Jos perusluokan kursseja tai kerhoiltoja ilmoitellaan keskuskaupungissa tai kehyskunnissa, niin silloin saatetaan saada runsas määrä kiinnostuneita ja osallistua suuren väentiheyden vuoksi. Jos taas halutaan radioamatöörejä sinne, missä etäisyydet ovat pitkät, vähän harvassa edelleen vähenevää väestöä, on yksi joitain kosketteleva tapa esittää kutsu kerhoiltaan tai perusluokan kurssille, on käyttää elintarvikekauppojen ilmoitustauluja.
Ehkä pienimmät kaupat on M-kauppoja, kuten Iitin Vuolenkosken M-kyläkauppa, joka on sellaiseksi kohtalaisen suuri. Vuolenkoskella samassa rakennuksessa on lisäksi olohuonemaisesti nykyään järjestetty lukusali sohvineen.
Joitain mahdollisia ilmoitustauluja on:
Iitti
- ABC Kausala, Kausala jonkin verran keskustasta länteen liikenneympyrän lähellä. Tie pohjoiseen vei Tokmannille, missä Iitissä ei ole asiakasilmoitustaulua niin kuin on mm. Lahden Nastolassa ja Lahden Launeella sekä Loviisassa ja Loviisan Pernajan Koskenkylässä
- Immilän kahvilan pysäköintialueen ilmoitustaulu. Kahvila on auki kesällä kesäkuusta elokuuhun. Siellä on ollut toimiva vesimylly ja se sopisi äitienpäivänä brittiläis-alankomaalaisen myllypäivän lähetyspäiväksi 2026
- Immilän tien risteyksen lähellä oleva entisen linja-autopysäkin katos
- kahvila Naapantuura, ABC Kausalasta hieman etelään päin
- M-kyläkauppa, Vuolenkoski
Lahti
- K-supermarket, Rakokivi
- S-market, Rakokivi
- Tokmanni, Nastola
- S-market Nastola, Villähteen suunnassa, samalla alueella kuin Lidl ja Tokmanni
- K-market Villähde
- J. Kärkkäinen, Renkomäki
- Launeen Prisma
- Holman Prisma
- Sale Kukkila
- Sale Metsäkangas
- Immilän myllyn pysäköintialueen ilmoitustaulu
- Immilän pysäkin katos
Orimattila
- Pennalan kylän ilmoitustaulu kioskikahvilan lähellä
- Prisma
- K-supermarket
- Sale Artjärvi
Itä-Uudellamaalla
- Sale Pukkila
- Sale Myrskylä
Ilmoituspaikkoja itäisessä Päijät-Hämeessä
Paikallaolijat
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 22 vierailijaa