, tunnelmakuvia leiriltä ja osanottajien
antamia kommentteja. Jokaisen osan alusta voi hypätä muihin osiin. Ohjelma-osiosssa on lisäksi pikalinkit eri päiville
ja tapahtumiin. Klikkaa tästä:
Jos haluat tallettaa sivut omaan arkistoosi tai katsoa niitä ilman Internet-yhteyttä, voit ladata
tästä *.pdf-versiot, jossa kaikkien linkkien pitäisi toimia:
Lahden Radioamatöörikerho ry, OH3AC; toivoo, että ne, jotka eivät leirille päässeet, voivat tätä kautta päästä
edes osin mukaan leiritunnelmaan. Samalla OH3AC kiittää leirille osallistuneita, sitä tukeneita ja Suomen
Radioamatööriliittoa hyvästä yhteistyöstä.
Kiitos kun olit mukana tekemässä mahtavan hienoa leiriä!
Jari, OH2BU
PERUSLUOKAN KURSSI NETTI- JA LÄHIOPETUKSENA ALKAA TI 31.10.2023
llmoittaudu nyt Suomen suosituimmalle, Suomen Radioamatööriliiton palkitsemalle ja tutkintotulosten mukaan
parhaimmalle perusluokan kurssille! Ei pelkälle ”kurssille” vaan mukavalle ra-toiminnan syväkurssille!
Lahden Radioamatöörikerho ry:n, OH3AC; MPK:n, Viestikiltojen ja Reserviupseerien yhteinen perusluokan kurssi
pidetään tiistaisin 31.10.2023-12.12.2023. Kurssi ei ole mikään hybridi vaan tuplahybridi. Voit tulla mukaan joko
Teams-verkkokurssille ja/tai lähiopetukseen Lahden Radiomäelle.
Koska ra-toimintaa ei ole pelkkä tutkinnon suorittaminen, joka ti-kurssi-iltaa 18:00-21:00 edeltää vapaaehtoinen
tunnin "etko" 17:00-18:00 ja sitä seuraa "jatko" 21:00-22:00, jolloin voit kysyä ihan mitä tahansa ra-toiminnasta.
Myös sen, mitä kurssilla ei opeteta mutta olet aina halunnut tietää!
Ja muista verkkokursseista poiketen, voit kurssi-illan aikana kysyä ääneen tai kommentoida, jos joku asia on
jäänyt epäselväksi. Kurssi on siis kaksisuuntainen! Ei pelkkää kouluttajan yksipuoleista mantraa!
Kurssi maksaa 10 € - siis käytännössä ilmainen. Kurssimateriaali on myös ilmaista, tietenkin. Autamme myös sujuvan
tutkinnon järjestämisessä muualla Suomessa tai Lahdessa. Kurssin johtajana ja kouluttajana toimii
Jari Jussila, OH2BU
Kiirettä ei ole - mutta ilmoittaudu välittömästi, sillä ilmoittautuminen suljetaan su 22.10.2023.
KatsO lisää
http://www.oh3ac.fi/ra-kurssi.html
LAHDEN RADIOAMATÖÖRIKERHO ry, OH3AC; VUOSIKOKOUS 9.10.2023
Lahden Radioamatöörikerho ry:n, OH3AC; vuosikokous pidettiin 9.10.2023 Vanhalla Radioasemalla
Radiomäellä. Osanottajia oli 30, joista viisi etäyhteydellä.
Jari, OH2BU; kertoi avauspuheenvuorossaan kuluvan vuoden olevsn ehdottomasti merkittävin vuosi Kerhon
historiassa. Kerho järjesti paljon kiitoksia saaneen PäijätHami-leirin 837 vieraalla sekä järjestää
18.11.2023 SRAL:n syyskokouksen. Lisäksi syksyn perusluokan kurssi alkaa ti 31.10.2023.
Kokouksessa käytiin läpi 2022 pitkä, 51-sivuinen toimintakertomus, "vuosikirja" sekä
tilinpäätos. Myös 2024 toimintasuunnitelma ja talousarvio hyväksyttiin.
Jäsenmaksu on edelleen 20 €. Nuoret, opiskelijat, työttömät ja perhejäsenet 10 €. Yli 75 -vuotiaat vapautettu jäsenmaksusta. (OT-vapautus)
Kerhon puheenjohtajana jatkaa Jari, OH2BU. Hallitukseen valittiin Harri, OH3UP; Saku, OH3BKL; Hanna, OH7TO;
Tuomo, OH5TPO; Julius, OH3CDR; Mika, OH3BZK; Akseli, OH3BPY; sekä uutena Antti, OH8TO.
SRAL PALKITSI KAHDELLA MERKITTÄVÄLLÄ TUNNUSTUSPALKINNOLLA
Suomen Radioamatööriliitto ry:n vuosikokouksessa Jyväskylässä 30.9.2023 annettiin tunnustuspalkinto kahdelle
Kerhon ansioituneelle jäsenelle:
Vuoden YL-palkinto, Hanna Pohjantuli, OH7TO
Hanna sai radioamatööriluvan vuoden 2020 alussa ja otti käyttöön isänsä Riston entisen kutsun OH7TO.
Hän on Lahden radioamatöörikerhon OH3AC hallituksen jäsen ja 2023 SRAL kesäleirin talkoovastaava.
Hanna harrastaa aktiivisesti Flora Fauna puskien aktivointia ja huntterointia sekä
osallistuu radiomamatöörikilpailuihin SSB-modella ja voitti Suomen Mestaruuden 2022-
Hanna workkii aktiivisesti mökillä olevalta asemaltaan ja pitää DX-yhteyksiä perusluokan tehoilla
ja osallistuu aktiivisesti MPK:n HF-hankkeeseen ja partiolaisten JOTA-tapahtumiin Lisäksi hän
toimii varautumiskouluttajana ja opettaa radioiden käyttöä myös PMR- ja RHA-radioita käyttäen.
Koulutustoiminnan erikoispalkinto, Jari Jussila, OH2BU
Jari on kehittänyt ja työstänyt tällä hetkellä parhaan kotimaisen koulutusmateriaalin, joka on ollut useiden
kerhojen ja erityisesti MPK:n koulutusmateriaalina. Koulutusmateriaali sopii erinomaisesti myös itseopiskelijoille.
Hyvän materiaalin myötä myös varsinainen opetus ja kurssit ovat saaneet aivan uusia ulottuvaisuuksia ja
tehokkaita opetustapoja. Helsingin Yliopiston kasvatustieteen laitoksen kanssa yhdessä laadittu opetussuunnitelma
on kurssilaisten kiittämä, eikä ihme, että kurssien palautteet ovat erinomaisia. Eräs kurssilainen onkin todennut,
että ”kursseilla on selkeä opetusta tukeva rakenne.”
Jari on pitänyt yli 55 kurssia ja kouluttanut sekä Lahden Radioamatöörikerholla että muualla maassa lähes
tuhat radioamatööriä tutkintoihin. Kurssipisteet ovat luokkaa parempia kuin muilla kursseilla, mikä osoittaa
Jarin omistautumista kurssien vetämiseen.
OH3AC KERHOKIRJE 2023-4 Ke 27.9.2023
"Radiotekniikan Maailman" vuoden toka merkittävä julkaisu ilmestynyt.
Voit lukea
sen tästä linkistä
Tärkeimmät otsikot:
   -Vetoomus: Osallistu SRAL:n kevätkokoukseen la 30.9.2023 klo 13:00
   -Lahden Radioamatöörikerho ry, OH3AC; vuosikokous ma 9.10.2023 18:00
   -SRAL:n Syyskokous Lahden Radio- ja tv-museo Mastolassa la 18.11.2023
   -PäijätHami-kesäleirin kuvat, tunnelmat ja esitykset tulossa nettiin
   -Perusluokan radioamatöörikurssi XVI alkaa ti 30.10.2023
   -Kerholle lahjoituksena arvokas ja monipuolinen "HackLab-alttari"
   -Yksinkertaisen ristiyagin periaate – ei rakettitiedettä!
   -Kuuntelusuositus: Milloin tulee seuraava massiivinen auringonpurkaus?
   -Extra-upea kotimainen video: "Kyynelradion rakenne ja varusteet"
   -Voisiko transceiverin ostosta saada verovähennyksen? OH3AC selvittää
   -Radioamatöörit hoitavat taas Tapio Lehtisen, OH6UBZ; viestiliikenteen
   -Pasi Viheraho, OH3EVH; voitti nuorten valtakunnallisen äänestyksen
   -Pariskunnan rupattelu tukki hätäkanavan, rahtilaivan kapteeni hermona
   -Radioamatöörikuolinpesien ym huutokauppoja
   -Iltasanomat: "Radioamatöörit yhteiskunnan tukipilari"
   -Brittien radioamatöörimääräyksiin osin radikaaleja muutoksia
   -Saksaan aloitusluokka heinäkuussa 2024
   -Tämän vuoden 2023 WRTC 2022 riidat, kiistat ja tulokset
   -Sveitsin USKA ehdottaa DXCC-Honor Rolliin nuoria suosivaa muutosta
   -DX-peditio Rockall-saarelle EU-189 päättyi "Mayday Mayday" -kutsuun
Kerhokirjeen voit lukea myös tekstiversiona kerhon keskustelupalstalta:
tästä linkistä
Voit lukea myös aiemmat kerhokirjeet kotisivun vasemmassa palkissa olevasta linkistä, tai suoraan
tästä linkistä
PÄIJÄTHAMI-TAPAHTUMASSA 837 KÄVIJÄÄ!
Leiriraportti on hyvä aloittaa Markun, OH8UV; kommentilla:
”Vaikka olin vain päiväkäynnillä aistin tunnelman leirillä olevan vanhan "ham spiritin" kaltainen pitkästä aikaa.
Kukaan ei önnöttänyt ja porukalla oli mukava olla. Järjestelyt ja puitteet toimivat hyvin.”
Leirin ensimmäinen vieras Norjasta, viimeinen Ruotsista
Leirin ensimmäinen kirjautunut vieras oli norjalainen Mads, LA1TPA; jonka jälkeen vieraita valui sisään tasaiseen
tahtiin aina lauantai-iltaan saakka.
Leirin avajaiset
Leiri avattiin torstaina 13.7.2023 arvovaltaisesti. Suomen, Ranskan ja SRAL:n lippuja olivat nostamassa IARUn
puheenjohtaja Sylvain, F4GKR; Heinolan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Kirsi Lehtimäki, SRAL:n puheenjohtaja
Timo, OH5LLR; ja leiripäällikkö Mika, OH3BZK.
OT-tapaamisessa mukana 75 konkaria
IARUn ja SRALn puheenjohtajien tähdittämä OT-tapaaminen keräsi hyvän joukon konkareita lämminhenkiseen tilaisuuteen.
Konkareilla oli yhteenlaskettuna radioamatöörivuosia yli 4000! Melkoinen määrä kokemusta ja tietämystä.
Ja vielä enemmän hienoja muistoja, joita tilaisuudessa jaettiin.
Leirimasto nousi 30 metriin
Jo ennen leirin alkua Token, OH6RM; ryhmä kävi nostamassa leirin ylpeyden, yli 30 metrin teleskooppiantennin.
Mastoon asennettiin HF-alueiden, kuuden metrin, leiritoistimen ja paikallisradio Radio PäijätHamin antennit.
Kiitos Tokelle upeasta mastosta ja asennuksista.
Kohokohtana Maria Veitola, OH5BR/yl; Peter, OH1P/SM4HCF
Leirille oli pyydetty yli 60 esitelmää omien erikoisalueidensa parhailta. Ohjelman laajuus ja aiheiden
monipuolisuus sai erityistä kiitosta! Kiitokset kaikille esitelmän pitäjille mahtavasta panoksesta.
Ainutlaatuisten esitelmän joukosta erottui kaksi yleisökärkeä. Toimittaja Maria Veitolan haastattelua oli
seuraamassa salin täysi eli 150 kuulijaa. Maria voitti yleisön sydämet kertoessaan isästään Ollista,
OH5BR. Vaikka hän nuorena tyttönä oudoksui isänsä harrastusta, jo teininä hän oli ylpeä isästään. Maria
muisti vielä monen isänsä hamikaverin nimen.
Ruotsin ed. puolustusministeri Peter Hultqvist, SM4HCF; sai raikuvat aplodit kertoessaan upouudesta
tunnuksestaan OH1P. Workkiminen on jo alkanut kesämökiltä Turun saaristosta. Tässäkin Markun, OH4UI;
vetämässä haastattelussa ajauduttiin vääjäämättä myös Venäjän aloittamaan sotaan, jonka aikana Peter oli
Ruotsin puolustusministeri. Peter sanoi tienneensä Venäjän hyökkäyksen alkamisesta useista enteistä,
joita ei Suomessa juurikaan ole kerrottu.
Petri, OH1CX: ”piilotetut vihjeet”. Matti, OH7SV: ”hamin parisuhteet
Hyvänä ja luontevana esiintyjänä tunnettu elokuvaohjaaja Petri Kotwica, OH1CX; paljasti useimmat elokuviinsa
kätketyt hamiviestit. Milloin elokuvassa on osoitteena kadunnimi, jonka numero on 73 tai sairaalan näytössä
pyörivä 88.
Matti, SuperVätys”, OH7SV; sai yleisön kihelmöimään naurusta ja itkemään hauskuudesta juontaessaan koko
salin paneelissa keskustelua ja ajatuksia hamista parisuhteessa. Asia ei lopulta olekaan niin yksinkertaista.
Mutta elämä on!
Koulutusputkesta 23 tutkintoa
Jukka Klemola, OH6LI; ahkeroi kahtena päivänä K-, T1- ja T2-modulien preppauskurssit. Oppi meni hyvin perille,
sillä leirillä suoritettiin 23 modulia. Kokelaat kiittivät mahdollisuudesta kesäopiskella ja samalla
nauttia runsaasta esitelmävalikoimasta.
Pekka, OH1LA; sähkötyksen Suomen Mestari
Sähkötyksen uudeksi ja ensimmäiseksi Suomen mestariksi nousi Pekka Lahdensalo, OH1LA; tuloksella 109,5 mkiä/min.
Pekan suoritusta nostaa se, että hän OT-luokassa hakkasi hopeamitalin saaneen, miesten luokassa
olleen Jyrkin, OH6CS.
Iltajuhla
Perjantaina pidetyssä iltajuhlassa leiriparhaimpiin pukeutuneet saivat IARUn, SRALn ja Lahden kaupungin
tervehdysten ja maittavan aterian jälkeen kuulla Paul'in, F6EXV/OG6EXV; esittämänä FT8WW-pedition videon.
Illan päätteeksi Heikki, OH6ZS; vaihtoi roolin Al Dante-taikuriksi ja huumasi yleisön
”amerikkalaisella huumorilla”
Menestyneet palkittiin
HF-SM-sarjan palkinnot jakoi IARUn puheenjohtaja Sylvain, F4GKR. Jussi, OH6ZZ; vastaavasti huolehti VHF/UHF-bandien palkintojen jaosta VHF-foorumilla.
Pääpalkinnon voitti Martti, OH1ON
Kaikkien leiripassin saaneiden eli leirille tulleiden kesken arvottiin Koneita.com/Utec Oy lahjoittama
Icom ”kansanradio” IC-7300. Arvonnassa sen voitti Martti, OH1ON! Onnea voittajalle!
”Radio PäijätHami” äänessä – esitelmät julkistetaan myöhemmin
Radio PäijätHamissa radioitiin semivaltakunnallisesti kuudella lähettimellä Country Clubin pääsalin
esitelmiä sekä pääasiassa Tia'n, OH3TIA; tekemiä haastatteluita. Esitelmät, haastattelut sekä Martin, OH1ON; videokuvaamat esitelmät julkaistaan leirijärjestäjien sivulla niin pian, kuin ne saadaan sopivaan formaattiin. Osa on jo Youtubessa!
Kiitos talkoolaisille!
PäijätHami -leirin järjestelyissä oli mukana yli 60 talkoolaista. Kerhon kouluttamat amatöörit kauempaakin
halusivat muistaa ”Alma Mater'iaan.” Leiriä rakennettiin kerran kuussa pidetyillä talkoo-infoilla ja kahdella
yleisellä ”Mitä haluat kesäleiriltä” -tilaisuudella. Talkoolaisten panos oli enemmän kuin korvaamaton! Kiitos!
Järjestäjät kiittävät
Lahden Radioamatöörikerho ry., OH3AC; halusi tämän SRAL:n kesäleirin olevan ikimuistettava. Toivomme
ja osin jo tiedämme, että näin myös oli, kiitoksia on tullut kaikilta tahoilta. Kiitämme osanottajia
hienon leirin ja mukavan yhteisolon mahdollistamisesta.
Kiitos tukijoille
Ei tietenkään pidä unohtaa leirin tukijoita ja sponsoreita. Lahden ja Heinolan kaupungit, Planmeca,
Suomen Radioamatööriliitto, Koneita.com/Utec, RXTX-tuote, Bebek ja moni muu.
SRAL:n Uutiskirjeessä ja seuraavassa Radioamatööri-lehdessä leiritarinaa myös kuvin! Lyhyt leiriraportti
on hyvä päättää Matin, OH7SV; kommenttiin: ”Oli aivan helvetin hyvä leiri, kiitos!”
OH3AC KERHOKIRJE 2023-2 To 30.3.2023
"Radiotekniikan Maailman" vuoden toka merkittävä julkaisu ilmestynyt.
Voit lukea
sen tästä linkistä
Tärkeimmät otsikot:
   -IARU:n puheenjohtaja Sylvain, F4GKR; tulee PäijätHami-kesäleirille
   -Fantastisen mielenkiintoinen uusi FT8CN-kännykkä-appi
   -FT8-ohjelmasi saattaa täyttää nopeasti kovalevysi?
   -Ampuiko USA:n armeija alas radioamatööri-ilmapallon?
   -Kaikkien Euroopan maiden 160 m allokaatiot taulukossa
   -Kyllästynyt kirjoittamaan QSL:liä? Anna URE:n tehdä se halvalla!
   -Mies nosti kännykän ylös droonilla ja pelastui myrskystä
   -Mikä antennilanka toimii parhaiten-vertailu, mukana myös piikkilanka
   -Osta vanhoja OH-QSL-kortteja
   -PäijätHami -kesäleiri kutsuu ke-su 12.-16.7.2023
   -Rockall peditio – ei mikään Märketti!
   -Sähkötyksen suosio kaikkialla kasvamassa
   -Timo, OH1N(O)A; Kap Verdellä, D4NA; 30.3.-6.4.2023
   -Vertailussa 2 m ja 6 m kaupalliset antennit - huikeita eroja
   -Yhdysvaltain armeijan opas: opi sähkötys 20 minuutissa
   -Yksikirjaimiset 2x1 -tunnukset. Katso vapaat tunnukset
   -YLE: Revontulet: Radioharrastajilla kulta-aikaa maailman ääriin
Kerhokirjeen voit lukea myös tekstiversiona kerhon keskustelupalstalta:
tästä linkistä
Voit lukea myös aiemmat kerhokirjeet kotisivun vasemmassa palkissa olevasta linkistä, tai suoraan
tästä linkistä
OH3AC: MA 20.3.2023 klo 18:00: PÄIJÄTHAMI KESÄLEIRI-INFO.
MINKÄLAISEN KESÄLEIRIN SINÄ HALUAT?
Paikka: Webinaari ma 20.3.2023 klo 18:00 SA sekä Kerhotilat Lahden Radiomäellä.
PäijätHami-kesäleiri on tarkoitettu kaikille radioamatööreille, heidän perheenjäsenilleen ja tuttaviljeen sekä kaikille
ra-toiminnasta kinnostuneille. Tämä SRAL:n kesäleiri järjestetään ke-su 12.-16.7.2023 Vierumäen vapaa-aika- ja liikuntakeskuksessa,
n. 25 km Lahdesta. Leirin järjestää Lahden Radioamatöörikerho ry., OH3AC.
Ma 20.3.2023 klo 18:00 SA järjestettävässä toisessa webinaarissa annetaan kesäleiri-infoa siltä osin kun
järjestelmät ja suunnitelmat ovat jo tiedossa ja kerrottavissa.
Mutta vielä on mahdollisuus vaikuttaa leiriin. Mitä Sinä haluaisit leiristä? Mitä Sinun mielestäsi pitää leirillä
olla tai tapahtua, jotta olisit tyytyväinen? Tule kertomaan toiveesi ja ajatuksesi. Tule tekemään hyvää kesäleiriä yhdessä meidän kanssamme ja auttamaan meitä! Sana on vapaa!
SRAL KESÄLEIRI 12.-16.7.2023 VIERUMÄELLÄ ON NYT: PÄIJÄTHAMI
Vierumäen vapaa-aika- ja liikuntakeskuksessa 12.-16.7. pidettävä SRAL:n kesäleiri on nyt saanut nimen:
PäijätHami
Myös leirin logo on päätetty.
PäijätHami -nimi kuvastaa aktiivisen maakunnan aktiivista radioamatööritoimintaa joka palvelee myös kaikkia
suomalaisia radioamatöörejä.
Leirin järjestelyt ovat jo edenneet pitkälle. Ohjelmapaletti alkaa pikku hiljaa hahmottumaan. Päivää normaalia
pidempi leiri alkaa keskiviikkona 12.7., jolloin myös kirppu- ja rompetori aukeavat heti aamusta klo 9:00.
Torstain 13.7. päätapahtuma on OT-tapaaminen, joka kerää yhteen yli 50 vuotta radioamatööreinä olleet. Tämän
jälkeen jatkuvat kolmena päivänä erilaiset foorumit, aina lauantain alkuiltaan. PäijätHami-leirin iltajuhla on perjantaina 14.7.
Kesäleirin lähimajoituskohteet avautuvat myyntiin heti huhtikuussa ilmestyvän Radioamatööri-lehden
ilmestymisen jälkeen ti 11.4. Mutta jo nyt voi varata majoitusta Country Clubia lähellä olevista Fennada-hotellista, Holiday Club Vierumäestä sekä mökkikylästä.
OH3AC KERHOKIRJE 2023-1 ti 7.2.2023
"Radiotekniikan Maailman" vuoden eka ja ensimmäinen julkaisu ilmestynyt.
Voit lukea
sen tästä linkistä
Tärkeimmät otsikot:
   -Opettele nopeampaa sähkötystä ja kuuntele vitsejä sähkötyksellä
Kerhokirjeen voit lukea myös tekstiversiona kerhon keskustelupalstalta:
tästä linkistä
Voit lukea myös aiemmat kerhokirjeet kotisivun vasemmassa palkissa olevasta linkistä, tai suoraan
tästä linkistä
Lahden Radioamatöörikerho ry., OH3AC; järjestää yhteistyössä Zero Radio Club ry.:n, OH0V/OH4A; kanssa
Teams-etäkoulutuksena T2 -preppauskurssin. Kurssi on tarkoitettu perusluokkalaisille ja
niille, jotka jo K-moduulin suoritettuaan haluavat edetä suoraan yleisluokkaan.
Kurssi järjestetään neljänä ti-iltana klo 18:00-21:00 SA T2 -aihealueittain:
    ti 14.2.2023 klo 18:00-21:00 Komponentit, piirit&kytkennät, vastaanottimet
    ti 28.2.2023 klo 18:00-21:00 Lähettimet
    ti   7.3.2023 klo 18:00-21:00 Antennit ja syöttöjohdot
    ti 14.3.2023 klo 18:00-21:00 Radioaaltojen eteneminen, mittaaminen, häiriöt
Preppauskurssina käydään läpi T2-tutkinnon aihealueita. T2-oppimateriaali sisältää jo
paljon vastauksiin liittyvää asiaa ja löytyy osoitteesta
"http://www.oh3ac.fi/ra-kurssi.html"
Jokaiselle kurssi-illalle oma Teams-linkki, joka
tulee löytymään ennen jokaista kurssi-iltaa kurssisivulta www.oh3ac.fi/ra-kurssi.html.
Teams -rajoitus on 100 osanottajaa.
Kurssin opettajana on materiaalin laatinut Jukka Klemola, OH6LI. Materiaali on ollut käytössä vastaavilla
T2-preppauskursseilla, viimeksi Järvenpään kerhon, OH2AP; kurssilla, jossa materiaalia täydensi Rauno, OH3FR.
Kurssi on ilmainen eikä sille voi ilmoittautua, mutta järjestävä Kerho ei kieltäydy mahdollisista
lahjoituksista Lahden Radioamatöörikerho ry:n, OH3AC; tilille FI21 4212 0010 2892 27
OH3AC WEBINAARI ma 16.1.2023 klo 18:00 SA: MINKÄLAISEN KESÄLEIRIN SINÄ HALUAT?
TEHDÄÄN YHDESSÄ
Paikka: Webinaari ma 16.1.2023 klo 18:00 SA sekä Kerhotilat Lahden Radiomäellä.
SRAL:n kesäleiri 2023 järjestetään ke-su 12.-16.7.2023 Vierumäen vapaa-aika- ja liikuntakeskuksessa,
n. 25 km Lahdesta. Leirin järjestää Lahden Radioamatöörikerho ry., OH3AC.
Ma 16.1.2023 klo 18:00 SA järjestettävässä webinaarissa kerrotaan alustavasti leiripaikasta ja suunnitelmista
leirin suhteen. Webinaari on ensimmäinen kevään ja alkukesän aikana pidettävistä tiedotustilaisuuksista.
Muistele parasta leirikokemustasi. Mitä Sinä haluaisit leiristä? Mitä Sinun mielestäsi pitää leirillä
olla tai tapahtua, jotta olisit tyytyväinen? Tule kertomaan toiveesi ja ajatuksesi. Tule tekemään hyvää kesäleiriä yhdessä meidän kanssamme ja auttamaan meitä! Sana on vapaa!
Linkki webinaariin löytyy ma 16.1.2023 aikana sekä SRAL:n sivulta että tältä sivulta.
Arvioitu pituus korkeintaan 1.5 tuntia.
Liity mukaan tästä, laita Teams-ikkunaan nimesi ja tunnuksesi tai kokonimesi!
"PITÄKÄÄ SAMA HÖÖKI PÄÄLLÄ, JOTTA SAADAAN AMATööRITOIMINTA PIDETTYÄ HENGISSÄ! ME MUUT KOITETAAN KOMPATA!"
Kerhon yhdessä yhteistyökumppanien kanssa järjestämälle perusluokan kurssille ilmoittautui 126 oppilasta, joka on
uusi MPK-kurssien ennätys. Kurssi pidettiin sekä etä- että lähiopetuksena 1.11.-20.12.2023.
Kaikista MPK:n kursseista pyydetään koulutettavilta palautetta. Niin myös Lahden Radioamatöörikerho ry:n, OH3AC;
pitämistä radioamatöörikursseista on jo vuosia kerätty palaute ja saadun palauteen mukaan kehitetty kurssia.
Uusin palauteraportti kertoo mm seuraavaa:
Anonyymisti jätettyjen palautteiden keskeisiä kohtia löydät palauteyhteenvedosta:
"Kurssipalautetta s 2022"
   - Etäisyystaulukko: Katso, kuinka pitkiä yhteyksiä saat 6 m/2 m/70 cm
   - Kirkkonummen Pikkalaan Suomen korkein rakennus
   - Dramaattinen tulipalo vei suomalaisen radioamatöörin hengen
   - Radioamatööritietoutta uusille alokkaille Karjalan Prikaatissa
   - Osta Tapio Lehtinen-aiheinen seinäkalenteri tai viikkopäivyri
   - Tallinnassa ERAU:n Teknikkapäivä la 4.2.2023
   - Opiskele USA:n Extra-luokka etäkurssina netissä
   - Suomen kanta kiistaan 23 cm:n radioamatöörialueesta valmistumassa
   - Muista lähettää >1000 Hz, kun workit F/H-asemaa
   - WRTC-kilpailun ympärillä vahvaa ja riitaista keskustelua
   - Joulupukin HF-verkko Santa-Net aloitti
   - BBC lopettaa yleisradiolähetykset kymmenen vuoden kuluessa
   - Miten on mitattu valon ja radioaaltojen nopeus?
Kerhokirjeen voit lukea myös tekstiversiona kerhon keskustelupalstalta:
tästä linkistä
Voit lukea myös aiemmat kerhokirjeet kotisivun vasemmassa palkissa olevasta linkistä, tai suoraan
tästä linkistä
OH3AC: KERHON VUOSIKOKOUS JA PIKKUJOULUT
Lahden Radioamatöörikerho ry:n, OH3AC; vuosikokous pidettiin 5.12.2022 Vanhalla Radioasemalla
Radiomäellä. Osanottajia oli lähes 30, joista neljä etäyhteydellä.
Kokouksessa käytiin läpi 2021 pitkä, 47-sivuinen toimintakertomus sekä
tilinpäätos. Myös 2023 toimintasuunnitelma ja talousarvio hyväksyttiin.
Jäsenmaksu on edelleen 20 €. Nuoret, opiskelijat, työttömät ja perhejäsenet 10 €. Yli 75 -vuotiaat vapautettu jäsenmaksusta. (OT-vapautus)
Kerhon puheenjohtajana jatkaa Jari, OH2BU. Hallitus nuorentui, sillä Päivin, OH3SL; pyydettyä vapautusta
hallitustyöskentelystä, hänen tilalleen valittiin Akseli, OH3BPY. Hallituksessa on nyt kolme nuorta.
Hallitukseen valittiin Harri, OH3UP; Timo, OH3TMI; Saku, OH3BKL; Hanna, OH7TO; Tuomo, OH5TPO; Julius, OH3CDR; Mika, OH3BZK ja Akseli, OH3BPY.
Kerho on saanut järjestettäväksi SRAL:n kesäleirin 2023. Leiri pidetään Vierumäellä 12.-16.7.2023.
Leiriä varten on varattu koko Country Club -rakennus. Rakennuksessa ja sen vieressä ovat pääosa majoituksista, ruokailusta, yhdessäolosta,
esitelmätiloista ja mm. kirpputori ja rompetori.
Vierumäki on ennen kaikkea mahtava perheleirin paikka. Alueen vapaa-ajan ja liikunnan vaihtoehdot tarjoavat koko perheelle mukavaa tekemistä ja olemista koko viikoksi.
Leppoisan kokouksen jälkeen siirryttiin vielä leppoisampaan pikkujoulun viettoon. Hanna, OH7TO; oli loihtinut
kuumaa gögiä, piparkakkua ym. ja Päivi, OH3SL; - alueen tunnettu musisti - täytti luokkahuoneeen jouluisella musiikillla.
OH3AC JÄRJESTÄÄ SRAL:n KESÄLEIRIN VIERUMÄELLÄ HEINÄKUUSSA 2023
SRAL:n hallitus on 8.11.2022 nimennyt vuoden 2023 kesäleirin järjestäjäksi
Lahden Radioamatöörikerho ry:n, OH3AC. Kesäleiri pidetään ke-su 12.-16.7.2023
Vierumäen liikunta- ja vapaa-ajan keskuksessa, n. 24 km Lahdesta koilliseen,
lähellä Heinolan kaupunkia. Vierumäki on yksi eteläisen Suomen johtava monipuolinen
vapaa-ajan- ja liikunnan keskus. Pääosa leirin ohjelmasta, ruokailusta,
majoituksista ja yhdessäolosta on saman katon alla, yksinomaan leirille varatussa Country Club'ssa.
Vuoden 2024 kesäleirin järjestää Pohjois-Karjalan radiokerho ry, OH7AB;
Holiday Linnunlahden leirintäalueella Joensuussa.
Kesäleirien ohjelmistosta, ilmoittautumisista ja erityisesti majoitusvarauksista
tiedotetaan myöhemmin.
OH3AC toivottaa kaikki Vierumäelle viettämään yhteistä aikaa kesäleirin muodossa
OH3AC KERHOKIRJE 2022-8 Su 6.11.2022
"Radiotekniikan Maailman" tämän syksyn toka, kuuman vuoden seitsemäs julkaisu on ilmestynyt.
Voit lukea
sen tästä linkistä
Tärkeimmät otsikot:
   - Uusi radioamatöörikurssien osanottajaennätys – 126 ilmoittautunutta
   - SRAL:n hallitus Kerhon vieraana – Vierumäen esittely
   - Suomalaisia isoja ja pitkiä lanka-antenneita
   - Miten rakentaa alumiiniantenneita – pieniä käytännön niksejä
Kerhokirjeen voit lukea myös tekstiversiona kerhon keskustelupalstalta:
tästä linkistä
Voit lukea myös aiemmat kerhokirjeet kotisivun vasemmassa palkissa olevasta linkistä, tai suoraan
tästä linkistä
UUSI RADIOAMATÖÖRIKURSSIEN OSANOTTAJAENNÄTYS - 126 ILMOITTAUTUNUTTA
OH3AC on 2010 lukien pitänyt 55. ra-kurssia. MPK:n kanssa 2016 lukien 15 VARTU/SOTVA-kurssia.
Kurssilaisten määrä on yhteensä hieman vajaa tuhat. Uusi, ti 1.11.2022 alkanut kurssi rikkoi kaikki modernin
ajan ennätykset. Kurssilaisia on ilmoittautunut MPK:n kautta yhteensä 126.
Kurssi pidetään samanaikaisesti lähiopetuksena Radiomäellä että Teams-etäkoulutuksena.
Koulutusluokassa olikin parisenkymmentä osanottajaa, jopa varsin kaukaa aina keski-Suomesta.
Kurssilaiset ovat 90 eri kunnasta. Muoniosta Tammisaareen, Vaasasta ja Turusta Lappeenrantaan,
Joensuuhun ja Sotkamoon. Sekä Ruotsista ja Saksasta.
Kurssi-iltaa edeltää vapaaehtoinen ”ETKO”, jossa voi kysellä tulevasta kurssista ja kaikesta liittyen
ra-toimintaan. Etko oli jälleen hyvin suosittu.
Demo-efektin jälkeen pidettiin ra-toiminnan esittely. ”Ham Spirit” oli voimakkaasti esillä.
Samoin ra-toiminnan monet ulottuvaisuudet. Kurssit alkavat hätäliikenteen opettelulla ja osanottajissa
olleet kaksi perämiestä tukivat hätäliikenteen oppimisen tärkeyttä.
Oppiminen on helpompaa, kun edessä on materiaali paperilla. Osanottajat saivat pyytää ilmaiset
värikopiot kurssimateriaalista. Yli 150 värisivun kuoria lähti yli 80 kappaletta edeltävällä viikolla.
Saadun lahjoituksen arvo oli yli 7.000 €
Moni harkitsi jo tutkintoa ja kysyi tietoa tutkinnon vastaanottajista. Lahdessa voi suorittaa tutkinnon
jopa kurssi-iltana. Kerholla on kurssitakuu: Jos reputtaa, seuraava kurssi on ilmainen.
Kurssilla on sallittua keskeyttää opetus kysymyksillä. Mutta vielä enemmän ajatuksenvaihtoa oli
Chat-osiossa. Apukouluttajana toiminut Jermu, OH3KZR; vastasi kysymyksiin ja apua tuli myös
asiantuntevalta yleisöltä.
Kurssi tallenteet ovat aina kurssilaisten katsottavissa seuraavana päivänä. Kurssi
jatkuu joulukuun puoliväliin.
OH3AC KERHOKIRJE 2022-7 Ke 19.10.2022
"Radiotekniikan Maailman" tämän syksyn toka, kuuman vuoden seitsemäs julkaisu on ilmestynyt.
Voit lukea
sen tästä linkistä
Tärkeimmät otsikot:
   - Perusluokan ra-kurssi XV alkaa Lahdessa ti 1.11.2022
   - SRAL:n hallitus vieraana Radiomäellä ma 31.10.2022
   - OH3AC Kerhokirjeen sähköpostilistalla nyt tuhat tilaajaa
   - Perusluokan ra-kurssi XV Lahdessa ti 1.11.2022
   - Totta vai tarua SWR:stä, häviöistä, antenneista ...
Kerhokirjeen voit lukea myös tekstiversiona kerhon keskustelupalstalta:
tästä linkistä
Voit lukea myös aiemmat kerhokirjeet kotisivun vasemmassa palkissa olevasta linkistä, tai suoraan
tästä linkistä
LAHDEN SINISET, OH3SUF; JOTA-TAPAHTUMAN JOHTOASEMANA
Partiolippukunta Lahden Siniset vietti syysretkeä ”viestiminen”-teemalla.
Samalla osallistuimme JOTA-JOTI-tapahtuman radioamatööriosuuteen 14.-16.10.2022.
Pidimme 111 HF-radioyhteyttä ja koulutimme leiriläisille PMR-radioiden käyttöä.
JOTA/JOTI on siis partiolaisten tapaaminen radioaalloilla ja Internetissä ja
maailman suurin partiotapahtuma.
Lahden Siniset on meripartiolippukunta, joten radiotyöskentelyn hallitseminen on mm.
veneillessä tärkeää. Tapahtuman tavoitteena oli paitsi kannustaa partiolaisia
maailmanlaajuisesti viestimään toistensa kanssa, antaa partiolaisille hauskoja ja
kasvattavia kokemuksia sekä rakentaa yhteenkuuluvuutta kansainvälisessä
partioliikkeessä.
Lahden Sinisten syysretken partioasema OH3SUF toimi myös suomalaisten partioasemien
johtoasemana. Lauantaina klo 12:00 OH3SUF Hannan, OH7TO; operoimana keräsi kokoon
kaikki kymmenkunta JOTA-asemaa taajuudelle 3.680 kHz. Kokoontumisessa asemat esittelivät
itsensä ja partiolippukuntansa.
Tämän jälkeen asemat hajaantuivat eri taajuuksille ja nuoret partiolaiset pääsivät
pitämään elämänsä ensimmäistä radioyhteyttä. Vaikka monella oli jännitystä
yhteydestä, ne sujuivat hyvin ja toivottavasti moni näistä saadaan vielä kurssien kautta radioamatööreiksi.
Kerhon puolesta esittelystä ja hamitoiminnasta leirillä vastasivat siis (kuvassa)
Hanna, OH7TO; ja Tuomo, OH5TPO. Molemmilla on laaja kokemus maanpuolustuskouluttajina.
Maan suosituimman perusluokan kurssin järjestävät yhteistyössä:
- Maanpuolustuskoulutusyhdistys (MPK), Hämeen maanpuolustuspiiri ja Lahden koulutuspaikka,
- Reserviupseeriliiton (RUL) Helsingin Reserviupseeripiirin (HRUP) Viestiosasto,
- Viestikiltojen Liiton (VKL) Kymen Viestikilta ja
- Lahden Radioamatöörikerho, OH3AC.
1.11.-13.12.2022 Teams-etäkurssina ti klo 18:00-21:00
1.11.-13.12.2022 lähikurssina Lahdessa ti klo 18:00-21:00
Kurssit ovat Lahden Radioamatöörikerho ry:n, OH3AC; 54. ja 55. radioamatöörikurssi yhdeksässä vuodessa ja
15. kurssi yhteistyössä MPK:n kanssa. Näiltä kursseilta on ra-moduuleja suoritettu jo yli 900 kertaa.
OH3AC KERHOKIRJE 2022-6 To 22.9.2022
"Radiotekniikan Maailman" tämän syksyn eka, vuoden kuudes julkaisu on ilmestynyt.
Voit lukea
sen tästä linkistä
Tärkeimmät otsikot:
   - Perusluokan ra-kurssi XV alkaa Lahdessa ti 1.11.2022
Kerhokirjeen voit lukea myös tekstiversiona kerhon keskustelupalstalta:
tästä linkistä
Voit lukea myös aiemmat kerhokirjeet kotisivun vasemmassa palkissa olevasta linkistä, tai suoraan
tästä linkistä
OH3AC KERHOKIRJE 2022-5 To 23.6.2022
UKRAINA EXTRA III RADIOAMATÖÖRIT JA UKRAINA
"Radiotekniikan Maailman" tämän vuoden jo viides julkaisu on ilmestynyt.
Voit lukea
sen tästä linkistä
Tärkeimmät otsikot:
   - Kyläradioverkkoja syntymässä ympäri maata – takana usein hami
   - Pitääkö nuorille markkinoida vai löytyisikö parempi kohderyhmä?
   - Dimi, OH2DD; merkittävien radioamatöörikirjailijoiden joukkoon
   - IARU Region 1 välivuosikokous tänään 23.6.2022
   - FCC:n suurimmat hamisakot, 34.000 $: häiritsi pelastusliikennettä
   - Albanian salainen poliisi takavarikoi DX-pedition laitteet
   - Kesän tärkeimmät ra-tapahtumat ja leirit
   - Kevään kurssilla 37 tutkintoa, yleisarvosana 4,84/5.0
   - Magneettiluuppiprojekti ja muutakin rakentelua OH2AP:n kotisivulla
   - Topband: Waller Flag RX Antenna 101 –kuunteluantenni
   - Kiinalaiselta XIEGU:lta taas uusi HF-transceiveri - G106
   - Kaikki mitä tarvitset tietää mobiiliaseman asennuksesta/workkimisesta
   - Pesukoneetkin voivat aiheuttaa radiohäiriöitä
Kerhokirjeen voit lukea myös tekstiversiona kerhon keskustelupalstalta:
tästä linkistä
Voit lukea myös aiemmat kerhokirjeet kotisivun vasemmassa palkissa olevasta linkistä, tai suoraan
tästä linkistä
OH3AC KERHOKIRJE 2022-4 Ti 3.5.2022
UKRAINA EXTRA II RADIOAMATÖÖRIT JA UKRAINA
"Radiotekniikan Maailman" tämän vuoden jo neljäs julkaisu on ilmestynyt.
Voit lukea
sen tästä linkistä
Tärkeimmät otsikot:
   - Ukraina-extra II: Miten sota vaikuttaa radioaalloille; kahdeksan sivua!
   - Kevään kurssi onnistuneesti loppuun – kurssilaisilla jo 32 tutkintoa
   - The Spiderbeam Story - ruma mutta toimiva antenni
   - Jan, OH1EYD/mm: Vene karille, jollalla turvaan, ihmepelastus Karibialla
   - ”Roger" kuuluisa tapa kuitata sanoma. Tiedätkö mistä se on lähtöisin?
   - Britit sallimassa yksityiset aktiiviset matkapuhelinvahvistimet
   - Yhdysvaltojen määräykset sallivat hamien yhteydet sotilasasemiin
   - "Jos kaikki on kiinni yhdestä desibelistä" – kuuntele 1 dB:n ero
   - Maailman paras QTH kaupan – VY2ZM QTH Prince Edward Island
Kerhokirjeen voit lukea myös tekstiversiona kerhon keskustelupalstalta:
tästä linkistä
Voit lukea myös aiemmat kerhokirjeet kotisivun vasemmassa palkissa olevasta linkistä, tai suoraan
tästä linkistä
KALAKUKOSSA OVELAT KELIT JA 32 SEURAAJAA LIVE-WORKKIMISDEMOSSA
Tämän vuoden Kalakukko-kilpailu käytiin erikoisissa keleissä. Kun aamupäivällä alkaneessa SSB-osassa 80 m oli vielä joten kuten kunnossa, romahti bandi CW-osan aikana ja 40 metristä muodostui ilahduttavan parempi bandi koko maassa. Kelit 80 metrillä jäivät 400-500 kilometriin. SSB-osan kärkisijat jakavat Timo, OH1F; Juha, OH1Z; Jari, OH2BU; Jouni, OG4W; Ari, OH6RE; Olli, OH6CT ja Tumppi, OH8KXK. CW:llä vastaavasti: Timo, OH1F; Raimo, OH2BCI; Jari, OH2BU; Era, OH2CV; Anne, OH2YL; Perti, OH2PM ja Jami, OH7JR.
Sekä SSB että CW-osassa oli paljon ensikertalaisia – asemia joita ei aiemmin ole kuulunut kotimaisissa kilpailuissa. Toivottavasti mielenkiinto jatkuu myös toukokuun lopun K.S.Sainion muistokilpailuun. Kotimaiset kisat ovat viihdyttäviä ja jänniä.
SSB-osan aikana saattoi seurata Teams-yhteydellä Jarin, OH2BU; workkimista. Parhaimmillaan katsojia ja kuuntelijoita oli 22 henkeä, mutta koko kilpailun aikana 32 eri henkilöä. Huomattava osa Teams-seuraajista oli tämän kevään kurssilaisia. Toivottavasti kontestikipinä iskee.
Ennen kisan alkamista Jari kertoi kilpailuun valmistautumisesta ja strategiasta. Yksi … hmmm … yllättävä ..valmistautumisväline on ”sorsa”, jolle onneksi tällä kertaa ei tullut käyttöä. Myös kilpailun jälkeen tuli yleisöltä lukuisia kysymyksiä.
Seuraava SM-sarjan kilpailu on K. S. Sainion muistokilpailu su 22.5.2022.
Tervetuloa mukaan!
OH3AC KERHOKIRJE 2022-3 Ma 28.3.2022
UKRAINA EXTRA RADIOAMATÖÖRIT JA UKRAINA
"Radiotekniikan Maailman" tämän vuoden jo kolmas julkaisu on ilmestynyt.
Voit lukea
sen tästä linkistä
Tärkeimmät otsikot:
   - Laaja yhteenveto: Ukrainan sota ja radioamatöörit
   - Kevään 75 osanottajan kurssi loppusuoralla, jo 13+4 tutkintoa
   - Uudet suositut OH3AC Bandijako 2022 -taulukot julkaistu
   - Erinomainen työohje mastotyön kaikkiin vaiheisiin
   - Kaksi tapaa tehdä laajakaistainen 80 m dipoli
   - Yksinkertainen 20 m dipoli parvekkeelle
   - RF:ää hamshäkissä? Poista maaluuppi. Rakenna parempi RF-maadoitus
   - Oikeasti? Projekti WestFord, taivaalle ammuttiin 480 milj kuparikarvaa
   - Viestintävirasto suosittelee vahvasti, ettei Ukrainaan pidetä yhteyksiä
   - CEPT sulki Venäjän ja Valko-Venäjän ulos toiminnasta
   - Lyhyille aalloille nyt ryntäys uusia ja vanhoja yleisradioasemia
   - IARUMS: OTHR-tutkien käyttö lisääntynyt kummallakin puolella
   - Suomalaisia vanity-tunnuksia 506 kappaletta
   - Lentokone törmäsi 332 m mastoon ja muita kotimaisia mastoturmia
   - Maailman paras vastaanotin AEG E1800/3 nyt 800 € SA-kaupassa
   - Kevään kolmen kurssin vertailua – tiedä mitä saat
   - Miksi omakotitalon sähkökaapelit eivät ole halpaa alumiinia?
   - Miten FT8- ja sähkötys menevät läpi eri kohinaisissa keleissä
   - Monella eri maalla julkisia kutsuluetteloita
Kerhokirjeen voit lukea myös tekstiversiona kerhon keskustelupalstalta:
tästä linkistä
Voit lukea myös aiemmat kerhokirjeet kotisivun vasemmassa palkissa olevasta linkistä, tai suoraan
tästä linkistä
BANDIJAKOTAULUKOT 2022 PÄIVITETTY
Jokaisen radioamatöörin tulee viimeistään luvan saatuaan ja aloittaessaan workkimisen tietää,
missä saa workkia milläkin modella ja missä ei.
Viestintävirasto on määritellyt bandien
alku- ja lopputaajuudet, mutta Kansainvälinen Radioamatööriliitto IARU on tehnyt suositukset,
missä näiden bandirajojen sisällä workitaan sähkötystä (CW), puhetta tai digitaalisia lähetemuotoja.
IARU:n suositukset ovat suosituksia, joita olisi hyvä noudattaa. Mutta vaikka et niitä noudattaisi,
et kuitenkaan riko radioamatöörimääräyksiä.
OH3AC on kahteen vaihtoehtoisen, erilliseen taulukkoon
"OH3AC_Bandijako_2022.pdf"
ja "OH3AC_Banditaulukko.pdf"" koostanut
tärkeimmät IARU:n suositukset mutta myös tärkeimmät pistetaajuudet, hätätaajuudet, FT8- ym taajuudet.
Ilman tätä apuneuvoa Sinun voi olla vaikea selvitä yhä enemmän muuttuvassa taajuusviidakossa.
Lataa ne itsellesi joko yllä olevasta linkistä, oikealla olevista kuvista, vasemmalla olevasta palkista
tai "OH3AC/ra-kurssi"-sivulta!
OH3AC KERHOKIRJE 2022-2 La 26.2.2022
"Radiotekniikan Maailman" tämän vuoden toinen julkaisu on ilmestynyt.
Voit lukea
sen tästä linkistä
Tärkeimmät otsikot:
   - Miksi radioamatööritoiminta on nyt kielletty Ukrainassa 24.2. lähtien?
   - Lahdessa nyt tutkintojen vastaanottaja!
   - Vaikeuksia saada pile-up'issa selvää asemista? Ota Kuulorata käyttöön!
   - Jyri, OH4GRM; nousi näköalapaikalle politiikan parrasvaloihin
   - Jukka, OH6LI: Kansainvälisen kontestin voittoon tarvitaan nyt SO2R
   - 160 m pe-illan SSB-aktiviteetti 18.3.2022 laajenee Winlink-yhteyksiin
   - 3Y0J Bouvet tammikuussa 2023 – jopa 12 asemaa äänessä
   - Aiski, OH2EXU/mm; ja Sy Omaha kohta viimeisellä legillä kohti kotia
   - SM-sarjan kotimaan kilpailut 2022. Myös Perusluokka nyt huomioitu
   - Yle 12.2.2022: "Vapaaehtoisella pelastuspalvelulla pulaa hameista"
Kerhokirjeen voit lukea myös tekstiversiona kerhon keskustelupalstalta:
tästä linkistä
Voit lukea myös aiemmat kerhokirjeet kotisivun vasemmassa palkissa olevasta linkistä, tai suoraan
tästä linkistä
KOKO SUOMEN KURSSILLA 75 OSANOTTAJAA
Koko Suomen - ja vähän ylikin - radioamatöörikurssi alkoi ti 15.2.2022! Osanottajia 75!
Lahden Radioamatöörikerho ry:n, OH3AC; MPK:n, Kymen Viestikillan ja Reserviupseeriliiton Viestiosaston
yhdessä järjestämä perusluokan kurssi alkoi ti 15.2.2022. Sekä etä- että lähiopetuksena pidettävälle
kurssille osallistuu 75 henkeä. Näistä kahdeksan oli lähiopetuksessa Lahden Radiomäellä ja loput
Teams-yhteydellä.
Osanottajia on kaikista OH-piireistä ja 18 maakunnasta. Vain Ahvenanmaa,OH0; puuttuu mutta eiköhän
Ruotsi, SM; ja Etelänapamanner, OJ1ABOA; sen korvaa? Pohjoisimmat ovat Kittilästä, OH9; ja kolme
Rovaniemeltä, OH9. Sitten on itä-länsi -akseli aina Joensuusta, OH7; Jyväskylän, OH6; kautta
Vaasaan, OH6; Poriin, OH1; ja Turkuun, OH1. Eteläisin Suomen
Etelänapamantereen tutkimusaseman työntekijä!
Mukana on vanhoja radioamatöörejä, runsaasti LA/CB-harrastajia, DX-kuuntelun kotimaista kärkeä,
partio-ohjaajia, MPK-aktiiveja, useita, joiden sukulaisissa on hameja ja tietenkin harrasteeseen
palavasti haluavia! Kurssilaisten innostus ja
aktiivisuus oli valtaisaa.
Jälki-ilmoittautuneita on tällä hetkellä jo 8, joita valitettavasti emme voineet enää ottaa MPK:n säännöistä johtuen mukaan, Harkitsemme vielä yhden etä/lähikurssin järjestämistä tänä keväänä!
Kartalta näet, mistä osanottajat tulevat! (Klikkaa kuva isommaksi)
KOULUTUSMATERIAALIA UUSITTU KURSSEILLE JA ITSEOPISKELIJOILLLE
Kerhon ja MPK:n m.fl kanssa järjestettävä perusluokan etä- ja lähikurssi alkaa ti 15.2.2022.
Kurssille on ilmoittautunut yhteensä 75 kurssilaista. Valitettavasti kurssille
ei enää voida ottaa jälki-ilmoittautuneita.
Suomen suosituin itseopiskelu ja kurssimateriaali eli K- ja T1-moduulin luentomonisteet on päivitetty.
Materiaaliin on lisätty runsaasti kuvitusta ja lisäinfoa. Materiaali palvelee nyt entistä paremmin
myös itseopiskelijoita. Luentomonisteet löytyvät alla olevista linkeistä sekä www.oh3ac.fi/ra-kursssi -sivulta muun materiaalin mukana.
"EN YHTÄÄN IHMETTELE, ETTÄ TÄMÄ ON SUOMEN SUOSITUIN KURSSI!"
Kaikista MPK:n kursseista pyydetään koulutettavilta palautetta. Niin myös Lahden Radioamatöörikerho ry:n, OH3AC;
pitämistä radioamatöörikursseista on jo vuosia kerätty palaute ja saadun palauteen mukaan kehitetty kurssia. Uusin palauteraportti (N=31) kertoo mm seuraavaa:
Anonyymisti jätettyjen palautteiden keskeisiä kohtia löydät tästä lyhennetystä palautekoosteesta:
Kurssipalautetta (lyh)
OH3AC KERHOKIRJE 2022-1 Pe 21.1.2022
"Radiotekniikan Maailman" tämän vuoden ensimmäinen julkaisu on ilmestynyt.
Voit lukea
sen tästä linkistä
Tärkeimmät otsikot:
   - Perusluokan etäkurssi alkaa ti 15.2.2022
   - Radioamatöörejä mutta niukasti aluevaaliehdokkaina! Äänestä!
   - Perusluokan kurssi alkaa ti 15.2., ilmoittaudu ti 1.2. mennessä
   - CNN: Lahti ja OH3R yksi maailman parhaita matkailukohteita
   - Miksi et tilaisi itsellesi ilmaista DX-bulletiinia? Katso laaja tarjonta!
   - Alankomaihin väärinkäytösten vuoksi ylimääräinen 83 € lupamaksu
   - Palaute: "En yhtään ihmettele että tämä on Suomen suosituin kurssi!"
   - Pelastuspalvelun luonne muuttumassa, nyt tehdään WiFi-verkkoja
   - Rakenna pieni magneettiluuppi lähettämiseen 80-20 metrille
   - Ruotsi korottaa sähköveroa radiohäiriöiden vähentämiseksi
   - Ruotsin Liitto SSA ajaa edelleen uutta alkeisluokkaa
   - Veijo, OH6KN: Kuuden mrd mikropiirin huippuosaaja ei parrasvaloissa
   - Bandin ja Youtuben piriste Raisa, OH7BG
   - Frank, W3LPL: Miten valitsen, rakennan ja ylläpidän 6 metrin yagia
   - Golden Globe Race: Suomalaisille hameille medianäkyvyyttä 10,5 milj €
   - Miksi tavallisen lampun kantaa kutsutaan "E27"
   - Miksi Yhdysvaltojen mastomiehet eivät halua koronarokotusta?
   - Miten suomalaiset kutsut jakautuvat piireittäin? OH3-kutsut kirivät!
   - Myös radioamatööritutkinto voi olla osa varautumista
   - Norjassa 2 metrin piraatit tuottavat ongelmia
Kerhokirjeen voit lukea myös tekstiversiona kerhon keskustelupalstalta:
tästä linkistä
Voit lukea myös aiemmat kerhokirjeet kotisivun vasemmassa palkissa olevasta linkistä, tai suoraan
tästä linkistä
RADIORAUHA JULISTETTIIN ALKANEEKSI RADIOMÄELTÄ 24.12.2021 KLO 12.15 SA
Joulun Radiorauha julistettiin alkavaksi Suomen ainoalta Radiomäeltä jouluaattona 24.12.2021 klo 12:15 SA.
Radiorauhan julistuksen sanoman välitti ja kuittaukset otti vastaan Kalevi, OH3NAO. Hyvää Joulua!
OH3AC KERHOKIRJE 2021-10 Ti 22.12.2021
"Radiotekniikan Maailman" vuoden viimeinen, 10. julkaisu on ilmestynyt.
Voit lukea
sen tästä linkistä
Tärkeimmät otsikot:
   - Jouluaatto 24.12. klo 12:15 SA: Radiorauhan julistus ja jouluterveiset
   - Perusluokan etäkurssi alkaa ti 15.2.2022
   - Kadonneen lennon MH370 putoamispaikka löydetty!
   - Radioamatööri on rakastaja
   - Suomensukuinen Peter, SM4HCF; jatkaa Ruotsin puolustusministerinä
   - Suosittu Windom- eli Off Centre Fed Dipole, OCFD;- dipoli
   - Runsaasti Linux-ohjelmia tarjolla radioamatööreille
   - Jari, OH3MIG; siirtyy nyt Kittilän kunnanjohtajaksi
   - Golden Globe Race 2022 yksinpurjehdus ilman radioamatööriyhteyksiä
   - Laske kätevästi useimpien 160-10 m lanka-antenneiden pituus
   - Tulosta itsellesi kaikki kansainväliset radioamatööriprefiksit
   - Kaukopartiomiesten toiminta salaista, koulutuksen jälkeen selustaan
   - Irlannin telehallinto kilpailuttaa pikaisesti pätevyystutkintojen pitäjän
   - Mikä on SNR eli vastaanottimen "Signal to Noise -ratio"
   - Ensimmäisen radioamatöörisatelliitin OSCAR 1 lennosta 60 vuotta
   - Ajantasaista ja parasta kotimaista DX-tietoa oh1aj.fi -sivuilta
   - Radioamatöörien joulupukki voi pitää yhteyksiä myös lapsiin
   - Häiriönetsintää, eikä pääsulaketta tarvitse katkaista
   - World Radio Tv Handbookin, WRTH; painatus lopetetaan
Kerhokirjeen voit lukea myös tekstiversiona kerhon keskustelupalstalta:
tästä linkistä
Voit lukea myös aiemmat kerhokirjeet kotisivun vasemmassa palkissa olevasta linkistä, tai suoraan
tästä linkistä
TUNNELMALLISET JOULUGLOGIT KERHOLLA SA
Kerholla vietettiin vapaamuotoista, mutta lämminhenkistä jouluglögiä ma 13.12.2021.
Kerholle saapui enemmän tai vähemmän pitkäksi aikaa 25 glögijuomiin ihastunutta. Mukana juuri päättyneen
kurssin osallistujia ja ilahduttavan monta jäsentä, joita emme olleet nähneet pitkään.
Pöydästä löytyi glögin js kahvin lisäksi torttua, piparia ja pullaa. Puoliksi
pimennetylle koulutusluokalle toi tunnelmaa kynttelijät ja nurkassa palanut takka.
Muiden juhliessa Saku, OH3BKL; ja Julius, OH3CDR; kävivät asentamasssa APRS-antennin. Josta myöhemmin lisää.
tiennyt – että tänä vuonna ei kannata järjestää pikkujoulua.
   - IARU uskoo yhteiselämään Galileon kanssa. Mittaukset ratkaisevat.
   - Jorma, OH2RJ; Hesarin ison radiojutun tähtenä
   - Sote-alueuudistuksella myös merkittävä vaikutus radioamatööreille
   - Syksyn kurssilta taas ennätysmäärä uusia radioamatöörejä
   - Wisa Woodsat'in laukaisu viivästyy. Syy: IARU:n periaate
Kerhokirjeen voit lukea myös tekstiversiona kerhon keskustelupalstalta:
tästä linkistä
Voit lukea myös aiemmat kerhokirjeet kotisivun vasemmassa palkissa olevasta linkistä, tai suoraan
tästä linkistä
OT PENA, OH3TY; KUTSUTTIIN KERHON KUNNIAPUHEENJOHTAJAKSI
Vuosikokous kutsui Kerhon kunniapuheenjohtajaksi evl evp OT Pentti Larevan, OH3TY.
Vuonna 1934 syntyneellä Penalla on pitkä ja ansiokas historia puolustusvoimien, erityisesti
viestin palveluksessa sekä Suomessa että ulkomailla. Viestimies-lehden toimittaminen, erilaiset
maanpuolustukselliset yhteisöt sekä niihin liittyvät velvollisuudet ovat olleet myös Penalle
rakkaita ja näissä tehtävissä hän on osoittanut erityistä tunnollisuutta ja perehtyneisyyttä.
Monivuotinen toiminta Posti- ja Telehallituksen sotilasradioamatööritutkinnoista vastaavana
pätevyystutkijakunnassa sekä pätevyystutkijana aina 2017 saakka sitoi myös palvelustoimintaa
radioamatööritoimintaan.
Pena on ollut Kerhon puheenjohtajana kolmeen otteeseen 1982-84, 1995-96 sekä 2002-2005 sekä
hallituksessa että muissa Kerhon luottamustoimissa useaan otteeseen sekä Radio- ja tv-museon
yhdyshenkilönä. Hän on ahkera kirjoittaja ja mm. Kerhon mainion 75-vuotishistorin kokoaja.
Monet harrasteen osa-alueet ovat Penalle tärkeitä, mutta erityisen kunnostautunut hän on myös DX-työskentelyssä.
LAHDEN RADIOAMATÖÖRIKERHO RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET 27.9.2021
Kerhon vuosikokous pidettiin sekä lähi- että etäkokouksena ma 27.9.2021. Osallistuja oli yhteensä 22.
Kokouksen puheenjohtajana toimi OM Jaakko, OH3JK. Alkumuodollisuuksien jälkeen
- OT Pena, OH3TY; kutsuttiin Kerhon kunniapuheenjohtajaksi
- Kerhoaktiivin huomionososoitus annettiin Veijolle, OH3FWJ
- Kerhon kunniamaininta annettiin Jermulle, OH3KZR
- osanottajille esiteltiin 1.10.2021 aloittava uusi Kerhomestari Eetu, OH3BTL.
Kerhon 39-sivuinen Toimintakertomus 2020 hyväksyttiin
samoin kuin tilinpäätös ja toimintasuunnitelma 2022
Jäsenmaksu on edelleen 20 €, nuoret, opiskelijat, työttömät ja perhejäsenet 10 € sekä jäsenmaksuvapautus
yli 75 -vuotiaille.
Kerhon puheenjohtajana jatkaa Jari, OH2BU. Hallitukseen valittiin Harri, OH3UP; Timo, OH3TMI;
Päivi, OH3SL; Saku, OH3BKL; Hanna, OH7TO; Tuomo, OH5TPO; Julius, OH3CDR; ja Mika, OH3BZK.
Vuosikokouspöytäkirja on luettavissa tästä tästä
   - IARU hätä kädessä bandplan'in kanssa – digimodeille lisää kaistoja
   - Kirjeen oikeaoppinen lähettäminen on myös osa DX-osaamista
   - Maailmassa vain kaksi miljoonaa radioamatööriä?
   - Häiriintynyt insuliinipumppu ylitti mediakynnyksen
Kerhokirjeen voit lukea myös tekstiversiona kerhon keskustelupalstalta:
tästä linkistä
Voit lukea myös aiemmat kerhokirjeet kotisivun vasemmassa palkissa olevasta linkistä, tai suoraan
tästä linkistä
   - Miten vaihdan OH-tunnuksen OF-tunnukseen LoTW-palvelussa
   - Mitä tarkoittaa SOS? Tunnetko muut viralliset hätämerkit?
   - Muista 40 %:n kotitalousvähennys masto-, antenni- ja rigikorjaustöistä!
   - Ranskassa laki takaa oikeuden radioamatöörimastoon ja -antenniin
   - Saksassa jo huikeat 4000 toistinta!
   - Seisoisitko sinä 828 m korkean rakennuksen huipulla ilman tukea?
   - Uskomaton CONELRAD –kaikki radioasemat kiinni yhdellä painalluksella
   - Yksinkertaista: Näin kelaat koaksiaalikaapelin tai harusköyden oikein!
Kerhokirjeen voit lukea myös tekstiversiona kerhon keskustelupalstalta:
tästä linkistä
Voit lukea myös aiemmat kerhokirjeet kotisivun vasemmassa palkissa olevasta linkistä, tai suoraan
tästä linkistä
Mikrosirujen vähyys haittaa jo radioamatööritoimintaa!
Kerhokirjeen voit lukea myös tekstiversiona kerhon keskustelupalstalta:
tästä linkistä
Voit lukea myös aiemmat kerhokirjeet kotisivun vasemmassa palkissa olevasta linkistä, tai suoraan
tästä linkistä
KUNTAVAALIT 2021: VARMAT TÄRPIT PITIVÄT, NELJÄ RADIOMIESTÄA VALTUUSTOON
Vaalitulos päivitetty ke 16.6.2021
"Radiopuolue" menestyi hienosti kuntavaaleissa 2021. Neljä "varmaa tärppiä" eli vanhaa valtuutettua
pitivät paikkansa ja jatkavat valtuustossa tekemässä työtä myös harrasteen puolesta. Viisi
radioamatööriehdokasta pääsi varasijalle kasvattamaan siipiään seuraavia vaaleja varten.
Valtuustoon valitut ovat: Jyri, OH4GRM (Paltamo); Jari, OH8LQ (Siikajoki); Aarno, OH2HAI (Tuusula); ja Jorma
Mäntylä, DX (Kangasala)
Radioamatööripuoluelaiset saivat yhteensä merkittävät 1440 ääntä. Nouseva kyky ja ehkä jo seuraavien
vaalien varma läpimenijä oli Vantaalta, Milla, OH2WX; joka sai peräti 254 ääntä.
Katso alla olevasta linkistä ehdokkaidemme menestys ja ketkä pääsivät varasijalle:
Kuntavaalit 2021
MPK-WEBINAARI 17.5.2021: MPK:n HF-RADIOHANKE MULLISTAA KOULUTUKSEN
OH3AC järjesti 17.5.2021 webinaarin ”Radioamatöörien ja MPK:n välisestä yhteistyöstä ja
uusista hankkeista.” Webinaarissa julkistettiin MPK:n merkittävä HF-radiohanke.
Webinaariin osallistui 85 MPK-toimijaa ja kouluttajaa. Puhujina olivat MPK:n hallituksen
puheenjohtaja Mika Hannula, OH1GR; sekä koulutuspäällikkö Juha Niemi.
MPK tarjoaa monipuolista koulutusta mutta tarvitsee sekä kokeneita että aloittelevia kouluttajia.
Vuonna 2019 pidetylle Varaverkkoseminaarille on tulossa jatkoa vuoden lopulla.
Webinaarin ehkä mielenkiintoisin aihe oli MPK:n HF-radiohanke. Kyseessä on merkittävää suurempi
satsaus, joka osuu suoraan ra-toiminnan sydämeen.
Hankkeen voi kiteyttää kertomalla, että MPK on hankkinut viime vuonna 15 IC-7300-”pakettia”,
hankkii 2021/2022 ehkä 25 pakettia lisää sekä mahdollisesti jopa 60 pakettia 2024-2025.
Paketteja käytetään erilaisessa HF-radiokoulutuksessa unohtamatta viestiliikenneharjoituksia.
Paketit ovat ydinosa jatkuvaa, tulevaa ja uudistuvaa koulutusta.
Kertomuksen illan keskustelusta löydät osoitteesta MPK-webinaari.html
Sivun lopusta löydät linkin koulutuspäällikkö Juha Niemen avartavaan esitelmään.
Kerhokirjeen voit lukea myös tekstiversiona kerhon keskustelupalstalta:
tästä linkistä
Voit lukea myös aiemmat kerhokirjeet kotisivun vasemmassa palkissa olevasta linkistä, tai suoraan
tästä linkistä
TEAMS KERHO-ETÄ-ILTA 3.5.2021: JUKKA, OH6LI: 80 M YAGIN NOSTO JA PYSTYTYS
80 m:n yagi on nostettu mastoon Jukan kilpailuasemalla Salossa. Suomessa 80 m:lle pystytetyt yagit
voidaan laskea yhden käden sormin. Ja lähes yhtämonta on tullut myrskyissä alas. Kun tavallinen
hami tuskailee jopa 40 m:n yaginnostosta, lienee ymmärrettävää että 80 m:n 2-el yagi on monsteri
eli mekaaninen "hirviö". Antennin rakentamisen haasteet ovat enemmän mekaaniset kuin radiosähköiset.
Jukan esitys 80 m:n yagin nostamisesta oli mukaansa tempaiseva jännitysnäytelmä.
Erinomaisesti ja selkeästi esitetty. Antennista löytyy YouTube-palvelusta kaksi videota: Antenni maassa Antenni mastossa
TEAMS KERHO-ETÄ-ILTA 10.5.2021: Jarmo, OH2GJL: DX-KUUNTELU TÄNÄ PÄIVÄBNÄ
Vielä 1970-80 -luvulla moni radioamatööri oli tullut harrastukseen DXkuuntelun
kautta. Oli ehkä kuunneltu Radio Luxembourgia ja BBC:n suomalaisia lähetyksiä.
Harrastus on noista päivistä muuttunut lähes täysin. Lyhyt- ja
keskiaaltoasemia on purettu ja lähes kaikki asemat ovat tänä päivänä myös
internetissä.
Suomalainen DX-kuuntelu voi tänä päivänä hyvin ja jopa SDXL:n
jäsenmäärä on vakiintunut. Liiton kaitselmuksessa on nyt ympäri maata
SDR-vastaanottimien saaristo. SDXL tekee tehokasta, oivaltavaa sekä
houkuttelevaa tiedotusta ja markkinointia.
Jarmon DX-kuuntelijatunnus on ”JIS” ja
ra-tunnus ”OH2GJL”. Hänellä on elämää pidempi kokemus
DX-kuuntelusta sen kaikilta tasoilta, unohtamatta yhdistystoimintaa.
Kerho-illassa keskustelu jatkui aina valomerkkiin saakka. Moni kertoi
omasta komemuksestaan DX-kuuntelijana. Hyvä esitelmä sinkosi kymmeniä
kysymyksiä ja keskustelunketjuja, joista Jarmo tietenkin tuolla
kokemuksella selvisi rikkeettä.
Jarmon esitelmän löydät tästä linkistä
www.oh3ac.fi/DX-kuuntelu_OH3AC.pdf
   - OHFF – puskaworkkimisen suosio räjähti
   - MPK:n puheenjohtaja Mika, OH1GR; innostaa kursseille
   - Heikin, OH6ZS; pitkä kolmen tunnin haastattelu RTV:ssä
   - Bakteeriopin professori Pentti, OH1JP: "Kuitua, kuitua ja vielä kuitua"
   - FT8 jyrää – nyt jo 60-65 % kaikista yhteyksistä on FT8:llä
   - OH3AC Teams Kerho-etäillat ma klo 17:30-20:00 SA
   - Kahden bandin, 2 m 5-el. ja 70 cm 8-el. yagi yhdellä syöttöjohdolla
   - 40 metrin 1,2 W kideohjattu transceiveri vain 7 €:lla!
   - KN-990 SDR All Mode HF Transceiver With IF DSP 0.1 - 30 MHz
   - Helsinki-Vantaan lentoaseman läheltä poistettu 40 antennivahvistinta
   - Suomessa kolmaskin radioamatöörikunnanjohtaja: Teijo, OH1TSM
   - Uutta apua T2-tutkintoa suorittavalle ja muistutus T2-videoista
   - Miten lopettaa yhteys, niin että kummallekin jää hyvä mieli?
   - Missä myydä, ostaa, antaa tai lahjoittaa hamikamaa?
   - Katso tämä: Todellisten tapahtumien innoittama hami-sci-fi trilleri
   - Voisiko ra-lähetteestä kerätä sähköä ja ratkaista energiapulmat?
   - Keskisuomalainen: OH6AD, Neljän Ylen osakkeen värikäs tarina
   - Pasi, OH3EVH: Pasiradio kuudella paikkakunnalla. Kuulijat tärkeitä
   - Ranskassa massiivinen operaatio yhden häiritsijän vaimentamiseksi
Kerhokirjeen voit lukea myös tekstiversiona kerhon keskustelupalstalta:
tästä linkistä
Voit lukea myös aiemmat kerhokirjeet kotisivun vasemmassa palkissa olevasta linkistä, tai suoraan
tästä linkistä
EMC-WEBINAARI SAI RÄJÄHTÄVÄN SUOSION
Lahden Radioamatöörikerho ry., OH3AC; järjesti ma 12.4.2021 avoimen webinaarin, joka koski
sähkölaitteista radioamatöörien taajuusalueille aiheutuvia häiriöitä. Webinaarissa asiasta piti esityksen ja kysymyksiin vastasi TUKESin johtava asiantuntija Hanna Mustonen.
Webinaarissa oli parhaimmillaan 122 yhtäaikaista osallistujaa ja ajan kanssa yhteensä 135 eri
henkilöä. Kiitos kaikille mukana olemisesta ja hyvästä keskustelusta. Hannan 20-sivuinen täydennetty
esitelmä löytyy tästä linkistä
Illan pääkohtia:
- TUKESilta on käytännössä viety oikeus päästä tekemään tarkastuksia koteihin.
Tarkastaa voi vain, jos se on välttämätöntä ihmisten elämän,
turvallisuuden tai elinkeinon suojaamiseksi. Koskapa häiriö ketään tappaisi?
Siksi Tukes ei juurikaan pysty selvittämään häiriötapauksia ilman Traficomin tai radioamatöörien apua!
- markkinavalvontalaki koskee vain myynnissä olevia laitteita, jolloin voidaan kieltää niide
myyminen tai vetää ne takaisin. Mutta jos laite ei enää ole myynnissä,
lakia ei voi soveltaa. Silloin sähköturvallisuuslain kautta voidaam poistaa yksittäinen laite
käytöstä.
- TUKESille tulevista caseista noin rough 80 % tulee radioamatööreiltä. Hienoa!
- Sähkölaitteet ja -laitteistot on suunniteltava ym niin, ettei niistä sähköisesti tai
sähkömagneettisesti aiheudu kohtuutonta häiriötä. Kohtuutonta häiriötä ei ole määritelty.
Toisen kohtuus on toisen mörkö.
- Mutta kohtuuttomuuteen liittyy tärkeä asia! Jos laite aiheuttaa häiriötä, siitä pitää valittaa
nopeasti. Jos siedät häiriötä liian pitkään, häiriö ei ole ollut kohtuuton.
- Valmistajan on varmistettava ja voitava osoittaa, että sähkölaite on vaatimusten mukaisesti ja arvioitava sähkölaitteen aiheuttamat
riskit.
- TUKESlla ei ole mittauslaitteita tai mittauslaboratiota. Mittaukset tehdään ulkopuolisilla
palveluntuottajilla tai Traficom'lla, jos heillä on siihen sillä hetkellä resursseja.
- Tärkeää on, että kun hamille tulee uusi häiriö, hän ottaa välittömästi yhteyttä laitteen myyjään
ja vaatii toimenpiteitä. Jos myyjä ei tee mitään tai ei välitä valituksesta, sen jälkeen voi ottaa yhteyttä TUKESiin. Jos laite on vielä myynnissä, TUKES voi vaatia sen myynnin lopettamista. Siksi kannattaa aina toimia nopeasti.
- TUKESilla on tähän asiaa vain yksi resurssi – Hanna Mustonen. Olisi suuri tarve poliittisella
päätöksellä saada tähän tärkeään asiaan enemmän resursseja. Tässä olisi jokaisen hamin suhteilla päättäjiin apua.
Kiitos Hanna Mustoselle miellyttävästä, asiallisesta ja asiantuntevasta osallistumisesta ja
täydellisestä vastauksesta kaikkiin miljoonaan kysymykseen.
   - Ranskassa kaikkien saatavissa julkinen F-Callbook-kutsuluettelo
   - Aneeminen SRAL 100-vuotishistoria jättää tärkeimmät kertomatta
   - Miten kasvattaa radioamatöörien määrää?
   - Turun tienoo: Hannu Hollmen, OH1HAQ; kerää radioamatöörimaita
   - 2 Metrin 7-elementtinen Yagi gamma-syötöllä
Kerhokirjeen voit lukea myös tekstiversiona kerhon keskustelupalstalta:
tästä linkistä
Voit lukea myös aiemmat kerhokirjeet kotisivun vasemmassa palkissa olevasta linkistä, tai suoraan
tästä linkistä
Kerhokirjeen voit lukea myös tekstiversiona kerhon keskustelupalstalta:
tästä linkistä
Voit lukea myös aiemmat kerhokirjeet kotisivun vasemmassa palkissa olevasta linkistä, tai suoraan
tästä linkistä
OH3AC KERHOKIRJE 2021-1 Su 17.1.2021
Uusi vuosi, uudet kujeet. "Radiotekniikan Maailman" eka tämän vuoden julkaisu on ilmestynyt.
Voit lukea
sen tästä linkistä
Tärkeimmät otsikot:
   - Kansanradio IC-7300 avaaminen ja sulkeminen kaikille taajuuksille
   - Oulun Yliopisto: "Nyt oleva pakkasaalto johtuu auringonpilkuista"
   - Miten minusta tuli radioharrastaja? Hienoja elämäntarinoita!
   - Lahti sai rahoitusta "Suomen malli"-pilottiin. OH3AC mukana
Kerhokirjeen voit lukea myös tekstiversiona kerhon keskustelupalstalta:
tästä linkistä
Voit lukea myös aiemmat kerhokirjeet kotisivun vasemmassa palkissa olevasta linkistä, tai suoraan
tästä linkistä
OH3AC KERHOKIRJE 2020-10 pe 11.12.2020
Kerhon juhlavuoden 10. "Radiotekniikan Maailma" tietokirja on ilmestynyt. Voit lukea
sen tästä linkistä
Tärkeimmät otsikot:
   - Valtakunnallinen Teams-ra-kurssi alkaa. Jo 60 ilmoittautunut!
   - Karilla, OH2BC; yksi suurimmista 6 m (50 MHz) antenneista
   - Laske turvallinen säteilyetäisyys – todella helpolla ohjelmalla
   - Maailman suurin jäävuosi törmäämässä Etelä-Georgia -saariin, VP8
   - Arecibon peili romahti – katso kamera- ja dronivideo romahtamisesta
   - Elokuvan "Salainen agentti 007 ja tohtori No" radioamatööriasema
   - Voisiko Suomessakin hami saada kutsunsa auton rekisterikilpiin?
   - Kerho toteuttamassa nuorten "Suomen malli" harrastustoiveita
   - Suomen pitkäaikaisin ja vanhin radioamatööri Pate, OH2SN; Silent Key
   - Brasilian ANATEL vaatii vanhojen ra-laitteiden hyväksyttämistä
Kerhokirjeen voit lukea myös tekstiversiona kerhon keskustelupalstalta:
tästä linkistä
Voit lukea myös aiemmat kerhokirjeet kotisivun vasemmassa palkissa olevasta linkistä, tai suoraan
tästä linkistä
OH3AC KERHOKIRJE 2020-9 TI 27.10.2020
Kerhon juhlavuoden 9. "Radiotekniikan Maailma" tietokirja on ilmestynyt. Voit lukea
sen tästä linkistä
Tärkeimmät otsikot:
   - Syksyn kurssi: Etänä koko Suomi ja puoli maailmaa, 30+15 oppilasta
   - Kerholle kolme todella arvokasta lahjoitusta
   - Jos et keksi luottokortille parempaa käyttöä, tee siitä kideradio!
   - SKS kerää inttimuistoja – kerro muistosi viestijoukoista
   - Radioamatöörimääräyksiin tulossa pieniä muutoksia 50 MHz:lle (6 m)
   - ... ja sitten seuraavaksi lakkautetaan 3,4 GHz radioamatöörialue ...?
   - Britanniaan tiukat säteilyrajat – radioamatöörejä ei vapautettu
   - Göteborg'in radiomuseo myy laitteita radioamatööreille
   - Lahden Radioamatöörikerho ry, OH3AC; täyttää 90 vuotta 1.11.2020
   - Kätevä Ohmin lain ja PUI-M-URI:n laskin
   - Kaksi loistavaa videota HF-keleistä ja niiden ymmärtämisestä
   - OH3AC haki SRAL-100 juhlaleirin järjestämisoikeuksia Vierumäelle
   - SDXL:n Kiwi SDR-asemat jo koekäytössä kaikille
Kerhokirjeen voit lukea myös tekstiversiona kerhon keskustelupalstalta:
tästä linkistä
Voit lukea myös aiemmat kerhokirjeet kotisivun vasemmassa palkissa olevasta linkistä, tai suoraan
tästä linkistä
   - Uusia ohjelmia FT8/FT4-ryhmältä: FST4/FSTW pitkille ja keskipitkille
   - Brasilian telehallinto ehdottaa luopumista radioamatööritutkinnoista
   - Ruotsi harkitsee aurinkopaneelien optimoijien kieltämistä
Kerhokirjeen voit lukea myös tekstiversiona kerhon keskustelupalstalta:
tästä linkistä
Voit lukea myös aiemmat kerhokirjeet kotisivun vasemmassa palkissa olevasta linkistä, tai suoraan
tästä linkistä
LAHDEN RADIOAMATÖÖRIKERHO ry:n, OH3AC; VUOSIKOKOUS 21.9.2020
Kerhon vuosikokous pidettiin ma 21.9.2020 Kerhon tiloissa Radiomäen Vanhalla radioasemalla.
Kokous keräsi normaalin korona-puolituksen eli 20 osanottajaa sekä viisi etäosallistujaa Zoom-yhteydellä.
Vuoden 2019 toimintakertomus hyväksyttiin, samoin tilinpäätös. Myös tämän vuoden ja vuoden 2021
toimintasuunnitelma ja talousarvio hyväksyttiin. Jäsenmaksut pysyvät samoina eli 20 € normaalijäsenmaksu ja
10 € perhe-, nuoriso-, opiskelija- ja työttömien maksu. Yli 75-vuotiaat on vapautettu jäsenmaksusta (OT-vapautus).
Kerhokirjeen voit lukea myös tekstiversiona kerhon keskustelupalstalta:
tästä linkistä
Voit lukea myös aiemmat kerhokirjeet kotisivun vasemmassa palkissa olevasta linkistä, tai suoraan
tästä linkistä
   - Kerhoiltojen osanottajamäärät elpymässä – kerhoillassa jo yli 20 henkeä
   - Uuden Icom IC-705 SDR-transceiverin esittely
Kerhokirjeen voit lukea myös tekstiversiona kerhon keskustelupalstalta:
tästä linkistä
Voit lukea myös aiemmat kerhokirjeet kotisivun vasemmassa palkissa olevasta linkistä, tai suoraan
tästä linkistä
   - Aloita IOTA-saarien kerääminen. Nyt kelpaavat myös LoTW kuittaukset!
   - Oikeus antoi luvan nostaa lennättimen RMS Titanic -aluksen hylystä
   - Uusi tieliikennelaki astuu voimaan 1.6.2020 – kun ajat, et worki mikillä
   - 160 metrin perjantai-illan aktiviteetin ennätys nyt 368 eri asemaa!
   - Radiotaito osaksi kansalaistaitoa?
   - Miksi toistinasemilla ei ole enää liikennettä?
   - WSJT-Z .. (ZETA) .. nyt se (piru) on täällä - FT8 autorobotti
   - Toinen ensi la Crew Dragonin astronauteista radioamatööri KE5GGX
   - Ruotsalaisia radiolehtiä – myös SSA-Liiton QTC – arkistoituna nettiin
   - Auringonpilkkuminimi huolestuttaa talouden huippuasiantuntijoitakin
Kerhokirjeen voit lukea myös tekstiversiona kerhon keskustelupalstalta:
tästä linkistä
Voit lukea myös aiemmat kerhokirjeet kotisivun vasemmassa palkissa olevasta linkistä, tai suoraan
tästä linkistä
   - Vanhat hehkulamput tukkivat lentokoneiden radiot
Kerhokirjeen voit lukea myös tekstiversiona kerhon keskustelupalstalta:
tästä linkistä
Voit lukea myös aiemmat kerhokirjeet kotisivun vasemmassa palkissa olevasta linkistä, tai suoraan
tästä linkistä
Kaikkien pitää nyt pysyä kotona ja välttää turhaa liikkumista, asiointia tai kokoontumisia.
Hamit noudattavat tätä ja välittävät sitä sekä toisilleen, että koko yhteiskunnalle.
Liikenne- ja viestintävirasto, TRAFICOM; on jakanut yhteisen huolemme, ja on myöntänyt
käyttöön 4.4.-3.7.2020 väliselle ajalle erikoistunnukset:
OH1PYSYKOTONA
OH2PYSYKOTONA
OH3PYSYKOTONA
OH4PYSYKOTONA
OH5PYSYKOTONA
OH6PYSYKOTONA
OH7PYSYKOTONA
OH8PYSYKOTONA
OH9PYSYKOTONA
OH0PYSYKOTONA
TRAFICOM on nyt ensimmäisen kerran myöntänyt tunnuksia, joissa
suffiksissa on kymmenen kirjainta. Kaikkien piirien numeroilla halutaan viestiä, että epidemia
koskettaa meitä kaikkia, ei pelkästään Uuttamaata.
Tunnuksen suffiksi kertoo kaiken. Merkittävä osa hameista on yli 60-vuotiaita tai muuten
riskiryhmässä. Yhteyksien pitäminen kotoa antaa mielekkään tavan olla
mukana yhteisessä talkoossa. Monessa maassa on jo käytössä STAYHOME-tunnuksia.
Omalla tunnuksellamme osoitamme myös kansainvälistä yhteenkuuluvaisuutta.
Lahden Radioamatöörikerho ry, OH3AC; vastaa tunnuksien käytöstä ja antaa niitä käyttöön
tasaisesti ympäri maata.
Usean eri ”PYSYKOTONA” tunnuksen työskentely tullaan erikseen huomioimaan.
QSL-kortit via OH3AC ja tunnuksien käytöstä voi sopia ”pysykotona@oh3ac.fi”
   - Motorola voitti Hyteran patenttikiistassa -kallista:, 700 milj.€
   - Falkland-saarilla saa luvan ilman tutkintoa
   - Museon OH3R-asemalla nyt upouusi Icom IC-7300
   - Vaihda kalsarit? Tapio, OH6UBZ; ja BlackHorse-mainos
   - Onko radioamatööriksi pääseminen tehty liian helpoksi?
   - Yli 600 radioamatöörisivustolinkin portaali
   - Uudet ra-määräykset viivästyvät – 23 cm haettava lupaa
   - Jorman, OH2BEJ; aluevaltaus: Menevä-ketjun johtaja
   - SRAL jäsenmäärä laski 135 jäsenellä vuonna 2019
   - Pitääkö auton akun rigissä olla yksi vai kaksi sulaketta?
Kerhokirjeen voit lukea myös tekstiversiona kerhon keskustelupalstalta:
tästä linkistä
Voit lukea myös aiemmat kerhokirjeet kotisivun vasemmassa palkissa olevasta linkistä, tai suoraan
tästä linkistä
RADIOAMATÖÖRITOIMINTA ON KORONAVAPAATA - MUTTA VAIN TAAJUUKSILLA
Lahden Radioamatöörikerho ry, OH3AC; rajoittaa kevään toimintaansa.
Kerho peruuttaa maalis-toukokuulle suunnitellut kolme esitelmäiltaa ja ma 20.4.2020 ajoitettu vuosikokous siirretään myöhemmäksi.
Maanantaisia kerhoiltoja ei toistaiseksi peruta mutta Kerho pyytää jäseniään vahvaan ja vastuulliseen harkintaan niihin osallistumisessa. Kerhoillat siirretään pidettäväksi koulutusluokassa, jossa lähikontakteja voidaan paremmin välttää.
Kerhon tapahtumissa on yleensä ollut 40-80 henkilöä ja osanottajat ovat yleensä varttuneempia
henkilöitä, joille altistuminen on huomattava riski. Moni matkaa kerhon tapahtumiin työpaikalta,
muista kokouksista ja julkisilla kulkuvälineillä. Vanhan Radioaseman tiloissa on myös muita käyttäjäryhmiä.
Kerhon radioasemalta työskentelyä ei suositella. Riski viruksen siirtymiseen mikrofonin, sähkötysavaimen,
VFO:n tai muiden pintojen kautta on nyt kohtuullisen suuri. Kerhon tiloihin tulevien tulee pestä
kätensä. Kerholta löytyy käsien ja pintojen desinfiointiainetta sekä suojakäsineitä.
Radioamatööritoiminta sinänsä - yhtenä harvoista harrastuksista - on ehdottoman koronavapaata. Virus
ei etene eikä leviä radioaalloilla. Mikäli epidemia etenee pahimpiin uhkakuviin, ovat radioamatöörit
valmiina yhteiskunnalliseen valmiustoimintaan. Kerho suosittaakin jäsenilleen, että nyt lisääntyvä vapaa-aika käytetään aktiiviseen
radiotoimintaan paikallisilla toistimilla, suorilla yhteyksillä tai lyhyillä aalloilla.
Vastuulliset yhteisöt supistavat toimintaansa:
- Norjan Radioamatööriliitto ry NRRL on peruuttanut su 19.4.2020 vuosikokouksensa.
- Kerhon yhteistyökumppani MPK on keskeyttänyt kaiken kurssitoimintansa 31.5.2020 saakka.
- Useimmat radioamatöörikokoontumiset on peruttu ja peruutuksia Pohjoismaiden ja Euroopan radioamatööritapahtumista tulvii sisään.
Kerhon kesäkuun alkuun suunniteltu Rompepäivä pidettäneen.
   - ARRL hallitus antoi potkut toimitusjohtajalleen
   - Epätoivoinen yritys – pakeni poliisia kiipeämällä mastoon
   - Jari, OH3EPZ; Radiomaailma lehden päätoimittajaksi
Kerhokirjeen voit lukea myös tekstiversiona kerhon keskustelupalstalta:
tästä linkistä
Voit lukea myös aiemmat kerhokirjeet kotisivun vasemmassa palkissa olevasta linkistä, tai suoraan
tästä linkistä
-->
   - Mitä voikaan tapahtua hyvien kelien aikana
   - Radioasema ja jyrsijät: älä päästä hiiriä radiohuoneeseen
   - TF/OJ0Y ja miten sitten kävikään
Kerhokirjeen voit lukea myös tekstiversiona kerhon keskustelupalstalta:
tästä linkistä
Voit lukea myös aiemmat kerhokirjeet kotisivun vasemmassa palkissa olevasta linkistä, tai suoraan
tästä linkistä
-->
   - IARU: ”Ra-toiminta käännepisteessä, IARU ja Liitot eivät sitä tajua!
   - Radioamatööritoiminta kannustaa nuorta kiinnostumaan tieteestä
   - Satakunnan Kansa: Suomen radiotiedustelu, Harjavallan kuunteluasema
Kerhokirjeen voit lukea myös tekstiversiona kerhon keskustelupalstalta:
tästä linkistä
Voit lukea myös aiemmat kerhokirjeet kotisivun vasemmassa palkissa olevasta linkistä, tai suoraan
tästä linkistä
-->
   - Pirteä 99-v. radistilotta Anna "Olen nuori sielu vanhoissa kuorissa"
   - DX-Aktuellt #5-2019 näytenumero vain OH3AC Kerhokirjeen lukijoille
   - Kerhon pikkujoulut Radiomäellä 9.12.2019 klo 17:30 lähtien
   - Heikki: OH8GKP: Pieni antenni 630 metrin taajuusalueelle
   - Väliraportti WRC-kokouksesta Egyptistä – 50 MHz:n asia loppusuoralla
   - Juha, OH1KAG; Rami, OH3BHL: Jäähyväiset joulupukille muttei Lapille
   - SSA palkitsee parhaan iskulauseen tekijän uudella Icom IC-705 radiolla
   - Saku, OH3BKL; CQWW-kilpailu ja kokemuksia sen tekemisestä
   - Radioamatöörien ikäpyramidi sama – ellei pahempi - kuin metsästäjillä!
   - Yksi kuoli, kaksi loukkaantui maston kaatuessa - järkyttävä video!
   - Uusi kirja "Stella Polariksen perintö", yksityiskohtia radiotiedustelusta
   - FT8:n ongelmia: "Kuulen sen, mutta miksi en saa sitä dekoodattua"
Kerhokirjeen voit lukea myös tekstiversiona kerhon keskustelupalstalta:
tästä linkistä
Voit lukea myös aiemmat kerhokirjeet kotisivun vasemmassa palkissa olevasta linkistä, tai suoraan
tästä linkistä
-->
   - Riku, OH1E: Kaikki kanavat kätevästi yhdellä tiedostolla käsikoneeseen
   - Tieteellinen tutkimus: Sähkötyksen opettelu kehittää aivojen oppimista
   - Vettynyt kaapeli saattaa sittenkin olla vielä käyttökelpoinen!
Kerhokirjeen voit lukea myös tekstiversiona kerhon keskustelupalstalta:
tästä linkistä
Voit lukea myös aiemmat kerhokirjeet kotisivun vasemmassa palkissa olevasta linkistä, tai suoraan
tästä linkistä
   - OH3ABN: Yhdellä sivulla kaikki perustieto perinneradioista
   - SDXL:n Heikki Aarrevaara "Silent Key"
   - Uusia rigejä ja nykyrigien vertailuja ja käyttötestejä
   - Suolavesiantennilla jopa 5.8 dB:n vahvistus
   - Tietokoneen ATX-virtalähteen muuttaminen yleisjännitelähteeksi
   - Radioamatööritutkinto voi olla osa varautumista
   - Jukka, OH6LI: Pieni kuunteluantenni päihittää myös 80 m vertikaalin
   - Pien- ja nanosatelliitteja häädetään jo pois radioamatööritaajuuksilta
   - Mielenkiintoinen kirja: Jorma K. Laiho 40 vuotta yleisradioinsinöörinä"
   - FT8-robotit tulevat kuitenkin: DX-peditiot vastaan ARRL
   - Jukka, OH2JIN: "Lähetysteho ja S-mittarin näyttämä"
Kerhokirjeen voit lukea myös tekstiversiona kerhon keskustelupalstalta:
tästä linkistä
Voit lukea myös aiemmat kerhokirjeet kotisivun vasemmassa palkissa olevasta linkistä, tai suoraan
tästä linkistä
   - RF-tekniikka ajaa pois mekaanisesti käännettävistä antenneista
   - OH3AC syksyn radioamatöörikurssi (+MPK) alkaa ti 22.10. klo 18:00
   - Minne toimittaa "Silent Key"-amatöörin QSL-kortit?
   - Tuomiopäivän ennuste: Edessä pilkkuminimi 30 vuodeksi (2019-2055)
   - Jukka, OH6LI: Pieni kuunteluantenni päihittää myös 160 m vertikaalin
   - Ensimmäisenä Suomessa: Hailuodon kunnalla oma radioamatööriasema
   - Radioamatööreille torjuntavoitto taistelussa 2m bandista - näin se tehtiin
   - Lahden kaupunkiin kohdistunut kyberhyökkäys ja oivat vastatoimet
   - Tarkista WAS-osavaltiot LoTW:ssa – loppujen lopuksi ihan helppoa
   - Australian varapuheenjohtaja:"Meitä uhkaa sukupuuttoon kuoleminen"
Kerhokirjeen voit lukea myös tekstiversiona kerhon keskustelupalstalta:
tästä linkistä
Voit lukea myös aiemmat kerhokirjeet sekä hakea kesän kilpailukalenterin tämän sivun vasemmassa palkissa olevasta linkistä, tai suoraan
tästä linkistä
   - Metsästysseuroilla hyviä keinoja saada nuoret mukaan
   - Muista roposi kahvikassaan - niillä maksetaan kerhon juoksevat kulut
   - Australian varapuheenjohtaja:"Meitä uhkaa sukupuuttoon kuoleminen"
Kerhokirjeen voit lukea myös tekstiversiona kerhon keskustelupalstalta:
tästä linkistä
Voit lukea myös aiemmat kerhokirjeet sekä hakea kesän kilpailukalenterin tämän sivun vasemmassa palkissa olevasta linkistä, tai suoraan
tästä linkistä
   - Rompepäivän tavaraa nyt "Huuto.net"-sivuilla myytävänä
   - Tervetuloa Tapion, OH6UBZ/mm; kotiintulojuhlaan to 27.6.2019
   - Kerholla runsaasti hukka-rompetta poisvietäväksi
   - Kerhoillat joka ma 18:00 läpi kesän ja tuiskun
   - Museon OH3R päivystykset jatkuvat koko kesän su 12:00-15:00
   - Tiistaitestiä ajetaan joka kk ensimmäinen tiistai 20:00-24:00 SA
   - Tule kesällä tutustumaan Radio- ja tv-museo Mastolaan
Muista myös Keken, OH2OT; kilpailukalenterit tästä
linkistä
Kerhokirjeen voit lukea myös tekstiversiona kerhon keskustelupalstalta:
tästä linkistä
Voit lukea myös aiemmat kerhokirjeet sekä hakea kesän kilpailukalenterin tämän sivun vasemmassa palkissa olevasta linkistä, tai suoraan
tästä linkistä
ROMPEPÄIVÄN MYYMÄTÖNTÄ TAVARAA NYT HUUTO.NET -SIVUILLA MYYTÄVÄNÄ
Kerho järjesti 8.6.2019 Radiomäellä Rompepäivän. Paikalle tuli
parisen sataa ostajaa ja katsojaa ympäri Suomea. Sotilasradiot, hamilaitteet ym. menivät hyvin
kaupaksi. Mutta pöydille jäi paljon hyvää tavaraa!
Myymättä jääneistä laitteista on nyt kerätty Huuto.net'issä huutokaupalla myytäväksi 47 laitetta.
Joukossa sotilasradioita, mittalaitteita ja yleisradiovastaanottimia. Myös yksi erinomainen
hamirigi - HW100.
Laitteet myydään vain ja vain huuto.net -sivun kautta. Kaupankäynti on avointa ja kaikki
ostotarjoukset ja kaupat tulevat nähtäviksi huuto.net -sivun kautta. Eniten tarjonnut saa
laitteen ja sen historian omakseen. Jos Sinulla ei kuitenkaan ole huuto.net -käyttäjätunnusta
mutta haluat osallistua huutokauppaan, voit lähettää tarjouksesi osoitteella oh3ac@oh3ac.fi.
Tarjous siirretään huuto.net -sivulle niin pian kuin mahdollista.
Tästä linkistä "www.oh3ac.fi/Rompekauppa.html" löydät kuvat myytävinä oleviin tavaroihin ja suoran linkin niiden myyntisivulle.
Tavarat löydät Huuto.net'ssä myös hakasanalla "OH3AC"
KIITOS KAIKILLE ROMPEPÄIVÄSTÄ!
- VIERAILIJOITA KERHOLLA LÄHES 200
Rompepäivät keräsivät parisensataa osallistujaa. Kuvilla je kertomuksella palaamme asiaan
lähipäivinä.
-----------------
Lahden museot järjestää suositun Vintagen viemää
-tapahtuman. Vanhoja autoja, kirppis, sirkushuveja ja monipuolista ohjelmaa
koko perheelle. Käytössä koko Radiomäen puistoalue!
Radiorompepäivä Vanhalla Radioasemalla ja sen piha-alueella
OH3AC järjestää vanhojen ja vähän uudempienkin radioiden,
komponenttien ym. kirppiksen Vanhalla Radioasemalla. ”Pikku-Petäjävesi”
Myytävänä on sotilasradioita (VREH)Bertta,(VRFK)Raili, LV301, NC-100, NCX-5,
Anritsu ym. Iso määrä BC-vastaanottimia aina 1930-luvulta. Mittaamaton
määrä vanhaa ja uutta mittalaitetta ja n. 6.000 radioputkea.
Suuri määrä aikakautensa komponentteja. Kaupan myös harvinainen, kotimainen
Star-liikenne-vastaanotin SRDS4 1950-luvulta, #2. STAR
Pöydältä löytyy myös joitakin 1970-90 luvun hamilaitteita: IC-730, Drake B ja C erilliset,
SB-102, FT-101 + FV102DM, Azden 2 m, useampi antennituneri jne. Katso
Laitteet myydään siinä kunnossa kuin ne ovat. Kerho varaa itselleen oikeuden kieltäytyä
ostotarjouksesta. Tavaraa on paljon, eikä kaikkea välttämättä saa kirjattua.
Myyjille ilmaiset peräkärry- tai sisätilapaikat
Vanhan Radioaseman piha ja koulutusluokka on varattu peräkärrymyyjille, myös omille pöydille.
Upeat puitteet kirpputorille ja hyvälle myynnille!
Sekä Kerholta että muualta Radiomäellä on saatavissa kahvia ja pikkusyötävää.
Muista myös Keken, OH2OT; kilpailukalenterit tästä
linkistä
Kerhokirjeen voit lukea myös tekstiversiona kerhon keskustelupalstalta:
tästä linkistä
Voit lukea myös aiemmat kerhokirjeet sekä hakea kesän kilpailukalenterin tämän sivun vasemmassa palkissa olevasta linkistä, tai suoraan
tästä linkistä
TAPIO, OH6UBZ/mm; VIHDOIN MAALISSA!
Tapio, OH6UBZ/mm; suorastaan lensi Asteria-veneellään viimeiset päivät Biskajan
lahdella ja teki jopa uuden päiväennätyksensä. Tapion kirittäjänä oli se, että
hän halusi tulla maaliin äitinsä syntymäpäivänä. Voiko poika antaa äidilleen
parempaa syntymäpäivälahjaa? Iltapäivällä radioamatöörit soittivatkin äidille ja
Tapio lauloi rigin kovaäänisen kautta äidin kännykkään onnittelulaulun.
Tapion virallinen maaliintuloaika on 19.5.2019 2021 UTC. Matkaa kesti 322 päivää.
Tapio on ensimmäinen suomalainen, joka on yksin purjehtinut pysähtymättä maailman ympäri.
Matkan aikana Tapio piti radioamatööriyhteyden kahta päivää lukuunottamatta kaikkina päivinä.
Meille Tapion matka oli suuri haaste. Tapion lokeista löytyy noin 80 suomalaisen ja 30 muun
radioamatöörin kutsumerkit.
KUVIA TAPIOSTA, OH6UBZ/mm; AZORIEN OHITUKSELLA
Tapio, OH6UBZ/mm; ohitti Azorien Faial-saaren 10 merimailin etäisyydellä aamulla 7.5.2019.
Saksalainen Windpilot-tuuliperäsimien valmistaja vuokrasi valokuvaajan ikuistamaan saarien ohitusta.
Katso tästä yhdeksän fantastisen hienoa kuvaa Tapiosta ja Asteria-veneestä. Yli 10 kuukauden purjehdus
on nuorentanut Tapiota ja venekin näyttää hyväkuntoiselta, pohjassa olevia barnakkeleita lukuunottamatta.
Klikkaamalla saat isomman kuvan!
   - Espanjan Liiton mahtavasti järjestetty URE 70-vuotisjuhlakilpailu
   - Traficom'lla ongelmia lupalaskuissa – älä maksa perintäkuluja
   - Mielenkiintoinen beverage maalangalla – uusi salainen ase?
   - Vastavuoroisuussopimus Suomen ja Thaimaan välillä etenee
   - OH3AC Lasten ja nuorten harrastemessuilla 29-30.8.
   - OHDXF ja CCF sulautumassa yhteen?
   - Siirry JTDX-ohjelmaan, se on parempi FT8-ohjelma kuin WSJT-X
   - Kouvolan Sotilasradiopäivillä 200 osanottajaa
   - Oona, OH2EIQ: Melodiat ja piipit käsiradiossani
   - Avoimuus ja moninaisuus: Partion jäsenmäärä kasvanut 10 000:lla
   - Uusi radioamatöörien omavalvontajärjestelmä käyttöön USA:ssa
   - FT8-kusojen ruudut nopeasti maailmankartalle
Muista myös Keken, OH2OT; kilpailukalenterit tästä
linkistä
Kerhokirjeen voit lukea myös tekstiversiona kerhon keskustelupalstalta:
tästä linkistä
Voit lukea myös aiemmat kerhokirjeet sekä hakea kesän kilpailukalenterin tämän sivun vasemmassa palkissa olevasta linkistä, tai suoraan
tästä linkistä
   - OH3AC Kerhokirje on nyt virallisesti tiedotusväline
   - Mielenkiintoinen vaihtuvataajuuksinen venäläinen mobiili VHF-tutka
   - Kannattaisiko minun - ja miten - testamentata radiojäämistöni kerholle?
   - FT8 jytky – nyt jo joka toinen kuso on FT8-modella!
   - Tärkeä vihje kerhoille: hakekaa itsellenne Y-tunnus
   - Kerholla nyt uusi päärigi – luotettava SDR Icom IC-7300
   - ”End-fed-half-wave” EFHW-antennit ja syöttöjohdot
   - Aku Louhimiehen Rebellion-sarjassa kipinälähetin
   - Jarmo, OH2GJL: Muumipapan kehäantenni on totta!
   - PRH hyväksyi neljässä minuutissa Kerhon uudet säännöt
   - Tapio, OH6UBZ/mm; ylittää juuri päivantasaajaa
   - Eduskuntavaaleissa ehdolla yksi radioamatööri: Nro 221 Petri, OH3ENK
   - Halpa sähkö toi radiomastot Lahden Radiomäelle 1927
   - Kymmenen syytä, miksi lomamatkalla workkisin FT8-modea
   - Kaikki mastothan sortuvat, kysymys onkin vain että miksi ja milloin
   - Radioamatööri äänitti epäonnisen Viking Sky-risteilijän hätäliikennettä
   - Joko hait ”Meri-Tapio” -etikellisen ”*” tai ”***” Jallupullon Alkosta?
   - Kanada: Yksittäinen häirikkö kuriin eduskuntakyselyn kautta
   - Petäjäveden radiorompepäivä, antiikkielektroniikan kirpputori la 25.5.
Muista myös Keken, OH2OT; kilpailukalenterit tästä
linkistä
Kerhokirjeen voit lukea myös tekstiversiona kerhon keskustelupalstalta:
tästä linkistä
Voit lukea myös aiemmat kerhokirjeet sekä hakea kesän kilpailukalenterin tämän sivun vasemmassa palkissa olevasta linkistä, tai suoraan
tästä linkistä
KESKUSTELEVA VUOSIKOKOUS HYVÄKSYI UUDET SÄÄNNÖT
Lahden Radioamatöörikerho ry:n, OH3AC, vuosikokous pidettiin ma 25.3.2019. Paikalla oli yli 20 Kerhon
jäsentä, joista yksi etäyhteydellä.
Vuosikokouksessa hyväksyttiin toimintakertomus 2018, tilinpäätös sekä annettiin
hallitukselle vastuuvapaus.
Pisimmän aikaa keskusteleva kokous käytti aikaa sääntömuutosehdotukseen, jolla
siirrytään kahdesta yhteen vuosikokoukseen. Esitys käytiin läpi ja hyväksyttiin
pykälä kerrallaan ja lopuksi kokonaisuutena. Keskustelu ei ollut turha, koska ehdotukseen hyväksyttiin
lopulta neljä muutosta.
Muista myös Keken, OH2OT; kilpailukalenterit tästä
linkistä
Kerhokirjeen voit lukea myös tekstiversiona kerhon keskustelupalstalta:
tästä linkistä
Voit lukea myös aiemmat kerhokirjeet sekä hakea kesän kilpailukalenterin tämän sivun vasemmassa palkissa olevasta linkistä, tai suoraan
tästä linkistä
   - Miten saan QRP FT8-workkijana kuson paremmin?
   - Tapion, OH6UBZ/mm; purjehdus edelleen hyvin esillä mediassa
   - Ähäkutti, revontulivyöhyke ei siirrykään Siperian taakse
   - REtelä-Amerikan maat tulossa mukaan CEPT-sopimukseen
   - Ranskan radioamatööreillä pakollinen ERP-ilmoitusvelvollisuus
   - SRAL:n jäsenmäärä väheni 143, mutta hallitus jippoilee luvuilla
   - Laitteiden galvaaninen erotus auttaa poistamaan brummia ym.
   - Uusi DXCC-maa syntynyt: Hunga Tonga-Hunga Ha'apai
Muista myös Keken, OH2OT; kilpailukalenterit tästä
linkistä
Kerhokirjeen voit lukea myös tekstiversiona kerhon keskustelupalstalta:
tästä linkistä
Voit lukea myös aiemmat kerhokirjeet sekä hakea kesän kilpailukalenterin tämän sivun vasemmassa palkissa olevasta linkistä, tai suoraan
tästä linkistä
Tällaiselta näyttää OH3AC Kerhokirjeessä kerrottu "Club Log" widget.
   - Ranska poistamassa radioamatööriveroa eli lupamaksua. Entä Suomi?
   - "Pommi" olikin paketti radioamatööritavaraa
Muista myös Keken, OH2OT; kilpailukalenterit tästä
linkistä
Kerhokirjeen voit lukea myös tekstiversiona kerhon keskustelupalstalta:
tästä linkistä
Voit lukea myös aiemmat kerhokirjeet sekä hakea kesän kilpailukalenterin tämän sivun vasemmassa palkissa olevasta linkistä, tai suoraan
tästä linkistä
KERHON HALLITUS JÄRJESTÄYTYI - NUORISOJAOSTOLLA TOIMINTASUUNNITELMA
Kerhon hallitus ma 7.1. järjestäytymiskokouksen. Vuosikokouksessa valittiin puheenjohtajaksi
Tommi, OH2BFA. Rami, OH3RV; aloittaa varapuheenjohtajana, Martti Uuttu taloudenhoitajana ja
Jari, OH2BU; jatkaa kerhon sihteerinä.
Pöytäkirja
Kerhon nuorisojaoston puheenjohtajaksi ja toiminnan vetäjäksi
nimettiin Saku, OH3BKL. Nuorisojaostolla on toimintasuunnitelma,
jonka mukaan toimintaa lähdetään vetämään.
Nuorisojaoston toimintasuunnitelma
Hallituksen kokouksessa suunniteltiin vuoden toimintaa. Keskeiset asiat
tullevat olemaan:
- VHF-UHF-aseman maston ja antennien uusiminen,
- tutkitaan kerhon pää-HF-rigin uusiminen,
- pidetään esitelmä- ja tutkimustilaisuuksia,
- tutkitaan etäaseman rakentamista,
- toimitaan Kansainvälinen esperanto-konferenssin isäntänä 20.-27.7.,
- osallistutaan Lahden kaupungin Lasten ja nuorten harrastemessuille
TAPIO, OH6UBZ/mm; SUORAAN POHJOISESSA - KELIHAASTEET PAHIMMILLAAN
Tilannepäivitys ti 18.12. (puolipitkä)
- Radiokelit nyt haastavimmillaan
- Hait estivät barnakkelien poistamisen
- Katso venäläisen kilpailijan Igor'in, R2DSO/mm; barnakkelit
- Akkutilanne nyt parantunut
- Skediajat ja taajuudet edelleen päivittäin www.oh3ac.fi
Ranskasta 1.7.2018 Golden Globe Race maailmanympäri-yksin-nonstop-kilpapurjehdukseen lähtenyt Tapio,
OH6UBZ/mm; on nyt Suomesta katsoen suoraan pohjoisessa ja etenee 3-5 asteen päivävauhtia kohti
luodetta ja länttä.
HF-(lyhytaalto)yhteyksillä työskentelevät tietävät, että juuri pohjoisen suunta on Suomesta kaikkein
haasteellisin, koska pohjoisnavan ympärillä oleva aurora- eli revontulivyöhyke haittaa usein yhteyksiä.
Yhteydet Tapioon ovat kuitenkin tähän mennessä onnistuneet joka päivä eikä Tapio ole kertaakaan jäänyt
ilman keliennusteita tai aikamerkkiä ......
LAHDEN RADIOAMATÖÖRIKERHO ry:n, OH3AC; VUOSIKOKOUKSEN PÄÄTÖKSIÄ
Kerhon vuosikokous ja pikkujoulut pidettiin ma 11.12. Paikalla oli 47 henkeä ja
muutama arvostettu OT-vieras.
Kerhon uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Tommi, OH2BFA; ja hallitukseen Raimo, OH3RV;
Harri, OH3UP; Jari, OH2BU; Päivi, OH3SL; Timo, OH3BIU; Saku, OH3BKL; ja Timo, OH3TMI.
Tunnustuspalkinnot ansioituneille myönnettiin seuraavasti (kuvassa vasemmalta) klikkaa kuva suuremmaksi.
Vuoden Kerholainen: Jari-Pekka, OH3OQ
Nuoren radioamatöörin kunniamaininta: Saku, OH3BKL
Kerho on perustettu jo vuonna 1930 ja on eräs maamme vanhimmista kerhoista. Kerho on julkaissut joulukuussa 2005 75-vuotishistoriikin sekä paperiversiona että pdf-tiedostona. Lue lisää esittelylinkin takaa löytyvältä sivulta. Samalta
sivulta voit myös ladata pdf-version historiikista.
Lahden Radioamatöörikerhon alkuperäinen perustamisasiakirja pdf-muodossa tästä linkistä.
Kerhon säännöt löytyvät jäsensivulla olevasta linkistä tai tästä.
TIETOJA KERHOSTAMME
Kerhon sijainnin, hallituksen jäsenet,
toistinasemien tiedot, tutkinnonsuorittajat ja muuta infoa
löydät kohdasta esittely.
JÄSENEKSI LIITTYMINEN
Kun haluat liittyä jäseneksi tai
muuttaa omia tietojasi klikkaa kohtaan jäsensivut.
Sivulta voit vaikka tulostaa kaavakkeen jolla voit liittyä
yhdistyksen jäseneksi tai tehdä osoitteenmuutoksen.
Tältä sivulta löydät myös jäsenmaksutietoja ja ohjeita.
MUSEOASEMA OH3R
OH3R on kerhon
ylläpitämä asema, joka sijaitsee Lahden
Radio- ja TV-museon tiloissa. Arvi Hauvosen muistoasemasta
löydät lisätietoja kohdasta OH3R.
HUOM! Muutoksia
päivystykseen, tarkista OH3R sivulta tai vuorolistalta!
KALENTERI
Ajankohtaista tietoa kerhomme tapahtumista,
merkkipäivistä, bulletiineista, sekä
hallituksen uutisia yms. löydät kalenteri
sivulta.
TIEDOTUKSET JÄSENILLE
Ajankohtaisia tiedotuksia koulutuksista, tapahtumista yms. kerhoon liittyvää.
VALOKUVIA
Valokuvia jäsenistöltä eri tapahtumista löydät tältä sivulta. Jos tarvitset valokuvia johonkin muistathan kysyä
ensin lupaa. Mikäli haluat lähettää omia valokuviasi sivuille laitettavaksi, ota yhteyttä ensin kotisivujen tekijään, TNX!
VUOROT
Voit tarkistaa oman kahvinkeittovuorosi,
bulletiinin lukuvuorosi tai museon päivystysvuorosi
tältä sivulta. Mikäli et
pääse omalla vuorollasi paikan
päälle, muistathan hankkia sijaisen.
Kaikki palaute kotisivuista sähköpostilla yhdistyksen
osoitteeseen: oh3ac(a)oh3ac.fi tai palautelomakkeella!