Sivu 1/1

SRALn tunnustuspalkinnon ehdottaminen keväällä 2025

Lähetetty: 06.03.2025 00:43
Kirjoittaja oh2op
https://www.sral.fi/2025/03/05/tunnustu ... ota-saajaa

OH2TK:n muistopalkinto
OH2TK:n muistopalkinto on perustettu vuonna 2017. Se myönnetään erityisen suurista ansioista suomalaisen radioamatööritoiminnan, erityisesti radioamatööritekniikan, edistämisessä. Palkinnon tarkoituksena on muistaa Osmo A. Wiion, OH2TK:,n elämäntyötä radioamatöörinä ja hänen pyrkimystään vaalia ham-spirit-perinnettä. Palkinnon perättäisten myöntökertojen välillä tulee kulua vähintään kolme vuotta. Palkinto on myönnetty ensimmäisen kerran vuonna 2018.

Liiton kunniamerkki
Liiton kunniamerkki lienee perustettu vuonna 1937, ellei vuosikymmenten aikana sitten ole ollut käytössä erilaisia merkkejä. Kunniamerkki annetaan “suuresti ansioituneelle Liiton jäsenelle”, kuten Radio-OH-lehdessä juuri perustetusta palkinnosta kirjoitettiin.

Liiton hopeinen ansiomerkki
Liiton hopeinen ansiomerkki myönnetään pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta toiminnasta Liiton tehtävissä. Palkinto on perustettu vuonna 2009. Hopeinen ansiomerkki myönnettiin ensimmäisen kerran vuonna 2011.

Jäämaan palkinto
Jäämaan palkinto voidaan antaa Liiton toimintaa ansiokkaasti edistäneelle. Palkinto myönnettiin ensimmäisen kerran vuonna 1935. Se on perustettu Ilmari Jäämaan muistoksi. Hän vaikutti suuresti Suomen Radioamatööriliiton syntyyn ja Liiton alkuaikoina hän oli myös hallituksessa ja varapuheenjohtajana. Hänet tunnetaan myös Nuoren kokeilijan ja keksijän kirjan kirjoittajana.

Lindellin palkinto
Lindellin palkinto on perustettu vuonna 1937. Palkinto myönnetään tekniikan edistämisestä tai “kiitettävästä teknillisestä pätevyydestä”, kuten Radio-OH-lehdessä vuonna 1937 kirjoitettiin. Palkinto on perustettu Leo Lindellin muistoksi. Hän oli Liiton ensimmäinen kunniajäsen sekä yksi alkuaikojen puheenjohtajista.

Arvo Laron palkinto
Palkinto on perustettu vuonna 1969, kun lehtori Arvo Laron, OH4PJ, leski Adelheid Laro teki lahjoituksen Liitolle miehensä muistorahaston alkupääomaksi ja ehdotti rahastosta hankittavan palkinnon perustamista. Alunperin palkinto on myönnetty erityisesti kunnostautuneelle hyvälle radioamatöörille. Viime vuosina palkinto on annettu kerhotoiminnassa kunnostautuneelle.

Koposen palkinto
Koposen palkinto on myönnetty ensimmäisen kerran vuonna 1960. Alunperin palkinto annettiin “radioamatöörille, joka lähinnä kotimaan liikenteessä on liikennöimistavallaan osoittanut esimerkiksi kelpaavaa esiintymistä, jolla voidaan katsoa olevan kasvattavaa merkitystä”. Viimevuosina palkinto on myönnetty ylipäätään esimerkillisestä työskentelystä. Palkinto on perustettu Toivo Koposen, OH5NF, muistoksi. Hän oli liiton hallituksen monivuotinen jäsen ja aktiivi Viitosten kerhossa.

Koulutustoiminnan erikoispalkinto
Palkinto myönnetään kouluttajana ansioituneelle tai koulutustoimintaa edistäneelle. Palkinto on jaettu ensimmäisen kerran 1992.

Kilpailutoiminnan erikoispalkinto
Palkinto myönnetään menestyvälle kilpailijalle tai kilpailutoimintaa edistäneelle.

Vuoden titari
Palkinto myönnetään aktiiviselle sähköttäjälle tai sähkötysharrastusta edistäneelle. Palkinnon saaja saa vuodeksi haltuunsa kiertopalkinnon, joka on hieno sähkötysavain puulippaassa. Palkinto on jaettu ensimmäisen kerran vuonna 2001.

Vuoden perusluokkalainen
Palkinto myönnetään esimerkilliselle perusluokkalaiselle. Palkinto on annettu ensimmäisen kerran vuonna 1988.

Aktiivisuuspalkinto
Aktiivisuuspalkinto voidaan myöntää erityisestä aktiivisuudesta jollakin radioamatööritoiminnan osa-alueella. Siitä käytetään nimitystä Liiton aktiivisuuspalkinto ja se jaetaan tarvittaessa Liiton kokouksessa. Aktiivisuuspalkinto voi olla esimerkiksi henkilökohtainen aktiivisuusrakkene, joka on varustettu SRAL ry:n logolla ja saajan nimellä ja asematunnuksella. Symbolisen ja huomioarvon lisäksi palkinnolla on merkitystä saajalleen hyödyllisen apuvälineenä jokapäiväisissä toimissa.

Vuoden YL-palkinto
Vuoden YL-palkinto jaetaan vuosittain kannustamaan naisamatöörejä aktiiviseen ja monipuoliseen toimintaan niin kotimaassa kuin kansainvälisesti. Kriteerinä on positiivinen ja aktiivinen toiminta harrasteen eri osa-alueilla, mukaan lukien aktiivinen työskentely bandeilla.

Vuoden datari Re: SRALn tunnustuspalkinnon

Lähetetty: 06.03.2025 00:55
Kirjoittaja oh2op
Vuoden titari
Palkinto myönnetään aktiiviselle sähköttäjälle tai sähkötysharrastusta edistäneelle. Palkinnon saaja saa vuodeksi haltuunsa kiertopalkinnon, joka on hieno sähkötysavain puulippaassa. Palkinto on jaettu ensimmäisen kerran vuonna 2001.


Jos tai kun sankarisähköttäjiä, laivaradiosähköttäjiä 1978 GMDSS:n jälkeen ja sotilasradiosähköttäjiä maavoimien yleisen sähkötysopetuksen päättämisen jälkeen tulee kovin vähän, on tavallaan niin, että kapeakaistaisesta datasta ei ehkä ansioiduta niinkään juuri sähkötyksellä vaan FT8:lla, WSJTX, VaRAC jne.

Saattaisi kannattaa tutkia, millä pöytäkirjoilla ja ajatuksilla 2001 tunnustus perustettiin, koska jo tulloin jo oli 1991 yhtymän viestijärjestelmä, ei 2005 tosin yhtymän viestijärjestelmä - 2:a, yhtymän viestijärjestelmä - 1 b:ä eikä maavoimien viestijärjestelm-18.

Koulutustoiminta Re: SRALn tunnustuspalkinnon ehdottaminen

Lähetetty: 06.03.2025 01:00
Kirjoittaja oh2op
Koulutustoiminnan erikoispalkinto
Palkinto myönnetään kouluttajana ansioituneelle tai koulutustoimintaa edistäneelle. Palkinto on jaettu ensimmäisen kerran 1992.


Opetustoimintaa voi olla kurssien pitäminen, niiden markkinointi elintarvikeliikkeiden asiakastauluilla CB-harrastajien ja RHA68-harrastajien sekä PMR446-harrastajien tavoittamiseksi, oppikirjan kirjoittaminen, verkkoaineiston kirjoittaminen myös ajan tasalle, jamboree-in-the-air:in pitäminen partiolaisille, jonkin markkinointikeinon etsiminen. löytäminen ja kokeilu sekä kurssien pitäminen.

Ellei oteta lukuun joidenkin kerhojen ja Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen kurssinpitäjiä. tulee mieleen Veli-Pekka Niiranen, joka kirjoitti kaksi oppikirjaa. viewtopic.php?f=19&p=5669#p5669

Kunniamerkit Re: SRALn tunnustuspalkinnon ehdottaminen

Lähetetty: 06.03.2025 01:02
Kirjoittaja oh2op
Liiton kunniamerkki
Liiton kunniamerkki lienee perustettu vuonna 1937, ellei vuosikymmenten aikana sitten ole ollut käytössä erilaisia merkkejä. Kunniamerkki annetaan “suuresti ansioituneelle Liiton jäsenelle”, kuten Radio-OH-lehdessä juuri perustetusta palkinnosta kirjoitettiin.

Liiton hopeinen ansiomerkki
Liiton hopeinen ansiomerkki myönnetään pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta toiminnasta Liiton tehtävissä. Palkinto on perustettu vuonna 2009. Hopeinen ansiomerkki myönnettiin ensimmäisen kerran vuonna 2011.


Näistä on vaikea saadaa tietoa. Radioamatööri ei juuri kuudella ilmestymiskerralla enää kirjoita luottamushenkilötyöskentelystä sidosryhmiin päin ja luottamushenkilöillä itsellään on paras tieto ansisoitumisistaan. Jotta voisi ehdottaa, pitäisi olla kirja siitä, keille myönnetty ja millaisian perustein.

Kilpailutoiminta Re: SRALn tunnustuspalkinnon ehdottaminen keväällä 2025

Lähetetty: 06.03.2025 01:06
Kirjoittaja oh2op
Kilpailutoiminnan erikoispalkinto
Palkinto myönnetään menestyvälle kilpailijalle tai kilpailutoimintaa edistäneelle.


Kun on joitain harvoja kilpailuja, niin herää kysymys, onko sellaisia erityisiä ennätyksiä kovin harvojen kilpailijoiden keskuudessa. Enää ei monellakaan ole yleisurheilustakaan pokaaleja eikä tietosanakirjoja kirjahyllyssä kalliissa pienhuoneistoissa eikä koko kirjahyllyä. Sosiologia saattaa olla muuttunut kilpailiuhenkisyydestä postmoderniksi yhteistyöverkostoksi.

On joitain aktivointimuotoja, mitkä eivät ole kilpailuja, kuten pia, perjantai-illan aktiviteetti ja perinneradiotapahtuma. Sitten on luontokohteita, kuten IOTA, OHFF, POTA, SOTA, WCA jne.

OH2TK:n muistopalkinto Re: SRALn tunnustuspalkinnon ehdottaminen keväällä 2025

Lähetetty: 06.03.2025 01:14
Kirjoittaja oh2op
Radioamatööritekniikkaa monella paikkakunnalla on edistänyt Suomen Radioamatööriliiton hallituksen ulkopuolella ainakin OH4VA, Veijo Arponen, joka nykyään asuu Mikkelin Ristiinassa: EchoLink:iä ja DMR:ää. DMR:ää ovat edistäneet kyllä Tuomas Tauriala ja Erik Finskaskin.

Arvo Laron palkinto Re: SRALn tunnustuspalkinnon ehdottaminen keväällä 2025

Lähetetty: 06.03.2025 01:26
Kirjoittaja oh2op
"Kunnostautuminen" on perinteinen sanonta. https://www.kuntaliitto.fi/yleiskirjeet ... sperusteet

Ennen arvostettiin "osaamista", taitoa (know how), "kykyä" (toimeenpanna) ja "koeteltua kansalaiskuntoa" (aktiivisuutta, myös poliittista sopivuutta. Tasa-arvo ruotsinkielisten aatelissukujen naimakauppojen korvaajana alkoi vaikuttaa 1860-luvulla, kun 1862 kielimanifestin jälkeen suomenkielisetkin alkoivat päästä virkojenjakoon ja omalla kielellä Helsingin ypistoon. Ajatus on noin 162-vuotias https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_su ... 4iv%C3%A4t ).

Ketkä sitten voisivat olla kunnostautuneita:
- Matti Hohtola Vantaalla, joka Covid-19 -lock down:ksi kehitti perjantai-illan aktiviteetin
- Pekka Kallio Janakkalassa, joka on monta vuotta kirjannut tuloksia
- Hannu Suosalmi, joka on elvyttänyt 7066 kHz LSB:llä 40 metrin aaltoaluetta
- Eero Alanko Mäntsälässä, joka on pitänyt melko monta kertaa vuosien aikana perjantai-illan aktiviteetin
- KiwiSDR:iä ympäri Suomea alkuun auttanut Suoeen DX-Liiton Pekka Sorjonen Kotkassa, PSo on Veijo Arposen kaltainen puurtaja
- Richard Bister joka on pitänyt Suomen ainoaa julkista WebSDR:ää jo vuosia Ulvilassa
- Miko Savola, joka toteuti Lahden Radioamatöörikerhon kanssa sen toisen WebSDR:n https://oh3ac.oh3cyt.com :n.
- Mikael Nousiainen ja Michael Fletcher kaukokäyttö-OH3N:llä Padasjoen Vesikansassa.
- Kymen Viestikilllan väki tukijoineen, ne, jotka olivat perustamassa uutta OI5AX:ää Karjalan Prikaatin aidalle
- MIkkelin Seudun Radioamastöörit, Pieksämäen Radioamastöörit pelastustoimintaan ja lennokkeihin liittyvistä toiminnoistaan
- Pohjois-Karjalan Radioamatöörit
- Maino Hirvonen lukuisista lineaarivahvistimista ja Kuopio Kiihtelysvaaran Palon "kartalla" pitämisestä neljällä kutsumerkillä niin puheella kuin sähkötykselläkin
- Olavi joka on runsaat 232 kertaa osallistunut perjantai-illan aktiviteettiin
- Keski-Uudenmaan renkaaseen osallsituvat radioamatöörit maanantaisin 27,285 MHz USB ja keskiviikkoisin 27,225 MHz FM 21 EET - 22 EET.
- Päijät-Hämeen Viestikilta, mikä pitää the jamboree-on-the-air:ia Lahden Nastolan seurakuntakeskuksella Nastapartion naapurissa

Suomen DX-Liitto on KiwiSDR:llä tukenut ehkä enemmän kuuntelijaradioamatööriyttä kuin Suomen Radioamatööriliitto, vaikka toki tämäkijn on jo lähtenyt liikkeelle.

https://fi.wikibooks.org/wiki/Radiotaaj ... tiviteetti

Näist'ä ansioutuvista, joilta voisi saada vertaistukea, ei ole yleistä tietoa, koska kirjoitetaan niin vähän.

Edellä muistiin jäänyt luettelo on varmaankin puutteellinen, vaikka se on muodostunut vuosina 2016-2025 SRALn toiminnasta