logo

LAHDEN RADIOAMATÖÖRIKERHO RY *1930*

Lahden Radioamatööri-
kerho ry., OH3AC
PL 74
15141 LAHTI
Sähköposti: oh3ac(a)oh3ac.fi

Takaisin etusivulle

OH3AC - POSITIIVISEN RADIOAMATÖÖRITOIMINNAN PUOLESTA

Keijo, OH2BOZ; vastaanottamassa epäonnista Bouvet-ryhmää Kapkaupungissa

sijainti Bouvet, 3Y0Z; dx-pedition piti olla tämän vuoden juhlittu ja ainutlaatuinen mega-DX-peditio. Peditiota puuhattiin, sponsoroita ja rahaa kerättiin parisen vuotta ja pedition pyysi jopa muita saarelle pyrkijöitä antamaan heille etuoikeuden. Bouvet on radioamatöörimielessä maailman toiseksi halutuin DXCC-maa, heti Pohjois-Korean jälkeen. Pedition piti räjäyttää kaikki tilastot. OH3AC Kerhokirjeessäkin annettiin ohjeita, miten workkia saari uudella FT8-lähetemuodolla.

Mutta toisin kävi. Ryhmää, 20 henkeä, kuljettanut laiva pääsi aivan Bouvetin tuntumaan. Paremman rantautumissään odottelua kesti paripäivää – huolia ei ollut. Bouvet – here we come. Mutta juuri kun alkoi näyttää siltä, että sääputkessa olisi parantumista, laivan kapteeni joutui tekemään ikävän päätöksen: Laivan toisessa päämoottorissa oli ongelmia ja laivan piti turvallisuussyistä purjehtia lähimpään satamaan eli Kapkaupunkiin. Moottorin rikkoutuminen oli niin paha, että Kapkaupungista lähti jopa hinaaja heitä vastaan.

Kaikki myötätunto ryhmälle

He olivat 31 päivää laivassa kuoppaisella ja myrskyisellä etelä-Atlantilla pääsemättä tavoitteeseen. Epäselvää on vielä tässä vaiheessa, että korvaako mikään vakuutus edes osin noin 400.000 dollariksi arvioituja kustannuksia.

Laivan saavuttua Kapkaupunkiin, heille järjestettiin suuri tervetuliais- ja myötätuntotapahtuma eräässä kaupungin hienoimmalla puhjehduskerholla. Keijo, OH2BOZ; oli myös ainoana suomalaisena paikalla ja raportoi OH3AC Kerhokirjeen lukijoille seuraavaa:

Keijo, OH2BOZ; vastaanottamassa Bouvet-ryhmää

Keijo, OH2BOZ; kertoo seuraavaa:

Olin alkuvuodesta keskustelussa Jarin, OH2BU; kanssa tullut paljastaneeksi meneväni helmikuussa lomailemaan Etelä-Afrikkaan. Koska olen viimeisimmät ajat ollut QRT, enkä seuraa DX-maailman tapahtumia aktiivisesti, en tiennyt Bouvet 2018 -operaation uusimpia vaiheita.

Lauantaina 17.2.2018 sain Jarilta yllättäen viestin, että Bouvet-tiimi tulisi rantautumaan hetkenä minä hyvänsä Kapkaupunkiin sen ollessa tiimin laivalle lähin hätäsatama ja siellä järjestettäisiin myös vastaanottotilaisuus. ”Olenko lähimaisemissa”, kysyi Jari. Sattumalta olin juuri viikonloppua viettämässä Kapkaupungissa.

Jari tiesi, että tilaisuus olisi jollakin purjekerholla. Mutta nyt piti saada selville vain tarkka aika ja paikka. Koska paikallinen radioamatöörikerho ei ollut vastannut kotona heille lähettämiini viesteihin, niin päätin pyytää apua "Daily DX"-bulletiinin toimittajalta Bernieltä, W3UR. Hän välitti kysymykseni Allan'ille, ZS1LS; ja tuota pikaa tiesin, että vastaanottotilaisuus olisi paikallisen Kuninkaallisen purjehdusklubin tiloissa sunnuntaina klo 12. Siis sinne mukaan "kuokkimaan".

Yli 60 hengen juhla

Meitä amatöörejä, mukaanlukien muutama XYL oli, paikalla Bouvet-tiimin lisäksi niin paljon, että kaikkiaan meitä oli noin 60. Tilaisuus oli oikein mukava, sillä nyt pääsin paiskaamaan kättä monien radiosta tuttujen äänien kanssa.

Etelä-Afrikan liiton, SARL, puheenjohtaja oli lentänyt paikalle Johannesburgista yli 1400 km päästä. Samoin Namibian liiton puheenjohtaja oli lentänyt paikalle. Paikallisten hamien lisäksi treffasin yllätyksekseni myös Toivon, R1CC/OH1UU, joka myös oli lomalla Kapkaupungissa. Suomessa asuessaan Toivo asuu Järvenpäässä, joka on myös minun kotikaupunkini.

Maailma on pieni voi jälleen todeta

Kapkaupungissa meitä pohjoismaalaisia oli runsaasti. DX-keskustelut jatkuivat hotellissani, sillä tiimi kokonaisuudessan oli majoittuneena samassa hotellissa ja tapasin porukkaa niin aamiaisella kuin muissakin yhteyksissä. Viimeisimpänä taisi tiistai-iltana poistua kotiin Michael, PA5M.

Ryhmälle lämmin tervetuliaisjuhla oli mieluisa. Mutta kukaan ei voi kieltää heitä olemasta harmistuneita tapahtuneesta. Olihan peditioon sijoitettu aikaa, odotuksia js paljon henkilökohtaista pääomaa.

Etelä-Afrikan kiertue jatkuu

Minun ja tyttärentyttäreni Emmin, 14-v, matka jatkuu Krugerin kansallispuistoon ja nämä lyhyet terveiset OH3AC:n Kerhokirjeen lukijoille naputtelen lentokentällä odottaen kotimaanlentoa Johannesburgiin.

73 de Keijo OH2BOZ from Cape Town

PROLOGI

EUDXF:n puheenjohtaja Dominik, DL5EBE; kertoo lähettämässään sähköpostissa, että tämä samainen 3Y0Z-ryhmä aikoo yrittää uudestaan tämän vuoden marras-joulukuussa päästä Bouvetille. Ehtona on, että he löytävät uuden laivan matkaa varten. Marraskuu-joulukuu on Bouvetilla keskikevättä, kun tammi-helmikuun on jo myöhäiskesää!

Myös 3Y0I-ryhmä on ilmoittanut pyrkivänsä saarelle. Heidän ajatuksensa on purjehtia Kapkaupungista saaren viereen ja yrittää maihinnousua ilman helikopteria. Saas nähdä.

Tnx Keijo, OH2BOZ

Sergei

Bouvet-porukka asui samassa hotellissa. Aamiaispöydässä toinen vasemmalta Glenn, W0GJ; hänen oikealla puolellaan Hakan, SM5AQG. Keijo itse oikealla.

Sergei

Kyltti Kuninkaallisen purjehdusklubin ovella

Sergei

Keskustelu oli vilkasta ja antoisaa. Yli 30 päivän merellä seilaamisen jälkeen jokainen halusi purkaa tuntojaan

Sergei

Keijo, OH2BOZ; Raoul, ZS1C; ja Ralph, K0IR

Sergei

Pohjoismaista veljeyttä: Keijo, OH2BOZ; ja Hakan, SM5AQD. Tavan mukaan olusella.

Sergei

Lisää pohjoismaista kosketusta: Just, LA9DL; Keijo, OH2BOZ; ja Erling, LA6VM.

Teksti Jari, OH2BU

... ja tästä pääset takaisin etusivulle

© Text-copyright: OH3AC