
Retrospektiivisiä kuorma-autoja oli kymmeniä näytteillä aina 1950-luvun lopulta 1980-luvulle. Ajanmukaista kalustoa esitteli Harjunalustan VPK sammutus- ja säiliöautolla, minkä vesitilaan mahtuu 17 000 litraa. Päijät-Hämeen hyvinvointialueen pelastustoimi oli tuonut Vesikansan VPK:lta Lahden ja Itä-Hämeen ensimmäisen tikaspaloauton, minkä tikaskorkeus on 22 metriä. 1960-luvulla ja 1970-luvulla rakennettiin "maalta kaupunkiin" - liikkeen vuoksi paljon seitsenkerroksisia taloja. Nykyään Päijät-Hämeen hyvinvointialueen pelastustoimella on kaksi 40 metrin tikasautoa.
Vanhoissa pitkän linjan kuorma-autoissa oli 1970-luvulle ja 1980-luvulle tyypillisiä ensimmäisen sukupolven CB-radioita, LA-radioita. Ajan puutteen vuoksi ei ollut mahdollista tutkmia, mihin tyyppeihin LA-radiopuheimet jakautuivat esimerkiksi Mocomien osalta. Kansainvälisesti MIdland oli melko vahva tavaramerkki ja radiotyyppi.
Cateringistä huolehti Helenan kotileipomo
https://www.helenankotileipomo.comVetkun
lhttps://vetku.fi/yhdistys lisäksi Suomessa on nosturiautoihinkin erikoistunut yhdistys.