Radiomäen etuportin sähkölukitus ei toiminut enää 25.6.
Lähetetty: 25.06.2024 22:45
24.6. ajoportti meni vielä kiinni. Mikäli ajoportin moottori ei toimi, on ulospäin mentäessä avattava salpa avaamalla ensin lukollinen peltilaatikko ura-Abloy -avaimella. Tällaista avainta ei ole Lahden Radioamatöörikerhon yleisessä avaimistossa. Lahden Taidegraafiloilla on tällainen melko uusi avain Radiomäenkatu 43:ssa toisessa kerroksessa. Saattaisi kannattaa tuottaa yleiseen avaimistoon ajanmukainen etu- ja takaportin yleisavain, jotta sähköisen sulkemisen rikkoonnuttua on jokin menetelmä sulkea idänpuolelta ajoportti, kun poistuu kello 17:n jälkeen.
Sulkemistoiminto on kolmen vuoden aikana ollut aikaisemminkin vikaantunut.
Sulkemisella voi olla merkitys perjantaisin kello 18-24, jos osallistutaan Icom IC-7300:lla perjantai-illan aktivteettiin 1846 kHz LSB eikä poistuttaessa autolla ajoportin lukitusmekanismi toimi muutoin kuin siten, että on etu- ja takaportin uusi yleisavain ja että pystyy vapauttamaan sähkölukituksen sekä näin sulkemaan portin vetämällä sen käsin kiinni.