Sivu 1/1

Museo Militariassa asevelvollisen vuosisatainen arki

Lähetetty: 26.06.2022 23:15
Kirjoittaja oh2op
https://yle.fi/uutiset/3-12475659?origin=rss

Toinen teknillisen aselajin osa, pioneerit, arvelivat Hakku-lehdessään 1925. että kun sotilasopetus löysenee koko ajan, vuonna 2000, 75 vuoden päästä, ei jalkamarssin pituus ole enää kuin 600 metriä.

On tunnettua, että nuorison rappiolle menosta on kannettu huolta jo muinaisessa Kreikassa Aristoteleen aikana. Kolmetuhatta vuotta pelkkään kuntoisuuden heikkenemistä ja tapojen turmelusta. Millaista onkaan kuudentuhannen vuoden jaksolla joskus vuonna 5000?

Edistystä toki on ollut. Jos 1920-luvulla pääsi perunateatteriin kuorimaan perunoita näytelmässä "Seitsemän sammion salaisuus", kylmänsodan lopussa ei tarvinnut enää kuin poistaa perunankuorimakoneen jättämät silmut. Yleensä poliittisesti vajaakorrektit valikoituivat erilaisiin mieltä piristäviin tehtäviin, ellei perusyksilössä ollut tiukkaa nakkilistaa. Nykykatsannossa lisätoimien erikoisjoukkoa voitaisiin ihmisoikeusmielessä pitää syrjittynä ja orjuutettuna vähemmistönä Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimksen kannalta kyseenalaisesti.

Museo Militariaan on Suomen tykistömuseon rinnalle koottu niin Suomen valtakunnallinen viestimuseo Riihimäeltä ja pioneerimuseo Miehikkälästä. Viestiosaankin kannattaa tutustua. https://fi.wikipedia.org/wiki/Museo_Militaria