logo

LAHDEN RADIOAMATÖÖRIKERHO RY *1930*

Lahden Radioamatööri-
kerho ry., OH3AC
PL 74
15141 LAHTI
Sähköposti: oh3ac(a)oh3ac.fi

Takaisin etusivulle

OH3AC - POSITIIVISEN RADIOAMATÖÖRITOIMINNAN PUOLESTA

Valtteri Bottas Duathlon Radiomäellä 2018

Valtteri Bottas Radiomäen ja radioamatöörien huomassa

sijainti Valtteria ei juurikaan tarvitse esitellä. Ainakin urheilupiireissä hän lienee tällä hetkellä maailman tunnetuin nastolalainen. No, Nastola liitettiin Lahteen pari vuotta sitten joten hän lienee maailman tunnetuin lahtelainen?

Nastolaisuus on kuitenkin aina ollut Valtterille tärkeää. Hän tuo mielellään esiin juuriaan ja sitä mistä on kotoisin. Valtterin elämäntyyli on urheilullinen ja hänen ikiomaksi urheilutapahtumakseen on valikoitunut ”Valtteri Bottas Duathlon” ja kisapaikaksi Nastolan kupeessa oleva Pajulahden urheiluopisto. Ensimmäinen kisa oli viime vuonna ja toinen on tuleva nyt kesällä. Duathlonissa on matkana 5 km juoksu + 20 km maastopyöräily + 3 km juoksu. Valtteri oli itsekin mukana kisassa ja menestyi kohtalaisesti.

Tänä vuonna Valtteri halusi uutuutena tapahtuman myös lapsille ja nuorille. Tästä muotoutui ”Valtteri Bottas Duathlon Talvirieha” Radiomäellä. Paikalla itse Valtteri ja Supermarsu-elokuvasta tuttu Supermarsu! Tämän talviriehan pääpaino oli ulkoleikeissä.

Kerho mukaan järjestelyihin

Radio- ja tv-museosäätiön pyydettyä Lahden Radioamatöörikerholta vapaaehtoisapua järjestelyihin, pyyntö välitettiin jäsenistölle. Vapaaehtoisia ilmoittautuikin pienen pile up'in verran. Järjestysmieskorttien, EA-osaamisen ja kenttähallinnan, hygieniapassien, liikenteenohjaustaitojen ym. selvittämisen jälkeen kerholaisia oli mukana järjestelyissä yhteensä 24 henkilöä. Mihin Valtteri sitten päänsä käänsikin, ympärillä oli aina joku kerhon radioamatööreistä. Muutama alustavasti ilmoittautunut joutui osanoton perumaan, mutta matkan varrella tuli lisää.

Kerholla avoimet ovet koko päivän

Radiomäelle tuli tapahtumaan yli 800 vierasta. Näistä puolet vieraili myös Radio- ja tv-museolla. Kerholla oli koko päivän avoimet ovet, kahvipannu ja karjalanpiirakat kuumina. Kerholla kävikin päivän mittaan 150 vierailijaa – pääosa tietenkin Päijät-Hämeestä mutta paljon muualtakin Suomesta. Mika, OH3BFT; ja Timo, OH3TMI; hoisivat vieraat ja kävijät jo tuhannen tunnin kokemuksella.

Kerhon suosiota avitti se, että tapahtuman pääkuuluttaja Hannu ”Hanski” Kinnunen useaan otteeseen mainosti kerhon avoimia ovia. Pääsipä Jarikin, OH2BU; Hanskin viiden minuutin haastatteluun Radiomäen yleisölle. Hanski on Yle Lahden legendaarinen toimittaja, jonka omintakeisen käheän äänen kaikki päijät-hämäläiset tunnistavat.

Valtteri tulee, Valtteri tulee …

Tapojensa mukaisesti Valtteri tuli Porschellaan aikataulun mukaisesti ja liikenteenohjauksessa olleet Mikko, OH2BIF; Tommi, OH2BFA; Vesa, OH3FYE; Lauri, OH3RL; ja Vesa, OH3EQY; Saku, OH3BKL; ohjasivat Valtterin auton ekslusiivisesti museon portin viereen paalupaikalle. Mutta suurimman kunnian parkkipaikan ohjaajana sai Elias, OH2EP; joka pääsi ohjaamaan Valtterin hänelle varatulle paalupaikalle ja pääsi ensimmäisenä radiomäkeläisenä puhumaan Valtterin kanssa ja toivottamaan hänet tervetulleeksi tapahtumaansa. Elias oli itse asiassa paljon nopeampi kuin nuori Radio Voiman toimittaja, joka puolijuosten ehti paikalle toisena. Ja siitä se sitten hullunmylly alkoikin .....

Valtteria vietiinkin median toiveiden mukaisesti ensin Hanskin syvähaastatteluun sekä kahteen ennalta sovittuun lyhyeen videohaastatteluun. Kerhomme puoliamatööri Marko, järjestyksenvalvojien päämiehenä, oli koko ajan metrin parin päässä Valtterista ja varmisti, ettei mitään yllättävää pääse tapahtumaan. Toinen kerholaisemme, pro-valokuvaaja Jani, OH3EXS; oli myös koko ajan kuvausetäisyydellä ja napsi herkullisia tapahtumakuvia. Pihalla Valtteri ehti kuitenkin jutella monen, myös kerholaisten, kanssa, jakaa nimikirjoituksia ja vastata ihmisten kysymyksiin.

Ensiapuryhmässä kentällä ja sisällä pyörivät mm. Maarit, OH3EXI; Janne, OH3DD; ja uusi toivomme Marjo H. Jani, OH3ERF; toimi ensiapu- ja pelastusryhmän kenttäjohtajana. Oikean ammattinsa mukaisesti.

Kaksi supersankaria - Valtteri ja Supermarsu

Sisätiloihin siirryttäessä Valtteri ja tämän päivän lasten toinen supersankari Supermarsu kohtasivat ja pitivät yhteisen lehdistötilaisuuden.

Supermarsu ja Supermarsu-elokuvat ovat lasten tämän hetken ”in”, päihittäen ainakin tilapäisesti Muumit ja muut. Supermarsu-elokuvat kertovat Emilia'sta, joka on uusioperheen lapsi Itä-Helsingistä. Hän käy koulua, asuu äitinsä ja välillä isänsäkin luona, ja elämä on tavallistakin tavallisempaa. Sitten eräänä päivänä Emilian lemmikkimarsu puraisee häntä. Emilia saa salaisen kyvyn muuntautua Supermarsuksi, joka ….... (menkää lastenne kanssa katsomaan elokuyva, niin tiedätte loput)

Supermarsun pyöriessä museon pihamaalla oli hellyttävää nähdä pienten lasten, erityisesti pikkutyttöjen tulevan hellästi syleilemään Supermarsua. Jos et tiedä tai tunne Supermarsua, olet pudonnut lastenkulttuurin kelkasta …

Myös museolla oleva Arvi Hauvosen muistoasema, OH3R; sai monta vierailijaa ja katsottavaa. Pena, OH3TY; hoiti tyylikkäästi esittelyt ja moni kävijä sai ensi kerran tuta, mitä radioamatööritoiminta on. Ja sitten joku kehtaa vielä ihmetellä, miten kerhon kursseille vuodesta riittää osallistujia.

Sympaattinen Valtteri

Keskusteluissa ja jutustelussa Valtteri on kuin tuttu naapurin poika. Kohtelias, huomioon ottava, myös toisesta kiinnostunut vaikka itse on se tähti. Valtterin elämänarvoissa loistaa päijät-hämäläinen vaatimattomuus yhdistettynä haluun onnistua täydellisesti siinä, mitä tekee ja osaa - ilman kompromissejä, kaikkensa antaen.

Valtteri menee, Valtteri menee

Valtterin visiitti OH3R-asemalla jäi tällä kertaa lyhyeksi. Hieman OH3AC Kerhokirjettä isompien medioiden haastattelut ylittivät aikataulun ja veivät meille osin luvatun ja varatun parin minuutin loppuajan. Mutta …. kuten kiitoksessa säätiölle ja museolle kirjoitimme, ensi vuonna kun Valtteri on maailmanmestari, hänet onkin mukavampi päästää workkimaan oikeaa pile-up'ia. Ainakin yksi on jo ilmoittautunut workkimislistalle ...

Janin, OH3EXS; valokuvia pyysi saada käyttää myös sekä MTV:n Tulosruutu että Valtterin manageritoimisto. Hienoa arvostusta hyvälle kuvaajalle!

Kokonaisuutena tapahtuma onnistui hienosti ellei mahtavasti. Mitä nyt yksi väärinpysäköity auto, johon poliisi joutui puuttumaan, humaltunut paikallinen toimittaja ja yksi paha ohari.

Kiitokset omalle väelle ja pääjärjestäjille

Kerhon oma väki, ne jotka tässä on mainittu ja ne, jotka muuten olivat auttamassa toimivat järkähtämättömällä ammattitaidolla, hoitaen tehtävänsä ja rootelinsa superhienosti. Vahdinvaihdot, tuuraukset ym. sujuivat esimerkillisesti.

Kiitos myös Radio- ja tv-museolle, säätiölle ja Lahti Regionille, jotka hoitivat paikalliset järjestelyt.

Kuvat: Jani, OH3EXS (pro), Marko, puoliamatööri; ja Jari, OH2BU. Kuvien laatu samassa järjestyksessä. sijainti

Sergei

Valtteri curling-kisassa, taustalla kerhon Vanha Radioasema

Sergei

Jani, OH3ERF; vaihteeksi jakamassa makkaraa

Sergei

Nuori Radio Voiman toimittaja sai ekan skuupin

Sergei

Jani, OH3EXS; ehti myös käväisemään maston huipussa

Sergei

Hanski ja Supermarsu

Sergei

Supermarsu saa Valtterilta Dusthlon-paidan

Sergei

Jalo Turunen, Messilän hissipäällikkö ja Jari, OH2EXE.

Sergei

Supermarsun suosio pihalla oli jakamaton

Sergei

Valtterin Porsche museon paalupaikalla

Sergei

Pena, OH3TY; päivysti OH3R-asemaa

Sergei

Timo, OH3TMI; kerhon omalla asemalla

Sergei

Valtteri Hanskin haastateltavana. Vasemmalla kerhon pääjärkkäri Marko, (1/2-hami) silmä tarkkana

Sergei

Lahden museojohtaja Timo Simanainen

Sergei

Valteri pihalla hyväntuulisena

Sergei

Mikko, OH2BIF; ja Tommi, OH2BFA; hetken tauolla liikenteenvalvonnasta

Sergei

Valtteri MTV:n Tulosruudun haastettelussa

Sergei

Jari, OH2BU; ja Valtteri.

Teksti Jari, OH2BU

... ja tästä pääset takaisin etusivulle

© Text-copyright: OH3AC