logo

LAHDEN RADIOAMATÖÖRIKERHO RY *1930*

Lahden Radioamatööri-
kerho ry
PL 74
15141 LAHTI
Sähköposti: oh3ac(a)oh3ac.fi

Takaisin etusivulle

Loistava sää apuna huhtikuun hurjassa kerhoviikonlopussa

Loistava sää apuna huhtikuun hurjassa kerhoviikonlopussa

Huhtikuun ”hurjana talkoolauantaina” yllätti kaksi asiaa:
a) kävijöitä, vierailijoita ja talkoolaisia oli himppusen yli 20 – kaukaisin vieras aina Päijänteen toisesta päästä Jyväskylästä ja
b) kuinka sääkin hurjan sopivasti oli meidän antennitalkoiden apuna. Kaikkihan tietävät, että antenni ei toimi ellei sitä ole säädetty lumessa, pakkasessa, vesisateessa ja tuiskussa. Näistä neljästä kolme osui mahtavasti juuri lauantaille.

Yrjön, OH3CK; vetämä tiimi sai toimintakuntoon antennimastossa olevan releboxin mm. juottamalla uudestaan kaapeleiden liitoksia. SWR-lukemat ovat nyt kerrassaan tyydyttävät. Säästä johtuen työ täytyi tehdä välillä todellakin sisätiloissa. Käyrät voi katsoa linkistä: http://www.oh3ac.fi/palsta/viewtopic.php?f=8&t=882

Maaritin, OH3EXI; tiimi vastaavasti siivosi ja inventoi ulko- eli antennivarastoa. Sieltä löytyi paitsi miljoona kilometriä eripaksuista koaksiaalikaapelia myös ainakin 12 erilaista antennia ja mastoputkea. Osa tulee varmaan ajan kuluessa myyntiin, osaa tullaan käyttämään leireilllä ja tilaisuuksissa.

Timo, OH3TMI; ja Jari, OH2BU; vastaavasti valmistelivat Radio- ja tv-museon aseman OH3R ständiä sekä museon katolla tehtävää antennityötä.

Sisällä kerhotiloissa kerhon nuoriso-ohjaaja Teemu, OH3ESZ; palaveroi nuorten kanssa.

Talkoiden jälkeen Vesa, OH3EQY; viritti kaasugrillin Vanhan Radioaseman pihaan. Maaritin nakkimakaronimuhennos, grillimakkarat ja -potaatit, popcornit ym. maistuivat nälkäisille ja kylmettyneille talkoolaisille.

Rauhallista pile-up'pia workkineet ja makupaloja metsästäneet Timo, OH3TMI; ja Maarit, OH3EXI; kehuivat nyt kunnossa olevaa antennia. Miten ihanaa, kun releboxi toimii, valitsee oikean antennin ja näyttölaite näyttää oikean suunnan.

Rauhallinen illanvietto sujui erilaisissa merkeissä ja tehtävissä niin, että viimeiset olivat kotona vasta pikkutunneilla.

Kirjoitti Jari, OH2BU



... ja tästä pääset takaisin etusivulle

© Text-copyright: OH3AC