Kruunuvirus koskee myös pelastuslaitosta!

Alue kaikelle mahdolliselle keskustelulle, muista kuitenkin palstan säännöt ja hyvät tavat.
oh2op
Viestit: 4256
Liittynyt: 28.03.2014 04:32

Kruunuvirus koskee myös pelastuslaitosta!

ViestiKirjoittaja oh2op » 16.04.2020 14:05

Paljon on puhuttu Turva-2003:sta, Turva-2008:sta, Turva-2012:sta, valmiustoimikunnasta jne. Melko monet ratkaisut perustuvat tai voisivat perustua pelastuslaitoksen pelastusasemien ja sopimuspalokuntien rungolle yhdistämään ensivastetta ja muita tehtäviä sammuttamisen lisäksi. Keskussairaala ei asu maastossa, vaan korjaa potilaansa kuljettamalla, poliisi ei asu maastossa pitkään, vaan kuljettaa kuulusteltavaksi. Sen sijaan pelastuslaitos voi maastopalon sattuessa sopimuspalokuntineen asua pellolla ja metsässä vuorokausia ja tämän vuoksi tarvitsee jotain sellaista, tosin paljon kevyempää kuin puolustusvoimien sotatoimiyhtymä maastossa viestijoukkoineen, pitääkseen yhteyksiä tai tarvitisisi, mikäli ei olisi verkkosähköä, matkapuhelinta eikä VIRVEä käytössä juuri oman toiminta-alueen tukiasemamastojen alueella.

Päivähoitopäätöksissä priorisoinin alkuvaiheessa kansalaistoimijoista maan kannalta kriittisiksi arviointiin sopimuspalokuntien hälytysosstojen jäsenet. Tässä mielessä pelastajat ja sopimuspalokuntalaiset katsotaan kuuluviksi tärkeisiin henkilöihin.

Joensuun kaupungin Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksella on kruunivirusta havaittu. https://www.karjalainen.fi/uutiset/uuti ... tem/247801

Palaa sivulle “CQCQCQ”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 54 vierailijaa