OH3AC Keskustelupalsta

Terestus kõik lugejad.

Sen jälkeen kun harrastemessuilla liki tapaturmaisesti suoritin perusluokan tutkinnon, mietiskelin jonkin aikaa millaisia mahdollisuuksia olisi tehdä kutsulla jotakin.

Muutaman sattumuksen kautta haltuuni ajautui Kenwood TS-830. Kato Emmi, kun sain halvalla. Roudasin värkkeen testailtavaksi Radioharrastajien qth:hon, jossa tähän saakka on ollut yksinomaan keskiaalto- ja FM-antenneja. Viikonlopun kuluessa rykäisimme Paulin kanssa avuttoman näköisen neljännesaallon vertikaalin 20:lle ja dipolin 40:lle.

Vertikaali sai tuekseen muutaman maaradiaalin, jotka ovat jopa peräti osittain maan sisällä. Ennen liitospistettä väsättiin koksiin kuristin "se näytti kuvissa jotenkin tältä"-menetelmällä. Taiteellisesta vaikutelmasta en anna pisteitä, enkä totta puhuen uskonut, että se oikeastaan toimisi.

Modeksi valitsin aluksi psk:n, koska se vaikutti turvallisen steriililtä tavalta pöllöillä ympäriinsä ja tehdä itsestään täydellinen idiootti. Modulaattorina oli läppäri, suoraan raa'asti kiinni Kenwoodin mikrofoniliittimessä, johon sitä ei tietenkään ole liitetty liittimellä, vaan kahdella pinnikontaktilla, jotka kuorin esiin pc:n powerijohdoista. Kolminapaisia mikrofoniliittimiä minulla olisi ollut, mutta Kenwoodissa on tietysti neljä pinniä. Mihin maailma joutuisi ilman kilpailevia standardeja. Laitoin aluksi linjalle ohjeiden mukaisesti kaksi vastusta, mutta niistä osoittautui olevan pelkkää vastusta, joten ne lensivät heti kohta seinään.

Antennit tuntuivat toimivan. Ainakin niillä kuului ihan eri asemat. Luulen että 40:n dipoli toimi 20:llä todellisuudessa lanka-antennina, joka osoitti itä-länsi-suuntaan.

Kun näin oli valmistelut saatettu onnellisesti liikkeelle, oli aika yrittää ensimmäistä kusoa, johon vastasi DL0IR 5.10.2014 kello 1225 utc. Hei huraa. Nyt on tämäkin koettu. Periaatteessa olisi voinut laittaa saman tien kamat kassiin onnistuneen kokemuksen kunniaksi, mutta jäin testailemaan ja siitä sitten se rähinä alkoi.

Kun sain Kenwoodin säädöt kohdalleen, niin selvästi huomasi milloin olin ylittänyt Euroopan qrm-kynnyksen. Porukkaa tunki päälle jonoksi asti. Kun yksi kontakti oli lopetettu, toinen jo kutsui minua heti perään. Välillä kaksi, mahdollisesti kolmekin yhtä aikaa. PSK:lla kun oltiin, niin vahvin voitti kilpahuudon. Mieleen tuli, että tämäköhän nyt on sitä, mitä pileupiksi kutsutaan.

Dipolin länsipuoleisella langalla tuli myöhään illalla amerikkalaisiakin. Torontosta kutsui joku, joka käytti ullakkoantennia ja Senecavillesta Ohiosta tuli myös kutsu läpi. Eivät kuulleet kumminkaan minua, onneksi. Toronto pyysi lisää gainia, mutta en nyt välttämättä tällä varustuksella tohtinut heti rikkoa pääteastetta. Katsotaan jos ja kun pykään joskus myöhemmin oikean antennin NA-suuntaan.

Sessioon sisältyi pari hämmästyttävyyttä. Amerikkalaisten feidaillessa tuli tyhjälle bandille aivan tyhjästä CT7ADX, joka tuli tasaisen tappavasti ja 100% luettavasti. Äijä oli yrittänyt kutsua rapsilialaisia, mutta saikin trooliinsa minut täysin vastakkaisesta suunnasta. Ja tämän quson perään portugalilainen käänsi jagiaan 180 astetta... Kolme islantilaista myös vieraili näytöllä.

IZ3VDN/QRP kutsui Venetsian laitamilta ja tuli 100-prosenttisen luettavasti. Ei edes minkäänlaista ongelmaa. Uskoakseni antenni ainakin oli hänellä vireessä.

Pitkän viikonlopun ja 130 kuson jälkeen eqsl-boksissa pullisteli 60 vastausta ja taisi 20 maata tulla heti ensimmäisellä yrittämällä kaikesta monipuolisesta avuttomuudesta huolimatta. Ilmeisesti systeemini toimii. Kuson kilohinta tippui kertarysäyksellä alle kahden euron. Ainoa suomalainen joka viuhahti paikalla (pysyttelin tosiaan 20 metrillä, mikä rajoitti lähialueita tehokkaasti) tuli Jyväskylästä ja workki siellä samoilla keleillä samoja asemia kuin minäkin, mutta hän ei ollut kuultavissa niin kauaa että olisin päässyt sanomaan moi.

Jos sallitte, raportoin mielelläni tilanteen kehittymisestä jatkossakin.
73 Jari OH3EPZ

Pieni saraseeni, kukka preerian.

Kaikkien aikojen järjestyksessään toinen kusoiluviikonloppuni ajoittui solaarisesti rauhattomalle ajanjaksolle. Asialla ei ollut suurta merkitystä, koska olen edelleen testausvaiheessa ja opettelen Kenwoodin nappulatekniikkaa.

Päivän sävel oli Leevi & The Leavingsin Tukmenialainen tyttöystävä. Signaalin reitti oli Pietari, Moskova, seuraavaksi Volgograd ja sieltä Aral-järven kautta Astrahaniin. Mutta perillä ei odottanutkaan uskomattoman kaunis morsian vaan karvainen valkosipulilta haiseva OM, joka antoi feidauksen palkaksi 579:n. Höh. Samanlaista huijausta kuin lähikaupassa halvennuksessa ollut ”Mummon BBQ Chipotle”. Olen yrittänyt muistella, tekikö mummoni koskaan barbekuu chipotlea. En oikein usko.

Edelleenkin työskentelin tanakasti psk:lla muita modeja katselematta. Minusta on vain niin hauskaa katsoa, kuinka matoja häälyy kuvaruudulla, ja kun tulee kiinnostava signaali kiinnostavasta välistä ja yritän iskeä hiiren kohdalle, niin olen joka ikinen traagisesti sekunnin myöhässä ja saan luettua vain ”pse k”.

Antennifarmi on kasvanut. Ongelmana vain on, kuinka saadaan johto ulos. Seinän läpi kulkevaan putkeen mahtuu vain x kpl johtimia, maksimissaan 3 koksia ja kolme killua, joten syöttöjohdoista on pieni pula. Kysymystä miettiessäni päädyin sellaiseen ratkaisuun että isken 20 ja 15 metrin vertikaalit kylmästi kiinni samaan koksiin, ja 12 ja 10 metrin vertikaalit kiinni toiseen koksiin, koska ainakin jälkimmäiset ovat kuitenkin sen verran lähellä toisiaan että virhe ei voi olla aivan hillitön. Kerroin suunnitelmasta etukäteen hollantilaiselle hamikaverilleni netissä. Hän mielestään idea oli niin typerä ja ennenkuulumaton, että sen on pakko toimia. Kiitos vaan Jelmer.

Kohtalaisessa tihkusateessa Paulin kanssa purimme siis tolpan telineen, kaadoimme tolpan seinältä kumolleen, niputimme uudet mitatut neljännesaallon killut kiinni nippusiteillä, nostimme tolpan uudestaan pystyyn, vasaroimme telineen takaisin, ja…

…tämän ponnistuksen jälkeen saatoin vain todeta, että uudet bandiantennit toimivat aivan suurenmoisesti. Kenun sai komeasti vireeseen. Skotlannista kerrottiin että tulen 15 ja 12 metrillä tukka putkella naama punaisena. Kympin toimivuus oli arvoitus, kunnes maanantaina sekin bandi aukesi, ja heti paikalle paukutti Kreikkaa ja Montenegroa. Syöttöpisteen korkeus maanpinnasta edelleenkin niukin naukin 1 metri.

Ei näillä naruilla välttämättä Naurua pidätellä, mutta ne pahus toimivat, vaikka ei uskoisi. Hei hetkinen, nyt tulee jotakin… no tietysti, ”pse k”.

Nyt kun kusorutiinit alkavat olla hallinnassa, olen alkanut tehdä huomioita bandien persoonallisuuksista. Rokki-Sergei Krasnodonista on melkoinen tapaus. Siinä on tyyppi, joka kusoaa kaiken mikä edessä liikkuu. Hän on vastannut cq:huni ainakin kuudesti, en tiedä miksi. Ohimenevät viuhahtajat sitten puolestaan heittävät kutsunsa ja raportin, eivätkä jää odottamaan edes vastausta.

Paljon valitetaan, kuinka amatöörit ovat kulahtaneita eläkevaareja, mutta kun asiaa ajattelee, niin mikä harraste sopisi paremmin seniori-ikäisille, joiden liikkuminen alkaa olla rajoitettua. Ennätykseni on nyt 91-vuotias Beda Brnosta, OK2TB. Satavuotiaita hameja on varmasti jossakin.

Tiedän, että riittävän vaikeissa olosuhteissa kuso voi kestää jopa tunteja. Tässä vaiheessa minulla on esittää sarjaan paljon vaatimattomampi tarjokas, joka on luultavasti hauska tapaus vain itselleni. Olin päässyt HA7EC:n kanssa lupaavaan alkuun, kun äkkiä signaali Gyömröstä katosi tyystin (workin 10 metrillä). Tilanteen kurjennukseksi vasemmalta puolelta paukkasi päälle venäläinen ja oikealta sivustalta Ukraina. Ihmettelin viitisen minuuttia, ja totesin että ei aina voi voittaa, ei edes joka kerta. Hyppäsin 150 hetrsiä ylös ja pistin muutamat cq:t. Sieltä vastasi ensimmäisenä kukapa muukaan kuin HA7EC, jonka kanssa jatkoimme loppuun kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. If you find and read this Peter, thanks again for qso. It’s funny how it goes sometimes.

Odottakaas hetki… aivan, “pse k”.

Mutta kaikkein hauskin kuso syntyi niinkin eksoottiseen maailmankolkkaan kuin Göteborgiin. Göteborgin laivastoaseman radiotukikohtaa rakentamassa ollut Andreas tuli kauhealla voimalla, ja kuulemma kannoin sinne yhtä väkevästi. Olisin ymmärtänyt, jos tämä olisi tapahtunut 80:lla tai 40:llä metrillä, mutta me olimme nyt 20:llä. SL6BE:llä ei ollut tuolla hetkellä edes tietokonetta, joten herja lensi ruotsiksi liveshowna suoraan näppäimistöltä. Uutta asemaa pitää totta kai ilman muuta kokeilla heti tuoreeltaan, eikä silloin malteta odottaa kompuutteria. Kaveri sanoi olevansa ruotsalainen sielu suomalaisessa ruumiissa - mitä se sitten tarkoittaakin.

4-wattinen G3SAO Greg tuli oikein siististi ja stabiilisti pitkät tovit. Hän antoi vertikaalilleni kiittävän arvosanan ja mainitsi, että hänen kattoantenninsa on aivan hullu. Sillä hän workkii maailman ympäri neljällä watilla. Olimme samaa mieltä että ei ne ole ne watit, vaan se, miten niitä käyttää. Sen jälkeen High Wycombeen päästyä pyysin välittämään terveisiä Ronan O’Rahillylle, mikä huvitti Billyä, vanhaa Radio Carolinen kuuntelijaa kovin.

Tutustuin myös pileupiin. Voiko psk:lla olla pileuppia? Totta Mooses! Eräässsä vaiheessa iltaa 40:llä joku keksi, että paikalla on Z61KR Rafael Pristinasta. Kaikki säädöt menivät poskelleen välittömästi ja putket alkoivat nakuttaa, kun yhdellä reiällä sata eurooppalaista alkoi huutaa cq:ta noin megawatin yhteisvoimalla. Rafael tuli välillä oikein luettavasti, mutta ei tietenkään mitään toiveita päästä mukaan. Sitä paitsi kohelluksen seuraaminen sivusta oli melkeinpä hauskempaa viihdettä. Puolen tunnin päästä bongattiin T6T Afganistan ja eikös vain taas sama juttu.

Jälleen kerran joka ilta samaan aikaan 20:llä nousi amerikkalaisia luettavasti, ja taaskaan en aivan jaksanut kuulua heille päin. New Yorkissa workkiva japanilainen sai kutsuni loppuosan EPZ, mutta siihen se taisi jäädä. Pitäisi varmaan alkaa suunnitella ihan oikeaa dx-antennia Pohjois-Amerikkaa varten.

Viikonloppuna oli kuulemma jokin kontestikin. Mikä kontesti? Minulla on ihan omat kontestit. Työskentelin viikonlopun aikana 187 kusoa, mikä riittää tarkoituksiini paremmin kuin hyvin. Tiedän mitä teen loppuviikon. Harrastan kotitaloustöitä. Minä imuroin, bittejä qsl-boksista.

pse k.

73 de Jari OH3EPZ

Nyt meni hermot mutta mitäs näistä. Kun meni hermot niin lähden huilaamaan.

Lappilaisessa kielessä huilaaminen tarkoittaa tahdin kiristämistä. Kuuleman mukaan tästä tosiseikasta on sukeutunut tietynlaisia sattumuksia tyyliin ”Huilataan välillä.” ”Huilaa itse, minä en enää huilaa!”.

Kolmannen kusoilusession tietoinen tavoite oli workkia Pohjois-Amerikka. Tarkoitusta silmälläpitäen leikin Mmana-galilla ja nakuttelin siihen pari iltaa parametreja. Tuloksena oli väkevä lanka-antenni. Ylälanka 68 metriä 3.75 metrin korkeudessa, alalanka 14 metriä 1.25 metrin korkeudessa. Syöttö alkupäästä 2.5 metrin vertikaalielementin keskeltä. 20 metrillä teoreettinen swr 1.06, teoreettinen impedanssi 50.0 ohmia, teoreettinen lähestymiskulma 35 astetta, korkeammilla taajuuksilla tietysti alempi, teoreettinen gain 6.25 dBi, suunta 280 astetta. Siis paperilla aivan loistava optimoitu viritys, joka hakkaa liian matalan dipolin kuusi-muna. Ja kun saavun paikalle suurien suunnitelmien kera ja avaan Kenwood-kotitalouskoneen…

…niin ensimmäinen asema jonka kusoan on W4PKU 12 metrillä surkealla neljännesaallon vertikaalilla…

…minkä jälkeen saattoi vain todeta että tottahan toki, näinhän tämän tietysti pitikin mennä, ja väsäsimme optimoidun lanka-antennin kaikesta huolimatta. Kun rimat saatiin reilaan ja ne jököttivät kauniissa suorassa rivissä pellolla, niin sen jälkeen voitiin vuorostaan todeta, että kyseinen 20 metrille tarkoitettu konstruktio vetää 10, 12, 15. 20, 40, ja 80:llä metrillä. Vain suuntakuvio luonnollisesti muuttuu. Sitten 12 metrille, kotitalouskone auki, ja ensimmäisenä vastaa tavalliseen cq:hun WA0IDK Minnesotasta.

Lyhyesti sanottuna konstruktio toimi vielä paremmin kuin osasin odottaa. Skotlannista vahvistettiin, että tulen tukka putkella ja naama punaisena s/n 29 dB, joten suuntaavuuskin oli täysin oikea. Sen jälkeen kopistelin jaloistani Quebeciä, New Jerseytä, Pohjois-Carolinaa, ja Puerto Ricoa. Sitä vain ei kauaa kestänyt, kun aurinko röyhtäisi parit flaret ja kaikista bandeista tuli suttua. Arvasin, että nyt päästään etelään. Ja silloin meni hermot.

Näytöllä vieraili sellaisia instituutioita kuin HI8/KB1KKE, YV4JP, HK3M, PR8EP, PT7DX, PY2VA, eivätkä wattini kantaneet perille yhdellekään. Argh. Mutta mitäs näistä. Jospa kusoan rapsilialaiseni kaikessa rauhassa ensi kesänä paremmalla onnella. Korvikkeeksi otin Azorit ja Kanarian saaret, kurjuuden maksimoimiseksi 40:llä. Azoreita en ollutkaan kuullut sen jälkeen kun syksyllä 1988 kuuntelin Emissora Asas do Atlanticoa taajuudella 1570. Se ei vastannut.

Viikonloppuna oli myös jokin venäläisten täysin turha ja tarpeeton bandeja tukkinut psk63-kontesti. Kaksikymppiä iltaisin tuntikausia täysin jumissa. Pakenin 30:lle, joka osoittautui edelleenkin surullisen alikäytetyksi. No löytyi sieltä ne säännönmukaiset pari normi-italialaista.

Viikon paniikkinappula: T6T, Kabul. Olin seurannut sivusta kuinka Shuravi työskenteli RTTY:llä ja signaali oli aivan loistava optimilangan takakeilalla. Mutta en osaa RTTY:tä edelleenkään lainkaan. En saa qso:n rakenteesta minkäänlaista tolkkua, eikä asiaa ollenkaan auta, että jokainen satunnainen häiriö tulkitaan bitiksi ja tuloksena on puppua. Kovasti kysytty hän oli, ja lohduttauduin ajatuksella, että en olisi päässyt pinon alta läpi muutenkaan.

Seuraavana päivänä Shuravi ilmaantuu muina miehinä paikalle psk-63:lla, eikä ristin sielua ole kutsumassa häntä. Hätäinen cq. Ja sieltähän vastataan! Täydellinen paniikki. Painan kahta makronappulaa peräjälkeen. Korjaan virheeni ja painan samaa nappulaa kahdesti. Puskurissa kiljuuna riviä turhaa puppua. Katkaisen kaiken. Sitten irtoaa välijohto. Tämä saattaa ehkä selittää miksi minulla ei ole minkäänlaista muistikuvaa siitä, mitä oikein kirjoitin käsikopelolta. Jälkikäteen muistellen ehkäpä Shuravi olisi saattanut olla marginaalisesti kiinnostunut kuulemaan edes nimeni. 599:n kuitenkin muistan antaneeni, joten tein itsestäni täydellisen ääliön sijasta pelkän varttiääliön. Minua itseänihän se ei ole koskaan haitannut, mutta…

Mitäpä muutakaan tästä kohelluksesta olisi voinut seurata kuin että jo samana iltana eqsl möllötti boksissa.

Ensi kerralla, hyvät ystävät, ensi kerralla… mutta mitähän minä nyt olen taas lupailemassa.

Viikon qso: Ruud, PD0RH. Vartin keskustelimme siitä kuinka pappamme olivat viestijoukoissa sodassa, kuinka omani palasi tuberkuloosin kera, ja Ruudin vaari puolestaan siirtyi merivartiostoon ja lähetti hänelle kirjeitä jotka oli kirjoitettu morsella, kunnes kelienhaltija päätti että nyt riittää tämä Suomesta kantautuva ruokoton hollannin ja englannin sekaisin tekstittäminen, ja yhteys katkesi siihen. Maar het was leuk zo lang het was. Kaiken huipuksi Ruud ei koko aikana nähnyt minua vesiputousnäytöllä, mutta teksti tuli qrm:n läpi. (eläköön psk!)

Kai tästä vielä toivutaan. Seuraava rietastelu on suunniteltu itsepäisyyspäiväksi. Mitähän silloin yrittäisi.

73 de Jari OH3EPZ

Neljännen kusoiluviikonlopun teemana oli testailu ja mittailu. Thiecomilta Bremenistä saapui SWR-mittari. Tein sen avulla mielenkiintoisia havaintoja, jotka toivon mukaan johtavat vastaisuudessa tehokkaampiin antenneihin. Osoittautui, että tuplalankaviritys, jonka gain on kiitettävä ja suuntaus tehokas, pystyy kuitenkin tuottamaan ulos vain 25 wattia ilman viritintä. Sen sijaan vertikaaleista saan paahdettua ulos niin paljon tehoa kuin vain sielu sietää. Tämä on hyvin jännittävää. Silmiin osui myös artikkeli, joka väittää että vertikaalin ihanteellisin mitta olisi 0.64 aallonpituutta. Tätä testataan joskus.

DX-tavoitteet olivat nollassa, koska parahiksi auringossa ammotti ei vain yksi vaan kaksi korona-aukkoa, ja muutkin valittivat, että bandeilla ei kuulu muuta kuin suhinaa. Oli todella tuskaista päästä 80:llä edes Kaliningradiin saakka.

Kaikesta huolimatta törmäsin 15 metrillä Omaniin. Chrisillä A45XR oli paljon vientiä, mutta hän hoiti ruuhkan erinomaisesti. Parhaimmillaan siellä vedeltiin kolmea kusoa yhtä aikaa. Saksaan heitettiin 73, minulle sanottiin ohimennen että olet muuten 599, ja sitten vastattiin Ukrainaan. Moniajon ammattilainen asialla! (English summary: Excellent work.)

Ja kas kummaa, pääsin lopulta Brasiliaan. PS06J, Paraiban National Scout Jamboree-Brasil vaati kärsivällisyyttä, mutta oli se hienoa nähdä, kuinka sieltä vastattiin pistämällä kutsuni tarkalleen oikein. Kuuban kanssa kävi heikommin. Pari tuntia yrittelin aika ajoin, mutta ei.

Näytöllä vilahtaneita ei edelleenkään lasketa, mutta Japani, Luxemburg, Etelä-Afrikka ja sen sellaista olisi ollut tarjolla, jos minulla olisi ollut kantoa. Iranin peditio näyttäytyi 40:llä RTTY:llä ja 2-5 kHz ylös mellasti paikalla Euroopan jokainen kynnelle kykenevä amatööri.

Kiinnostavin asema oli kuitenkin Deutsches Museum Münchenistä. Vuorossa olleen hamin kanssa tuli turistua, ja ilmeni mm. että Deutsches Museumilla ei ole omaa korttia, siellä on vain asema. Minusta tämä oli puute, ja mainostin joitakin seikkoja Lahden Radiomuseon asemasta.

Erikoiskutsuja vilahteli siellä täällä. Vastaan tuli DL65DARC (DARC 65 Jahre), DG70ELBE (70 vuotta amerikkalaisten ja venäläisten kohtaamisesta Elbellä), 3Z85PZK (PZK 85 vuotta). Niitä on hauska poimia. Sen sijaan Vladimir Vysotskin muistoasema UE77WW ei vastannut muihin kuin venäläisten kusoihin. Naputtelin ruotsalaiselle kohtalotoverilleni Vysotskia lainaten ”ei ne meille vastaa, ne jahtaa susia”, ja pidimme perään oman kuson, jossa totesimme että jospa vi struntar det. Pitäkööt hyvänään, jos ei kelpaa. Olisikohan pitänyt sittenkin kommentoida ”Mistä tunnet sä ystävän?”

Hieman alkoi hihityttämään tapaus DK0GHC, jolla juhlistettiin sellaista merkkitapahtumaa kuin Zschornewitzin voimalaitoksen 100-vuotispäivää. Mistä heräsi mieleeni ajatus, eikö Salpausselän kisat esimerkiksi olisi huomionarvoisempi erikoiskutsun arvoinen tapahtuma kuin tällaiset kissanristiäiset.

Yksi itävaltalainen herrasmies halusi lähettää mailia perään, koska hän puhuu vain saksaa. Täytyy vastata heti kun tässä ehtii. Kaikkea tulee luvattua.


LOTW

Sitten hupaisaa narinaa, joka on kirjoitettu vanhalla ja hyväksi havaitulla periaatteella ”näkemättä paksaa”.

Lukaisin OH2BU:n hyvän ja seikkaperäisen tutkielman LOTW:n käytöstä ja aloin tutustua asiaan.

Päästyäni ARRL:n yksityisyyskäytäntöihin harmistuin siinä määrin, että päätin unohtaa koko jutun.

ARRL privacy policy ei ole tältä vuosituhannelta. No okei, yhtään mikään Yhdysvalloissa ei ole tältä vuosituhannelta, ARRL ei ole ainoa. Minua ei kamalasti kiehdo lähettää henkilötodistuksen kopiossa sosiaaliturvatunnustani ulkomaiselle yksityiselle organisaatiolle, jossa en ole edes jäsen. ARRL ei lupaa, että data jätettäisiin tallentamatta tai tuhottaisiin käytön jälkeen. Päinvastoin he selvästi ilmoittavat, että henkilökohtainen data, kuten sotu ja luottokortin numero, tallennetaan ja pidetään muistissa. "We respect your privacy". O rly? Sinne jää muistiin täysin turhan takia minun datani, joka on heille täysin hyödytön, mutta kaikkien maailman hakkereiden mielestä potentiaalisesti mielenkiintoinen, ja vaarantaa minun tietoturvani. Ja tätä he kutsuvat sanalla ”security”!

Ja mitä maailmassa on olevinaan tämä LOTW:n kiimainen postifetissi? Paperit pitää lähettää postitse, jotta saa käyttäjätunnuksen salasanan postitse, jonka sitten lopulta voi nakutella koneelle. Näin toimii sähköinen online-palvelu Amerikan Yhdysvalloissa.

Ilmeisesti paperikopioiden lähettäminen on erityisen securitya. Herrat isot herrat ovat kuulleet ohimennen lapsenlapsiltaan sellaisesta uutuudesta kuin kuvankäsittely, ja päättäneet että skannauksia ei hyväksytä, koska niitä voi parannella jälkeenpäin, mutta valokopioiden väärentäminen on mahdotonta...

Tämän täytyy olla jokin Seinfeldin sketsi. Päivänä muutamana Kramer saapuu ARRL:n pääkonttoriin.
- Hei. Minulla ei ole tietokonetta, ei skanneria, ei sähköpostia, eikä nettiä, mutta haluan käyttää online-lokia!
- Okei. Rakennamme järjestelmän juuri sinua varten!

Jos joskus aion kiinnostua mokomasta, niin tekisi mieleni lähettää heille protestiksi ihan piruuttani suomenkielinen virkatodistus. Se on huomattavasti lainvoimaisempi paperi kuin sähkölasku, ja siinä on komea seurakunnan leima. Möh.

Hmm. Tätä täytyy kokeilla. >:-)

Huomio huomio. Täällä Radio Jerevan! Meiltä kysytään: kumpi kannattaa kusota ensin: Armenia vai Azerbaidjan. Me vastaamme että TÄÄLLÄ PUHUU BAKU! WORKKIKAA AZERBAIDJAN! Mikä hemmetin Tiltu siellä taas. Suosittelemme armenialaisia amatöörejä joilla on hurtti huumori ja MUNUAISKIVIÄ, ETURAUHASVAIVOJA JA PERÄPUKAMAT mikä on paljon enemmän kuin mitä voi sanoa konkkanokkaisista azeriakoista, jotka VOITTAVAT EUROVIISUT no nyt saamari…

Panin tosiaan merkille, että parhaat ystävykset Armenia ja Azerbaidjan eivät mahtuneet samalle bandille yhtä aikaa. Kumpikin kuitenkin vastasi ripeästi eqsl:llä, mikä oli tavattoman mukavaa.

Seuraamusten pelossa en aio paljastaa, kumpi ehti ensin.

Erikoiskutsujen keräilijää ilahduttivat tällä kertaa sellaiset instituutiot kuin DJ90IARU (IARU:n tiskijukka 90-vuotias), HF85PZK (Jo 85 vuotta jammerointia PSK-taajuuksilla), II0LOVE (Nollan verran lempeä ja ymmärrystä Italiasta), sekä HF2015MARI (Kansalaisaloite myrkky-yrttien laillistamiseksi).

Muita suursaavutuksia viikonlopun varrelta:

Ensimmäinen RTTY-kuso. OK2HBR. Myöhemmin oli jokin kontestikin, jota häiriköin lupaavasti antamatta järjestysnumeroa. Hyi minua. Tyydyin testaamaan, toimiiko mokoma mode kompuutterilla ollenkaan, ja toimihan se kun signaali oli hyvä. Heikompien asemien kohdalla tuli näytölle pelkkää puppua. Jonkinlainen interface saattaisi olla asiallinen ratkaisu, tai sitten ei.

Ensimmäinen SSTV-kuso. UA6JQ. Vanhan Kenwoodin ongelmana on vaivainen taajuusvakavuus, jota voisi auttaa pienellä huollolla ja kalibroinnilla. Systeemit ovat muutenkin niin retuperällä, että tarvitsin tähän kaksi kompuutteria, toisen lähettämiseen ja toisen vastaanottoon. Interface olisi poikaa, jos tätä aikoo jatkaa. PSK:lla tällaisilla asioilla ei ole minkään valtakunnan merkitystä, mutta SSTV edellyttäisi pientä kehitysprojektia.

Ensimmäinen JT65-kuso. UY8VO. Kypsyin ukrainalaisten ja venäläisten tolkuttoman suttuiseen signaaliin, joka tuhosi PSK-alueen täysin ja pakenin neljä kilohertsiä alemmaksi. JT65 on syvältä. Se on maailman tervaisin ja ankein mode kaikki mahdollisuudet huomioiden, ja se ei ole aivan vähän. Sillä nyt kuitenkin nappasin Moldovan. Pöh.

Ensimmäinen kuso Suomeen. OH3KLJ. Workittuna maana numero 51 haaviin tarttui niinkin harvinainen ja eksoottinen maailmankolkka kuin Suomi, varmuuden vuoksi pinta-aaltona alle 10 kilometrin sisältä. Muita mahdollisuuksia ei tunnu oikein avautuvan, kertoo kirjeenvaihtajamme nimimerkki-erkki ”Minulla on vain dx-antenneja”.

Ehdottomasti kaukaisin kusoni koskaan! Tätä en olisi osannut odottaa, mutta sain astronomisen yhteyden peräti Jupiteriin! Jupiterista tultiin 599 ja signaali kantoi yhtäläisesti sinnekin päin.

Kyseinen Jupiter sijaitsee Floridan Palm Beachin tuntumassa.

Astronomiseen aktiviteettiin saattoi vaikuttaa se, että nappasin signaalin Baikonurista. Kyllä, UN7SB:n kortissa on Kosmos-kantoraketti.

DX-antenneihin, kuten neljännesaallon vertikaaliin, tarttui amerikkalaisia sakeana kymenä. Näytöllä palloilivat VE2ECH, VE3NOO, W4CNK, KG8OU (Jupiter, FL), N3PPH, KF2GQ, K1MAA, WB9VKZ, N4GBK, ja sormien läpi livahtaneita ei enää tullut edes merkittyä muistiin. JT65:llä olisi ollut Kolumbiaa ja Kiinaa, mutta en jaksanut kantaa. Japani-avauksen 15 metrillä havaitsin siitä, että ranskalainen hirmuisella signaalilla workki peräjälkeen JA-asemia suoraan pääni yli. Täällä ei näkynyt niistä hiiskahdustakaan.

Lauantaiaamun kiinnostavat MW-kelit Kolumbiaan ansaitsevat myös tässä yhteydessä ainakin sivumaininnan. Toistakymmentä asemaa oli tarjolla hyvällä signaalilla. 30 gigatavua kaistatallennusta odottaa seuraavaksi tarkempaa seulomista.

Huomio huomio! Täällä jälleen Radio Jerevan! Nimimerkki Pertti Jarla on lähettänyt vastauksen: Hamina. Me kysymme: Mutta mikä oli kysymys? Ja täällä Radio Jerevan. Nimimerkki Seppo Ahti vastaa kysymyksellä: Missäpäin Suomea on parhaat mahdollisuudet radioharrasteisiin? Kuulemiin jälleen ensi kertaan.

Kävin ostoksilla. Hong Kongista löytyi 8 metrin teleskooppivapa. Pidempää ei siellä ollut kaupan. Bebekillä tarjottiin selvitettäväksi vitosen vyyhti. Vakuutin, että vyyhdet ovat erikoisalani, ja vyyhdestä purkautui 40 metriä lankaa. Mukaan tarttui myös liittimiä, lisää liittimiä, liittimien sovittimia, kaksi pientä muoviboksia, ja 27 metriä RG-58:aa.

Kun pakkailin näitä kassiin, takaani tuli toinen herra, joka viittasi kamoihini ja sanoi haluavansa näitä samoja. UHF-liittimiä, koksia… ja myyjä huokaisi.

Aivan lähiaikoina OH3EPZ:n asema siirtyy massiiviset 3 kilometriä idemmäksi. Kaikenlaisia konstruktioita olen pyöritellyt. Toistaiseksi ne toimivat vain paperilla.

Huhtikuun lopulla jatkui kusoilu ahkerasti teemalla SSTV. Pakko se oli lopulta uskoa, kun asian Perseuksesta moneen kertaan tarkistin: Kenwood on lämmettyään 14230:lla täsmälleen taajuudella 14230 silloin kun taajuuslaskurissa lukee 14230. Näin monimutkaista.

Keleistä ei kannata puhua. Ne olivat suorastaan kamalat. Lauantaina iltapäivällä kaikki bandit kyykkäsivät ja saksalaiset alkoivat käyttää mustavalkokuvaa. Jos se ei ollut hikikuso, niin ainakin hikisin kusoni tähän asti.

Mainiota SSTV:ssä on sekin, että kuso tulee tallennetuksi kaikkine vaiheineen kaikkien nähtäväksi tietokoneen muistiin automaagisesti. Esittelenkin tässä tilaisuudessa nyt kuva-aineistoa, joka hyvässä lykyssä ei kiinnosta ketään muita kuin itseäni.




Sunnuntaina ja maanantaina sitten alkoi tapahtua. Tuplalanka-antenni, joka ei ime enempää kuin 25 wattia, alkoi workkia menestyksellisesti Uralilta Kanadaan. Peli meni sellaiseksi että käytin Arnon sstv-kameraa henk-koht. monitorinani. Jos en näkynyt PD3ADN:n ruudulla, niin jotakin oli pielessä. Juuri kun olimme sopineet skedistä tämän vanhan kaverini kanssa (kaikki radiokaverini ovat hollantilaisia, en pysty selittämään, zo is het leven en wat het kan) niin kukas siellä paukkaa kesken kaiken 1150 UTC päälle minua kutsuen ellei VE1DBM Nova Scotiasta. Anteeksi että häiritsen.




Alkuyöstä ruudulla näkyi Puerto Ricoa ja Argentiinaa, mutta itse en kantanut niin pitkälle.




Jotta tulisi todistettua taas kerran että radiomies on eri mies, niin hankkiuduin yhteyteen muuannen Garyn kanssa, joka osoittautui Apollo-lentojen linkkiaseman operaattoriksi, ja tällaista taustaa kelpaakin mainostaa.



Ja totta kai aina huomioimme Euroopan ehkä aktiivisimman sstv-miehen, Francin. Koska hän on Sloveniasta, niin kusoon valikoitiin Janne Ahonen ja Peter Prvec.



Aomorin Masaa JP7BNO osasin odottaa näkyväksi. Masa on monille tuttu sstv-operaattori, joka näkyy usein. Enpä päässyt nyt sinnekään. Hän sieppasi edestä kreikkalaisia. Mutta Masan näkyminen sai aikaan mieleenjohtuman katsoa olisiko japanilaisia muualla, ja totta vie, siellähän se luurasi, Ichiro-san Matsuesta 14070 PSK:lla. Yksi tavoite tuli näin saavutettua. Vihdoinkin pidin kuson Japaniin. Ja jotta olisin säikyttänyt Ichiron hengiltä, niin tottahan toki vaihdoin heti englannin surkeaan romajiini. Tottemo omoshiroi to kakkoi desu nee. Ja vastaukseksi… jotakin…

Kuukauden kusoksi nimeäisin kuitenkin jotain ihan muuta. Kuukauden kuso oli 20-minuuttinen turpakäräjä Kreetalla asustavan Jukan, SV9RMU kanssa. Pahuksen suomalaisia on aina joka paikassa. En olisikaan kehdannut, ellen olisi edellisenä iltana workkinut etnisen kreikkalaisen samalta saarelta. Joskus pienenä poikana vanhempien ja Kar-Airin siivellä tutustuin Agios Nikolaokseen ja Knossokseen. Jukka oli samaa mieltä, että asiat ovat varmasti muuttuneet niistä ajoista, vaikka hän ei juuri Agioksessa paljoa pyörikään. Samoilla laineilta bongasin myös Panaman kanavalla rahtialuksessa workkivan odessalaisen ja curacaolaisen, mutta ne menivät kategoriaan reception only.

Koskaan ei tiedä. Sitä voi vaikka ilahduttaa jotakuta aivan arvaamattomalla tavalla, kuten allaoleva Twitter osoittaa.

Perimätieto kertoo, että parhaiten vetävät antennit nostellaan 40 asteen pakkasessa arktisen myrskyn kourissa kun hengitys jäätyy hileiksi viiden sentin päässä nenästä. Toukokuuta kun eletään, niin jouduin antamaan näistä vaatimuksista periksi, mutta yritin sentään parhaani. Nostelin mökki-qth:n narut +5 asteen raikkaassa kevätsäässä ja horisontaalipolarisoidussa sateessa. Välillä oli pakko käydä sisällä lämmittämässä hyppysiä. Kyllä näillä naruilla nyt workitaan vähintään Uusi-Seelanti ja Etelämanner, mur.

Kaikenlaisia antennien malleja ja designeja pyöriteltyäni päädyin konstruktioon, joka kulkee Mmana-galissa nimellä ”0.5 lambda dipole with feedline”. Valitsin sen tarkoituksella siksi, että se oli epämääräisimmän näköinen antenninrutale johon olen millloinkaan törmännyt, ja tottahan toki sellaista täytyy testata. Kuvailisin tätä keksintöä siten, että kaksi vertikaalielementtiä on yhdistetty alhaalla syöttöpisteessä, toinen ja vain toinen vertikaaleista jatkuu ylhäällä horisontaalisuuntaan, ja syöttöpisteen alla on pieni looppi. Mitoitus vaikutti kriittiseltä, ja totta kai muokkasin tämän alun perin 10 metrin antennin 20 metrille, jotta oikein tarjoaisin itselleni tilaisuuden tunata. Tämän komeuden horisontaalitaso olisi pitänyt saada 10 metriin, jotta se olisi alkanut todella toimia, mutta näissä olosuhteissa tyydyin yhdeksään.

Lopputulos: sillä mentiin Argentiinaan, Panamaan ja Indonesiaan. Kelit olivat hienot, mutta ehkä se antennikin nyt sitten toimii. Kun laittelin vertailukohdaksi dipolin 15:lle, se ei vetänyt oikeastaan yhtään mihinkään. Lyhensin siitä 12 metrin dipolin ja taas sama juttu. Seuraavaksi väsäsin mielestäni täysin oikeaoppisen ¼-vertikaalin, enkä edes ensimmäistä kertaa, ja se osoittautui suorastaan vitsiksi.

Niinpä tässä vaiheessa, kun olin kuluttanut päiväkausia kiitettäviin epäonnistumisiin ja käytössä oli 1 toimiva antenni, heitin kaikki suunnitelmat hiiteen ja tein siitä omituisesta epäsymmetrisestä 0.5 L dipole with feedlinesta identtisen kopion. Identtinen kopio ei tietenkään mennyt vireeseen ollenkaan samalla tavalla kuin edellinen. Joko minulle vain oli osunut jokin mystinen onnenpotku ensimmäisellä kerralla a la tyyliin de la moukka, tai sitten… kun tarkemmin katsomme puusilmä kourassa, niin tässä toisessahan on ainakin kolme metriä pidempi koksi. No niinpä tietysti.

Ei kirvestä kaivoon, eikä hohtimiakaan. Kakkosantenni ei siis mene kunnolla vireeseen 20:llä eikä 15:lla. Ei se mitään. Jossakin sen on oltava vireessä, pitää vain keksiä missä. Hmm, eikös 20 ja 15 välissä ollut jotakin?

Menen siis kokeeksi 17 metrille, jolta aiemmin on ollut tilillä 0 kusoa, kas kun ei ole ollut antennia. Viritys tappiin. USB päälle. Testisignaali ulos. Näyttääpi olevan tuota noinaa jotakuinkin sata wattia ja swr 1.6…

Vietän siis iltaa 18100:lla. Suunta etelään. Ensiksi ilmaantuu pari sveitsiläistä. Kolmantena C-jotakin, juu, se on ilman muuta portugalilainen. Katselen pahaa aavistamatta, että tuleepa nyt virheitä signaalissa, kun lokaattoriruuduksi kerrotaan jotain ihan omituista höpöä. Ja silloin äkisti tajuan: CX EI OLE PORTUGALI!



Kun näin hyvään vauhtiin oli päästy, niin hyppään 14070:lle, vaihdan narua, ja otan sillä ensimmäisellä mukamas-identtisellä antennilla toisenkin uruguaylaisen, vieläpä ukrainalaisen ja puolalaisen nenän edestä.

Ei siinä mitään, varsinaiset ällistyksen hetket oli jo koettu aiemmin viikolla, kun sain ensimmäisen narun ylös. Brasilialaisia pyöri jaloissa niin paljon, että niitä sai potkia sivummalle. Ja sitten tullaan LU-kutsulla Cordobasta. Signaali oli OK, kutsuin monta kertaa, ja ihmettelin missä vika, kun kaveri ei huomaa. Syykin selvisi. Miguel ei yksinkertaisesti tainnut uskoa silmiään. Hän kysyi kahteen kertaan ”Can you copy Argentina??”. Taisi olla hänellekin elämys. Etäisyyttä riittävästi. Tietysti joskus tulee kuunneltua argentiinalaisia keskiaalloilla, mutta teholuokka on lievästi eri.

Tulen muistamaan tuon yön ennen kaikkea siitä, että pari tuntia yritin hieroa Bogotaa. Dan paukutti 18 dB:n voimalla, mutta minua herra ei vain suostunut kuulemaan. Valitukset Santa Fe de Bogotan sähkölaitoksen verkkohäiriöosastolle, tai jonnekin, caramba. Harmistuneena workin ohimennen jonkun toisen vierestä ja katselin että olipas outo kutsu, tarkistetaan se myöhemmin. Se oli Panama. Hyvin epäkoristeellinen yhteys ja nopea tahti.

Eikä tämäkään vielä mitään. Etelälangan tietoisena tarkoituksena oli saavuttaa Etelä-Afrikka, joka on useasti näkynyt ruudulla, mutta yhteyttä ei ollut syntynyt. Arvatkaa vaan, onnistuiko taaskaan. Kissan villat. Sillä tuli YD1, mikä prefiksi piti taas kerran tarkistaa kuson jälkeen netistä. Niinpä tietysti, Indonesia. Eteläsuunnasta, häh?

Suuntakuviot taitavat olla ihan mitä ovat, mutta lausuisin varovaisena arvionani, että antennin nostaminen yhdeksän metrin korkeuteen, joka vieläkin on aika vaatimatonta, on avartanut horisonttia kummasti. Nyt kun vielä saisi testattua tarkemmin mihin mikäkin naru oikeasti ottaa, niin voisi ajella muullakin kuin tuurilla. Kolmas naru kolmanteen suuntaan tulee vielä joskus. Minun tahdillani todellakin joskus. Tuo antennimalli on kuparinarusta laitettuna aika suuritöinen, ja minähän kykenen suhraamaan pelkkään koksin seinästä läpivientiin ja kytkentäboksin asentamiseen neljä tuntia, kun asian oikein oivaltaa.

Pari muutakin tapausta kannattaa mainita.

Käännän kanavan 20:lle parahiksi sillä hetkellä kun joku onneton espanjalainen on laittelemassa pillit pussiin ja tekstaa suurin kirjaimin ”LAST CALL LAST CALL”, viimeinen varoitus, onko Mikkeliin menijöitä, juna meni justiinsa, eikö kenellekään kelpaa, pitäkää tunkkinne. Äijäpaha, laitetaan sille kuso. Moi Antonio, olet 599. Ensimmäisellä läpi. Ketään ei todellakaan kiinnosta. 73 de EA9BO… Ceuta.



Okei. Näin se siis tapahtuu.

Sattui niinkin, että uruguaylaisten perään Jorge kusoili Arecibon jättiläisteleskoopin naapurista ja kusojen järjestys noudatti täsmälleen maantieteellistä nokkimisjärjestystä: Portugali, Portugali QRP, Puola, minä, Valko-Venäjä, Kreikka. Tätä oli hauska seurata, ja totta kai Kreikan jälkeen hieno rytmi meni piloille kun Englanti tuli tyrkylle, mutta se johtui pelkästään siitä että lädi oli ratkaisevasti myöhässä. Jorge sanoi, että otetaan ssb-kuso sitten kun haluan, pistä emaili. Täytyykö minun nyt kaivaa se mikrofoni esille…Signaalia hepulla oli 19 dB / imd –22, ja minulla kuulemma 18 dB / imd -17. Aluksi Jorge oli 1 dB vahvempi, mutta hän kertoi siihen syynkin: hän aloitti 10 watilla mutta tiputti sitten 8 wattiin…

Rohkenen edelleenkin väittää, että antenni toimii.

Kuukauden kuso ei ollut kuitenkaan mikään näistä. Kreikkalaiset sstv-kaverit, jotka pyörivät samassa naamakirjaryhmässä kuin minäkin, juhlivat Thessalonikin paikallisen klubin 10-vuotispäivää erikoiskutsulla SX10TARG. Monesti he ovat melkein näkyneet (kiehtova harraste tämä melkein näkyminen) ruuhkaisella sstv-taajuudella, ja Tasos mainitsi, että olisi hauskaa jos kaikki ryhmän kaverit onnistuttaisiin kusoamaan. Onnistui se lopulta yhtenä yönä, tosin asialla ei ollut Tasos vaan Dimitris. 67% kuvasta tuli läpi ja siinä näkyikin raportti, kutsuni, Jari, Lahti, ja SX10TARG:in kuvakaappaus. Mitä muuta tarvitaan. Tasos tuntui olevan mielissään.

Yhtenä viikonloppuna oli aktivoitu innolla myllyjä. Seuraavana viikonloppuna aktivoitiin linnoja. Kehittelinkin tässä mielessäni suomalaisille sopivan projektin: aktivoidaan saunoja. Muutamana lauantaina vuodessa sadat suomalaiset kusoavat saunoista kaikkialle maailmaan. Myös ulkosuomalaisten saunat huomioidaan. Ekstrapisteitä saunasta, jossa on kuumimmat löylyt. Saunaseuran päämajalla erikoiskutsu OH1HELL, modena Hellschreiber. Sponsorina kaikki maan elektroniikkakorjaamot jotka ovat erikoistuneet kosteusvaurioihin. Idea on vapaasti varastettavissa. Löylyä lissää!

Pitkään aikaan en ole antanut kuulua itsestäni (hurraa!) mutta nyt teen poikkeuksen (voi ei!), koska muistin. En ole muistanut kokouksiakaan saati käydä kurkkaamassa qsl-lokerikkoon, koska joka kerta kun asia tulee mieleen, niin huomaan että on tiistai. Tiistaipää kesät talvet.

Kesän työskentelyn päällimmäinen seuraus oli se, että minusta tuli vakaumuksellinen looppiantennien käyttäjä. Syyt ovat yksinkertaiset: mökillä on tilaa, looppi on helppo rakentaa, ja sen voi syöttää lyhyen sivun puolestavälistä suoraan 50 ohmin koksilla. Loopissa on muutenkin teorian mukaan kaikkein vähäisimmät häviöt, ja kun ei tarvitse kuumentaa baluneita, niin sekin on yksi murhe vähemmän.

Testimielessä pykäämäni 40 metrin loopin prototyyppi toimi itse asiassa niin hyvin, että purin kaikki muut lanka-antennit melkein sen sileän tien. Valitettavasti kyhäisin prototyypin kaikkein joutavimmasta muovipäällysteisestä paukkulangasta, josta oli päällystekin kovassa pakkasessa aikoinaan kuoriutunut pois, ja elokuussa koko härveli otti ja romahti, kun tukipuu katkesi myrskyssä.

Niinpä sitten rakensin uuden loopin samalle paikalle paremmalla rakenteella ja kunnon langasta. Sen piti olla mukamas identtinen prototyypin kanssa, mutta kuinkas sattuikaan, se meni vireeseen kaikkialla muualla paitsi 40 metrillä, mitä voi vain suuresti ihmetellä. Sen sijaan se veteli komeasti 20, 15 ja jopa 12 metrillä asti, kunnes kenraali Talvi iski ja tarkempi tarkastelu siirtyi tulevalle keväälle. Välillä kyhäsin 20 metrin loopin, josta tuli täysi susi.

Juhannuksen maissa brasilialaisia tunki loopilla joka paikasta niin ahkerasti, että niitä sai potkiskella pois jaloista. Argentiinan Rosarioon pidin sillä sstv-qson 20 metrillä ja kaiken huipuksi hyvin hentoisesti ilmoitti psk:lla itsestään KC4AAC Palmer Island. Raportti jotain 357 ja noh, sinnikkäällä toistolla meni yhteys läpi 14 kilokilometrin päähän. Tämä ei kuitenkaan ollut kaiken huippu. Kaiken huippu oli kun kesäaamuna kolmelta aamuyöllä menen 20 metrille testaamaan JT65:ttä kun en muuta keksi, ja heti ensimmäiseen seekuuhun vastaa oitis WL7X, ja kirjaimellisesti Pohjoisnavan yli, sillä aseman kotipaikka on North Pole AK. Tuttu paikka, sieltä olen monet monituiset kerrat kuunnellut KJNP:n ohjelmaa taajuudella 1170 ja sain postissa pitkään KJNP:ltä kuukausittaista uutiskirjettäkin, kunnes aseman omistaja, Alaskan Highwayn rakennusporukassa 40-luvulla puuhaillut Don Nelson kuoli.

Elokuussa koin taas aivan uuden elämyksen, kun osallistuin elämäni ensimmäiseen kontestiin. Japanilaisten sstv-kilpailu Jasta alkaa rasittaa Euroopassa yhä useampien hermoja, koska kyseinen aktiviteettikilpailu kestää kokonaisen kuukauden ja tukkii kutsukanavan täydellisesti koko elokuun ajaksi. Voisi tämänkin järkevämmin varmaan järjestää, mutta kaikkea voi kokeilla, ainakin kerran. Kunnianhimoisena tavoitteenani oli päästä viiden parhaan joukkoon listan häntäpäästä laskien, mutta sekin meni pieleen.

Aivan liian malttamattomana olen kuittaillut muutamia eksoottisempia maita suoraan postitse. Pikainen silmäys kenkälaatikkoon tarjoaa silmien iloksi ja sielun nektariksi mm. seuraavia fyysisiä todistuskappaleita amatöörityöskentelystä:

4K6OF 15m psk
CX4ACH 18m psk
EK2AN 20m psk
HI8MU 20m psk
HP1AVS 20m psk
PJ2LJG 20m psk
UN7TK 40m jt65
WB9KMW 20m sstv
WL7X 20m jt65
YD1MRI 15m psk

WB9KMW Larry lupasi viedä Lahden radiomastoja näyttävän näyttävän korttini paikalliseen tapaamiseen nähtäväksi kerhokaverilleen Antti Suomelle, joka on kotoisin sieltä Michiganin-Minnesotan-Wisconsinin suomalaismetsistä. QSO oli Larryllekin tapaus, sillä toin hänelle 50. maan SSTV:llä.

QRZ väittää että minulla olisi workittuja maita ensimmäisen toimintavuoden aikana 91, mutta luulen kyllä, että siinä on yksi liikaa. Syyskuun jälkeen en ole saanut aikaiseksi paljon yhtään mitään, mutta keväämmällä, keväämmällä viimeistään tapahtuu taas.

Kioton DST on ollut kaksi viikkoa peräjälkeen miinuksella, ja kelit on umpihukassa. DARC:in SSTV-kontestiin piti osallistua, ja irtosihan sieltä ruhtinaalliset kolme (3) kusoa. Yksi onnenkantamoinen kuva meni Mauritiukselle asti, mutta kusoa ei siitä syntynyt. Odotan kädet ristissä kevättä.

Ainoa saavutus, joka kannattaa mainita, oli Malta. Nähtävästi se meni kirjoihin workittuna maana nro 92 (kaikki psk:lla). Tämäkin oli hillityn tappelun tulosta. Kolme kertaa peräkkäin aloitin kuson ja kolme kertaa peräkkäin vieressä alkoi rutista siperialainen. Kolme kertaa peräkkäin Malta vastasi please repeat. Tämä kävi naurettavaksi. Odotin hetken, menin 300 hertsiä alemmaksi, ja kutsuin Maltaa siellä. Harhautus onnistui. Siperialainen eksyi hetkeksi ihmettelemään. Kuson kestäessä Chris totesi "Siperialainen edelleenkin huutaa minua. En varmana vastaa." Eikä vastannut.

Kaiken huipuksi olen lähes varma, että siperialainen ei edes nähnyt Maltaa näytöllä. Hän vain katseli missä minä liikuin ja yritti tulla viereen norkoilemaan, jos vaikka sattuisi murusia tipahtamaan.

Oli siellä saatavilla myös S9BK, mutta signaali tuntui loppuvan Puolan korkeudelle. Kiva katsella taas kerran Twentestä, kuinka kymmenen leveysastetta etelämpänä olisi saatavilla vaikka mitä pelkällä miniwhipillä. Muistiinpano itselleni: älä ikinä enää seuraa kelejä Twentestä.

Toinen muistiinpano itselleni: älä hyvän kaikkinäkevän nimissä ikinä enää osta halpisliittimiä. On se hauskaa ihmetellä miksi mitään ei tapahdu, kunnes tajuaa että loopin uhf-kalikan maakontakti on taas kerran ollut hiuskarvan varassa ja se hiuskarva katkaisi kamelin selän. Samalla tajuaa senkin, että viimeiset viisi minuuttia on onnistuneesti virittänyt antennin sijasta swr-mittaria. Taitavaa.



Näin.

Tosin sstv-nettikameroiden enemmistö sijaitsee jostain kumman syystä Alankomaissa, jonne minä pääsen täältä yhdellä hypyllä vaikka milliwatin teholla, on joskus tullut mieleen. Satunnainen tarkkailija näkee minun hyppivän kahdeksassa kamerassa ja saa tilanteesta aivan väärän kuvan. Tarkkailija kuvittelee kenties, että jyrään kaikki alleni ja möykkään koko Euroopassa surutta toisten päällä. Mutta heti Alppien eteläpuolella on aivan toinen tilanne.

Direct-kortteja tunkee postiluukusta. Sanovat että tällainen olisi mukamas vähemmän yleinen. En minä nyt tiedä, minä voin työskennellä vain niitä mitä kuulen. Ne on ne siperialaiset, joilla on toinen taktiikka.

Digitaalihamin myöhemmät vaiheet.

Kehittyvien maakuntien hami kehittyy. Ankara maiden metsästäminen on tuottanut vastoin kaikkia odotuksia jopa tuloksia.

93 Färsaaret: Useasti OY1DZ on näkynyt pskreporterissa vastaanottajana, mutta milloinkaan en ollut nähnyt häntä äänessä ennen kuin 13.5. ja kiitin samalla maasta. Verifioi qrz:ssa.

94 Kambodza: Wim Sihanoukvillessä psk:lla on helpoin tapa saada Kambodza plakkariin, mutta jostain kumman syystä hänellä on aina menossa pileup ja aina joutuu kilpailemaan muiden kanssa. Viime vuonna pidin pari kusoa, jotka meni mönkään. Nyt onnistui, ja qrz kertoi että olen jopa lokissa.

95 Ecuador: HC1PE tuli täysin arvaamatta ja varoittamatta öisillä lattarikeleillä psk:lla 20:llä. Kun näin hyvään vauhtiin päästiin, niin seuraavaksi workin sen kuukautta myöhemmin myös JT:llä. Eqsl:t kiittäen vastaan otettiin.

96 Tadjikistan: EY7AD, jolla on sama sukunimi kuin maata hallitsevalla Kadyrovin klaanilla, tuli aamuyöstä Ecuadorin perään tautisen lujaa psk:lla. Tätä ei oltu ollenkaan tilattu, mutta kelpasi silti.

97 Paraguay: Vietän aikaani 10 metrillä workkien psk:lla Es-euroja, kun yhtäkkiä sekaan pelmahtaa ZP6ARO, kukaan ei pysty ikinä ymmärtämään miten ja mistä. Kolme päivää myöhemmin nappasin varmuuden välttämiseksi myös 40:llä lattarilooppi-imurillani ZP9CTS:n JT:llä.

98 Irak: Magneettinen myrsky tuhnusi jälleen, ja lojuin aamuyöstä 20:llä kurkkimassa josko putkahtaisi esiin edes jotakin epätoivoista rutinaa. Epätoivon vimmalla bandin ainoa esiin tullut signaali oli Irakin ainoa digitaaliamatööri Wahhab YI3WHR. Kymmenessä minuutissa sekin katosi. Myöhemmin tyyppi tuli vastaan myös JT:llä, mutta annoin olla.

99 Länsi-Malesia: Uppo-outo kutsu tulee vastaan tällä kertaa RTTY:llä. Asia tarkistettiin myöhemmin ja todettiin japanilaiseksi, joka huseerasi Länsi-Malesiassa.

100 Falklandin saaret: Tämä on oikeastaan aika komeaa. Maa 100 ei ollut vähempää kuin Falklandin saaret, varmuuden vuoksi 80 metrillä. Modena JT65, koska muita vaihtoehtoja ei nyt ollut saatavilla.

101 Australia: Australian ensiworkkiminen oli oppikirjatapaus. 40 metrin lattariloopilla pitkää tietä graylinea pitkin Etelä-Amerikan yli auringon noustessa Länsi-Australiassa klo 2200 utc jälkeen. Kun kerran makuun oli päästy, niin sen jälkeen VK6XT on tullut vastaan 80 metrillä Joka Ikinen Ilta kellontarkasti paikallisen auringonnousun aikoihin! 80:llä workittu varmistus toi Richardille samalla Suomen uudella bandilla.

102 Sri Lanka: Alkuillasta 20 metriä JT65.

103 Intia: Täsmälleen sama juttu. Intia on yleistynyt rutkasti, tai sitten en ole vain antanut aiemmin JT-modelle riittävästi mahdollisuuksia.

104 Bolivia: Tätä jotkut olivat ehtineet pitää harvinaisena, mm. minä olin. Mutta tänä kesäkuun aikana Bolivia on poukkoillut JT:llä useankin aseman voimin, matkailijat mukaan luettuna. Ensimmäisenä maan toi kuitenkin ehta boliviano CP1FF. Eqsl saapui vaivatta.

105 Madeira: Mistähän syystä tämäkin vielä puuttui. Pskreporterista olin katsellut että siellä olisi yksi aktiivinen heppu CT3IB, joka viihtyy 40 metrin JT65:llä. Kun nämä koordinaatit olivat tiedossa, niin sitten vain paikalle kyttäämään.

106 Kap Verde: Tätä ei osattu odottaa eikä tilattu. Saksalainen turisti DF2WO, joka viettää kesiään Kap Verdellä, operoi kutsulla D44TWO ja paukkasi rajulla signaalilla JT:llä lattarilooppiini. Ei minkäänlaista ongelmaa.

107 Kamerun: En edelleenkään oikein tiedä, mitä oikeastaan mahdoin workkia. Pitäisi laittaa sulkeisiin tai alaviitteeksi. Hollantilainen heppu kamerunilaisella kutsulla TJ3TD ilmoitti lokaattorin, joka osoittaa umpimetsään Saksassa. Ei etuprefiksiä eikä takaprefiksiä. Verifioi qrz:ssa Kameruniksi muitta mutkitta. Tuota noh. Kai tämän sitten joutaa hyväksymään.

Seuraava tavoite: Worked All Continents 40 metrillä. Pohjois-Amerikkaa enää uupuu ja looppi on asennettuna paikoilleen oikeaan suuntaan, mutta bandit ovat kuraa.


Poor old man in public housing

Kaikkia vilahtaneita asemia on turha mainita, mutta nyt täytyy tehdä poikkeus. VR2UPU tuli esiin Hong Kongista työskenteli ruotsalaisen. Minua hän ei tällä kertaa kuullut, mutta oma vastaanottoni oli ehkä vieläkin suurempi tapaus, sillä kuten hän sivullaan kertoo, hän on ”just a poor old man in public housing”. Ikkunasta ulos sojottavalla parin metrin kela-antennilla hän työskentelee maailman ämpäri ja toteaa ”if you hear my signal it is amazing to me”.

Että hittolainen, there are no limits, only excuses. Jokainen, jolla on VR2UPU:a parempi qth ja valittaa ettei saa asiaa aikaan, voi mennä itseensä.

Kesä on totisesti parasta dx-aikaa. Greyline on auki vuorokauden ympäri. Hulppeimmilla keleillä veteli asemaa vasemmalta ja oikealta, USA:ta ja Indonesiaa vuoronperään, kunnes aamukuudelta yön viimeisenä ja 25. amerikkalaisena tuli 1 watin sdr-lähettäjä Virginiasta. Oli mielissään Suomen maapisteestä ja kysyi että otetaanko seuraavaksi 160 metriä. (Jätkähän vinoilee.)

SSTV:lläkin saavutin lopulta sen, mitä viime vuoden keväästä lähtien olen innolla odottanut. Workin Masan:
Kaikkihan tietävät, että maailmassa on suurin piirtein kaksi sstv-operaattoria, köh. Toinen on Franci Jesenicessä ja toinen on Masa Aomorissa. Muut ovat statisteja. Algeria sstv:llä oli mainiota sekin, mutta se ei ollut ollenkaan tähän verrattava elämys.

Mistä tuli Mieleen, että minulla on nykyään netissä SSTV-kamerakin.

Mutta 107 maata workittuani mieleen nousee hälyyttävä kysymys, olenko enää nyypiö ja pitäisikö otsikko vaihtaa, vai pitääkö minun tästä lähtien raportoida cw-työskentelystä…