logo

LAHDEN RADIOAMATÖÖRIKERHO RY *1930*

Lahden Radioamatööri-
kerho ry
PL 74
15141 LAHTI
Sähköposti: oh3aclahti(a)gmail.com

Takaisin etusivulle

"SRH ja SRA?" Mitä ne ovat sekä huutokauppa 16.4.2012

Maanantaina 16.4. kokoonnuttiin kerholle kaksiosaiseen ohjelmaan. Ensin olisi oleva vuorossa OT Penan, OH3TY; esitys otsikolla "SRH ja SRA? Mitä ne ovat?". Sen jälkeen alkaisi Kyöstin, OH3VY; jälkeensä jättämien radioamatööritavaroiden huutokauppa siltä osin, kun ne eivät vielä olisi huutokaupassa menneet myyntihinnalla kaupaksi.

Koska huutokauppatavarat olivat olleet kerhohuoneessa esillä jo muutaman viikon, päätettiin huutokaupan helpottamiseksi pitää esitelmä kerhohuoneessa. Etukäteen varauduttiin väentungokseen viemällä ylimääräisiä pöytiä pois ja tuomalla tuoleja sisään. Mutta aivan näin suurta väentungosta ei kuitenkaan odotettu sillä kerhohuoneeseen saatiin istumaan ja mahtumaan yhteensä 25 henkeä. Ilahduttavan moni kerhon tuore hami oli myös mukana: Markku, OH3ECS; Riina; OH3ECT, Harri, OH3ECR; ja Raimo, OH3RV; ainakin. Myös pitkämatkalaiset Pekka, OH2ZY; ja Mauri, OH2AYD; mahtuivat hyvin mukaan. Myös Antero, OH2-612; oli mukavaa nähdä kerholla pitkästä aikaa!

Pena, OH3TY; on hyvin vihkiytynyt puolustusvoimien radioharrastus- ja radioamatööritoimintaan ollessaan pitkään mukana siinä ja vielä aktiiviajan jälkeen toimiessaan SRA-pätevyystutkinnoista vastaavana.

SRH-toiminta - sotilasradioharrastus - alkoi vuonna Suomessa 1950. Vakituisessa palveluksessa olevat sekä varusmiehet saivat luvan radioamatööritoiminnan kaltaiseen liikennöintiin Puolustusvoimien kalustolla. Taajuusalueet olivat 2,4 ja 4,8 MHz:n vaiheilla. Ei siis ihan radioamatööritaajuksilla. Kutsumerkit olivat henkilökohtaisia OI-alkuisia, numero aluksi sotilasyhtymän mukaisesti, myöhemmin sama piirinumerointi kuin radioamatööreillä.

SRH-yhteyden sisältö oli tietenkin rajoitettu, esimerkiksi QTH:ta eli asemapaikkaa ei saanut mainita. Lukuisia esipainettuja QSL-kortteja oli saatavilla, tarvitsi vain lisätä oma tunnus korttiin.

SRH-toiminta oli kukkaispäivinäään todella aktiivista ja motivoi viestissä olleita hankkimaan käytännön kokemusta bandeilta. Moni SRH-mies hankki myöhemmin radioamatöörin pätevyyden SRH-aikana hankkimallaan koulutuksella. Yksi tälläinen oli OI7AHO, joka tänä päivänä tunnetaan paremmin tunnuksella OH2PR. Kai kertoikin yleisölle kokemuksiaan SRH-toiminnasta.

SRH-toiminta kuitenkin hiipui mutta tilalle tuli Keski-Suomen Viestipataljoonan esityksestä SRA-toiminta, joka vakiintui 1980-luvun alussa tärkeäksi osaksi erityisesti viestiyksiköiden toimintaa.

SRA-toiminnassa varusmies suoritti kolmiosaisen, noin 25 kysymystä käsittäneen pätevyyskokeen liikennöinnistä ja määräyksistä. Läpimennyt SRA-lupa oli voimassa vuoden ja oikeutti yhteyksien pitämiseen OI-kerhoilta. Pääesikunta maksoi varusmiehen puolesta tutkintomaksut ja saivathan useimmat vielä tutkinnosta kuntoisuuslomaa. Yhteyksien pitäminen OI-asemilta oli monelle mukavampaa ajankäyttöä kuin sotkussa istuminen.

SRA-tutkinnon suorittanut pääsi siviilissä kokelasluokkaan tai myöhemmin perusluokkaan suorittamalla tekniikan osakokeen tai T1-moduulin.

Pena, OH3TY; kertoi tarkistaneensa yli 1700 SRA-tutkintopaperia, joista lähes 1000 sai hyväksytyn tuloksen. Valitettavasti ei ole tiedossa, kuinka moni näistä hyvän alun saaneista myöhemmin hankki radioamatöörin pätevyyden.

Myös SRA-toiminta hiipui tässä muodossa ajan saatossa. 1990-luvun alussa SRA-tutkinnosta luovuttiin ja varusmiehet suorittivat normaalin perus- tai yleisluokan tutkinnon. Varuskunnissa olevien OI-asemien laitteet ja antennit ovat useimmilla paikkakunnilla vanhentuneet puhumattakaan siitä, ettei kantahenkilökunnassa juurikaan enää ole radioamatöörejä.

Pena, OH3TY; oli tehnyt arvokasta historiankeräystä haastattelemalla sekä SRH- että SRA-toiminnassa olleita, keräämällä aineistoa, valokuvia ja QSL-kortteja. Itse mukana olleena hänellä on loistava kokonaisnäkemys toiminnasta ja sen tärkeydestä mm. monelle nykyiselle hamille.

Huutokauppa

Penan, OH3TY; asiantuntevan esityksen jälkeen alkoi huutokauppa.

Nettihuutokaupan jälkeen oli jäljellä vielä viitisenkymmentä Kyöstin, OH3VY; jälkeensä jättämää tavaraa. Huutokauppameklarina toimi Jari, OH2BU. Tavaroista oli tehty oma esitteensä, joissa tavaroista annettiin lyhyt selostus sekä lähtöhinta tai paljonko nettihuutokaupassa oli tavarasta tarjottu.

Huutokauppa sujui jouheasti. Hyvän tavan mukaan yleisön mielenkiintoa pidettiin yllä vuorottelemalla "hyvän" ja "huonon" tavaran huutoja.

Tavaroiden hinnat eivät ehkä nousseet kerhon toivomaan tasoon mutta vastapainoksi moni sai todella halvalla hyvää ja käyttökelpoista tavaraa. Vain laatikollinen jäi kerholle mietittäväksi jatkotoimena.

Huutokauppakulujen ja Kyöstin omaisille maksettavan osuuden jälkeen kerhon tilille tuli ihan kohtuullinen summa käytettäväksi mm. koulutustoimintaan.

Alkuperäisen luettelon myynnissä olleista tavaroista voit vielä lukea tästä linkistä.

Sergei

Harri, OH3UP; ja Jaska, OH3LV.

Sergei

Vas. Pena, OH3TY; Mauri, OH2AYD; takana Markku, OH3EAU; Erkki, OH3LJF; Anu, OH3FVV ja huulet töröllä Jari, OH2BU.

Sergei

Kauko, OH3XU; Kari, OH3MIM ja Musa, OH3XH.

Sergei

Olavi, OH2BHQ; Pekka, OH2ZY; ja Kai, OH2PR/OI7AHO.

Sergei

Pena, OH3TY istumassa ja kuvaaja itse kuvattuna Seppo, OH2TO.

Sergei

Harri, OH3ECR; kolme viikkoa vanha lupa takanaan!

Sergei

Antero, OH2-612; Pena, OH3TY; Markku, OH3EAU; Esa, OH3MWN; ja Mauri, OH2AYD.

Sergei

Edessä Rauno, OH2FZ; vas. Pekka, OH2ZY; Kai, OH2PR/OI7AHO; Timo, OH3FVW; ja Toivo, OH3FVT.

Sergei

Heikki Heinonen, nyk OH3RU, ja OI3KGU QSL-kortti SRH-kortti vuodelta 1956.

Sergei

SRH-aseman OI1BDY QSL-kortteja. Alias alik. Timo Ekko, nyk. OH1SM.

Sergei

Tilastotietoja pidetyistä yhteyksistä. Monta myöhemmin tunnettua hamia listalla.

Sergei

SRA-toiminta SRAL ry:n vuosikertomuksessa. Vastaavana Matti, OH2GV.

Sergei

Meklarina Jari, OH2BU. Vuorossa Mocoma PR-puhelin ....

Sergei

... jolle löytyi uusi isäntä ...

Sergei

... ja Tonnan 9 el kahden metrin antenni.

Takaisin etusivulle


Takaisin etusivulle